Title = Mökillä
Author = Fûr-immer
Pairing = T/B
Rating = n. K-15
Warnings = Kirosanoja
Disclaimer = En omista tarinassa esiintyviä julkisuuden henkilöitä, enkä saa rahallista korvausta.
Summary = Haasteena sain TH.fi-foorumilla tary_:lta. Bill ja Tom ovat saaneet viikon lomaa ja ovat lähdössä mökille.
Author = Fûr-immer
Pairing = T/B
Rating = n. K-15
Warnings = Kirosanoja
Disclaimer = En omista tarinassa esiintyviä julkisuuden henkilöitä, enkä saa rahallista korvausta.
Summary = Haasteena sain TH.fi-foorumilla tary_:lta. Bill ja Tom ovat saaneet viikon lomaa ja ovat lähdössä mökille.
----
Osa 1
Lämmin tuuli hulmutti mustia hiuksiani. Mustapunaiset kenkäni tömähtelivät kapealla hiekkapolulla, joka johti meidän terassilta tienvarteen. Edessäni odotti musta Cadillac, jonka takaluukku oli auki. Raahasin tummansinisen matkalaukkuni auton luo ja nostin sen sisään toisen samankaltaisen laukun päälle. Pamautin luukun kiinni ja istahdin apukuskin paikalle. Lettipäinen poika odotti jo kärsimättömänä kuskin paikalla ja käynnisti auton. Vilkaisin vielä kotiamme. Olin varma, että olin lukinnut punaisen tiilitalomme oven ja valoja ei ollut jäänyt päälle.
”Kyl se talo viikon pystyssä pysyy”, Tom sanoi ja vilkuili ylitseni, nähdäkseen tuliko oikealta autoja.
”Toivotaan”, mutisin hiljaa ja otin mukavamman asennon istuimella.
Matka tulisi kestämään vähintään puolitoista tuntia, kello oli vasta yhdeksän aamulla ja mua väsytti aivan älyttömästi. Eilen illalla Dortmundissa vedetty keikka oli ollut aivan mahtava. Illan bileissä vaan meni vähän myöhään, onneksi Tom oli lupautunut ajamaan ja suostui lähtemään ajoissa kotiin. Ehkä voisin nukkua ihan hetken, ajattelin ja suljin silmäni. Olin juuri nukahtamassa, kun Tom laittoi musiikin pauhaamaan korvia huumaavan kovalle. Taas Samy Deluxea. Yritin tukkia korvani etusormilla, mutta musiikki kuului selvästi niidenkin läpi.
”Onks meillä lääkelaukkua mukana?” kysyin ja tarkistin hanskalokeron. Sieltä ei ainakaan löytynyt mitään hyödyllistä, vain autoa koskevia tärkeitä papereita.
”Joo, se on tuolla takapenkillä. Pahakin krapula?” veljeni kysyi ja osoitti peukalollaan olkansa yli takapenkille.
”Väsymyksestä tää päänsärky vaan johtuu”, totesin kohottaen hieman leukaani mukamas loukkaantuneena ja avasin turvavyöni.
”Niin, mistäs muusta”, Tom mutisi naurahdellen, tuijotellessaan sivuikkunasta ulos.
Kurottauduin takapenkille ja yritin napata lääkelaukkua kuskin puoleiselta takaistuimelta. Tom vislasi.
”Kiva peppu”, Tom sanoi, kuulin hänen äänestään virneen. Taas näitä sen vitsejä, ajattelin silmiäni pyöritellen.
”Älä luulekaan, että sä saisit mut tolla kehumaan omaas, se nääs erottuu vähän huonosti noista sun kamalista vaatteista!” vastasin ja istahdin takaisin paikalleni.
Avasin lääkelaukun vetoketjun ja aloin penkoa sen sisältöä. Sidetarpeita, sakset, puhdistusainetta… Missä kaikki särkylääkkeet? Hyttysmyrkkyä, kuumemittari, kondomeita… Kondomeita?
”Tom, miks meiän lääkelaukussa on kortsuja?” kysyin ja nostin paketin käteeni näyttääkseni sitä hänellekin.
”Aina pitää olla varautunut”, Tom naurahti, muttei edes vilkaissut pakettia.
”Eiks tääl oo yhtään särkylääkettä?” kysyin ärtyneenä ja tyhjensin laukun syliini.
”Nehän loppui silloin viimeksi, ku me oltiin mökkeilemässä, jos et satu muistamaan”, Tom sanoi ja kääntyi risteyksestä vasemmalle.
”Voi helvetin helvetti!” karjaisin, tungin tavarat takaisin laukkuun ja heitin sen takapenkille. Ristin käteni rinnalle ja tuijotin tiukasti tietä edessämme.
”No hei, me tullaan kohta varmaan johonki pieneen kylään, siel on varmasti apteekki”, Tom hymyili pahoittelevasti.
”Osta mulle sit myös suklaata”, sanoin ja suljin radion.
Havahduin, kun Tom ravisteli mua hereille. Avasin silmät ja aurinko häikäisi suoraan kasvoihini. Suljin äkkiä silmäni ja peitin ne vielä käsillä. Hieroin silmiäni ja raotin niitä hieman. Käännyin katsomaan Tomia, joka oli pysäköinyt auton parkkipaikalle ja istui nyt minua tuijottaen paikallaan.
”Mä meen käymään siellä apteekissa ja kaupassa, tuutko mukaan?” Tom kysyi ja asetti suuret aurinkolasit silmilleen. ”En taida, mutta muista tuoda sitä suklaata. Ja jotain juotavaa, mun kurkku on ihan kuiva”, sanoin hieman käheästi. ”Jep”, Tom sanoi nyökäten ja tarkisti vielä ulkonäkönsä taustapeilistä.
Tom nousi autosta ja nosti housujaan. Mä en ymmärrä, miksi se aina yritti kiskoo niitä ylöspäin, koska aina heti sen jälkeen se varmisti, että ne roikkuvat tarpeeksi polvissa. Eli kisko niitä taas alaspäin. Tom käveli vähän matkaa eteenpäin, kunnes pysähtyi. Se kääntyi takaisin autoon päin ja vilkutti mulle hupsu virnistys kasvoillaan. Huokaisin kohottaen hieman yllättyneenä kulmiani. Vilkutin sille takaisin ja hymyilin sen hölmöydelle. Tom jatkoi matkaansa tutkiskellen kauppojen näyteikkunoita. Se näytti mun mielestä todella hyvältä, kun sen letit leijailivat tuulen mukana. Jos Tom ei olisi mun veli, mä voisin hyvinkin kuvitella ihastuvani siihen. Jos olisin tyttö tietenkin.
Taisin nukahtaa uudelleen, koska heräsin siihen, kun Tom veti auton oven kiinni palattuaan.
”Tässä tää sun suklaa”, Tom sanoi ja ojensi suklaalevyn minua kohti.
”Kiitti”, tokaisin ja avasin suklaalevyn.
”Ja mä toivoisin, että voisin saada vaivan palkkioksi edes yhen palan”, Tom sanoi ja katsoi muhun anovasti.
”Tietysti”, totesin sen kuin itsestäänselvyyden ja hymyilin veljelleni, ihanat silmätkin sillä oli. Taitoin suklaalevystä ensimmäisen rivin ja ojensin sen Tomille.
”Palasta mä puhuin, mut en tästäkään kieltäydy! Täs on tämä limu ja särkylääkkeet”, Tom sanoi ja antoi mulle vaihdossa särkylääke paketin ja puolentoista litran kokispullon.
Tom käynnisti auton ja pääsimme jatkamaan matkaa, hän mutusteli samalla suklaataan pala kerrallaan. Katselin hetken isoveljeni upeaa ulkonäköä, kunnes havahduin. Särkylääkkeet. Tää päänsärky varmaan sekoitti mun ajatukset, ajattelin ja avasin lääkepakkauksen. Otin yhden särkylääkkeen ja heitin paketin takapenkille. Avasin kokispullon ja heitin tabletin suuhun. Join monta kulausta kokista päälle ja tarjosin juotavaa Tomille.
”Ei kiitti”, Tom sanoi ja tööttäsi edessä körötteleville autoille.
”Mähän sanoin, et meiän olisi kannattanut mennä moottoritien kautta, koska kato eteen. Mitään muuta ei näy, kun metsää!” ilmaisin mielipiteeni päät pudistellen.
”Älä nyt, kyl se tästä”, Tom mutisi ja ohitti kerralla kolme autoa.
Kaikkien autojen rateissa istui vanhoja ukkoja, jotka heristivät meille nyrkkiään, kun menimme ohi. Aloimme nauraa ukoille ja Tom vain kiihdytti vauhtia.
”Voidaanko me kohta pysähtyy johonki?” kysyin noin tunnin ajomatkan jälkeen.
”Miksi?” Tom kysyi ja vilkaisi minua silmäkulmastaan.
”Hirvee kusihätä”, vastasin ja vilkuilin näkyikö huoltoasemia tai niihin ohjeistavia kylttejä. Mitään muuta ei näkynyt kuin kuusia, mäntyjä, koivuja ja vähän lisää kuusia.
”No ei täs kyl mitää huoltoasemia oo eikä tuu, joten jos toi ojanpenkka kelpaa, ni voidaan pysähtyä ihan koska vaan”, Tom vastasi.
”Kelpaa se.”
”Sano sit ku pysähdytään”, veli sanoi ja laittoi taas musiikkiaan soimaan.
”Joo, voidaan me nyt viel jonku matkaa ajaa”, sanoin ja käänsin muusikin volyymia pienemmälle.
Me ajettiin vielä 15 minuuttia, kunnes mun hätä alkoi käydä sietämättömäksi.
”Jos kohta pysäyttäisit”, pyysin ja asettelin pipoa päähän. Tuuli näytti yltyneen.
”Joo, tuolla näkyy olevan bussipysäkki, jos pysäytän sit siihen”, Tom vastasi.
”Jeps”, vastasin ja avasin jo turvavyöni.
Tom parkkeerasi auton bussipysäkille ja me noustiin autosta. Kävelimme ojan reunalle ja vilkaistiin muodon vuoksi, ettei ketään näkynyt. Ja vaikka olisikin, se ei olisi meitä haitannut. Kaikilla on tarpeensa. Siinä me seistiin vierekkäin kusella ja katseeni alkoi harhailla Tomin suuntaan. Mikä ihme mua vaivasi? Se näytti tänään mielestäni jotenkin erityisen hyvältä, vaikka ei siinä mitään erityistä ollutkaan.
”Hemmetti Bill, miks sul seisoo?” Tom kysyi huudahtaen ja vilkaisin automaattisesti alaspäin.
”Öö… Tää metsä, tää tota, tuoksuu niin… Eroottiselta?” änkytin, suljin housuni ja hymyilin Tomille nolona.
”Kas kun en huomannut”, Tom sanoi mietteliäänä ja alkoi nuuhkia ilmaa samalla, kun sulki housujaan. Nauroin sen pelleilylle ja läppäisin sitä lapaluiden väliin.
”Auts! Toi oikeesti sattu!” Tom huudahti ja katsoi mua hieman tuskainen virne kasvoillaan.
”Niin vissiin”, totesin, heilautin pipon alta karkaavat hiukseni mahdollisimman suureleisesti taakse ja kävelin autolle.
”Kosto on suloinen!” kuulin veljeni huudahtavan ja seuraavaksi jo tunsinkin jonkun tökkimässä kipeästi kylkiluitani.
”Tom! Lopeta!” yritin huutaa naurun ja tuskan lomasta polvistuen maahan, kuin anomaan armoa.
”Jos lupaat, ettet enää lyö mua tollee?” Tom sanoi ja vaihtoi tökkimisen kutitukseen.
”Lupaan, lupaan, mitä vaan, mutta lopeta jo, ole kiltti!” huusin ja nauroin niin, että kyyneleet valuivat poskillani.
”Sovittu!” rastapää sanoi ja polvistui eteeni jatkaen;
”Mutta jos sä vielä joskus teet jotain noin ilkeetä, niin nämä sormet ei koskaan kyllästy kutittamaan!”
”No voit olla varma, että en tee!” huudahdin ja katselin veljeni ihanan ruskeita silmiä.
Hetken Tom katseli mua ovelasti virnuillen, liikutellen kielellään huulikoruaan. Katsoin sitä hieman varautuneena.
”Tom, onks kaikki okei?” kysyin ja heiluttelin kättäni sen lasittuneiden silmien edessä. Tom pomppasi yllättäen nopeasti seisomaan ja tönäisi mua niin, että horjahdin persuksilleni maahan.
”Kuka vika autossa!” Tom huusi ja lähti juoksemaan autolle, hekottaen samalla aivan kuin pieni lapsi.
”Hei, ei ollu reilua!” huusin hänen peräänsä ja pomppasin seisomaan.
Tom kuitenkin jo istui autossa, turvavöihin köytettynä ja käynnisteli autoa. Esitin loukkaantunutta ja naksautin turvavyöni kiinni. Nostin kädet puuskaan rintani päälle, hymähdin äänekkäästi ja nostin kasvoni hieman liioitellusti kohti kattoa. Tom naureskeli itsekseen ja lähti ajamaan. Samalla hän teki jotain, mitä en voinut sietää. Radiosta alkoi tulvia täydellä volyymilla iskelmämusiikkia ja silmäni suurenivat kauhusta.
”Tom! Sulje se!” huusin ja peitin korvani käsillä.
”Ehen, armas veliseni!” Tom vastasi virnuillen. Taas se liikutteli huulikoruaan, raivostuttavaa.
Tom piti oikeaa kättään radion painikkeiden suojana ja tartuin siihen vasemmallani, painaen vasemman korvani auton istuimeen kiinni. Jos se vaikka estäisi mua kuulemasta musiikkia. Yritin siirtää Tomin kättä, mutta se oli saanut hyvän otteen, eikä aikonut päästää irti.
”Tom, pliis!” anelin ja yritin näyttää kärsivältä. Se ei ollut vaikeaa, inhosin iskelmää.
”Ei käy, mä kuuntelen nyt tätä ja sillä selvä. Mun auto, mun säännöt”, veljeni totesi ja nyökkäsi päättäväisesti
”Mä… Mä pussaan sua, jos sä et laita sitä pois!”
Ja tonko olisi pitänyt tehota?
”Anna tulla”, Tom sanoi ja työnsi poskeaan hieman lähemmäs.
”Äh, anna olla…”, hymähdin ja peitin taas molemmilla käsillä korvani.
”Eiku oikeesti, jos sen teet, ni mä laitan ainaki hiljasemmalle”, Tom sanoi.
”Lupaatko?” varmistelin ja katsoin veljeäni totisena.
”Lupaan, lupaan!” hän nyökkäsi virnuillen.
”Okei, okei…”, tokaisin luovuttaneena.
Tässä sitä mennään, ajattelin ja katsoin veljeäni. Hän vilkuili vuoroin tietä, vuoroin minua. Kurottauduin hieman lähemmäs veljeni poskea ja juuri, kun olin osumassa, Tom käänsi päätään ja huomasin suukottavani sitä huulille. Tom virnuili voitonriemuisesti ja asettui istumaan kunnolla penkilleen, nostaen oikeankin kätensä ratin päälle. Käteni sinkosi automaattisesti radion virtanapille ja sammutti sen. Huh!
”Bill! Mä luulin, et siinä olisi kyse pienestä poskipususta!” Tom huudahti ja otti kasvoillaan järkyttyneen ilmeen.
”Heh heh, oletpa hauska!” sanoin ja nostin taas kädet puuskaan rinnalleni. Tästä Tom jaksaisi vitsailla taas vuoden päivät.
”Mutta Bill, olet veljeni! Et saisi tehdä tuollaista!” Tom sanoi ja kuulosti viralliselta. Tai ainakin yritti.
”Niin, niin…”, sanoin ja suljin silmät.
Esitin nukkuvaa, enkä enää kuunnellut mitä Tom hekotteli. Mietin äskeistä. Miksi se tuntui niin… hassulta? Sehän oli vaan pieni pusu, veljeltä veljelle. Niinhän kaikki sisarukset tekevät. Vai tekeekö? Pudistelin päätäni ja katsoin ulos ikkunasta. Maisemat alkoivat näyttää tutuilta. Tienreunassa oli suuri puutaulu, jossa oli eri yritysten mainoksia. Yhdessä luki Bremen mökkikylä, 15km. Eli ei ollut enään pitkä matka!
Perillä Tom pysäköi auton vanhan, tummanruskean hirsimökin pihaan. Nousin autosta ja vedin keuhkoni täyteen raikasta ilmaa. Tom viskoi matkalaukkujamme takakontista ulos ja pengoin seasta omani. Tom löi luukun kiinni ja lukitsi ovet napin painalluksella. Kävelin polkua pitkin mökin terassille ja laskin laukkuni oven eteen.
”Vietkö Tom munkin laukun sisään?” kysyin ja hymyilin veljelleni.
”Tän kerran”, Tom myöntyi ja etsi mökin avaimia ovimaton alta.
”Mä käyn nopeesti katsomassa rannassa”, sanoin heittäen kengät sekä sukat pois ja lähdin hipsimään kapeaa polkua pitkin rantaan.
Hiekkapolku pisteli mukavasti jalkapohjia ja mustikanvarvut heiluivat tuulessa. Pääsin rantaan ja kävelin varovasti laiturin päähän. Vesirajaan oli kertynyt vaaleaa vaahtoa ja järvellä tuuli aika lailla. Hiukseni leijailivat tuulen mukana ja hymyilin. Ihanaa olla mökillä täysin omassa rauhassa, vain ja ainoastaan Tomin kanssa.
”Pitäiskö meiän laittaa jotain syötävää?” Tom kysyi, kun palasin mökille ja pääsin ovesta sisään.
Mikään ei ollut muuttunut. Seinällä tikitti puinen käkikello, sohva oli juuri siinä missä muistelin sen olevan ja keittiön kaappien ovet olivat auki ja kaapit tyhjiä. Nappasin matkalaukkuni oven suusta ja lähdin kävelemään makuuhuonetta kohti, jossa oli vain yksi suuri parisänky.
”Joo, jos sä laitat tänään, niin mä laitan huomenna?” ehdotin, mutta en jäänyt odottamaan vastausta.
Pidin itsestään selvänä, että sain vallata makuuhuoneen, Tom tyytyisi varmasti sohvaan. Nostin laukkuni sängylle ja suljin oven perässäni. Kaivoin laukkuni pientä sivutaskua ja löysin sieltä tummanvihreäkantisen, tavallisen näköisen, A4-kokoa olevan vihon. Yritin muistella, missä mökillä säilytettiin kyniä. Ainiin! Makuuhuoneen hyllykön pienimmässä lokerossa. Kävelin pienen hyllykön luo ja kiskaisin pienimmän lokeron auki. Lyijykynä ja kumi. Ne olivat ainoat, mitä tarvitsin. Istahdin sängylle ja selasin vihkoa. Siitä oli kulunut jo yli puolet mun mietteisiin. Viimeisin, milloin olin kirjoittanut, oli eilisiltana ennen keikkaa ja se oli taas tavanomaista jännityksen purkamista. Puolet sivusta oli kuitenkin tyhjillään ja aloitin kirjoittamalla päivämäärän.
21.7. keskiviikko
Eilinen keikka oli aivan mahtava! Virheitä ja mokiakin tietysti tuli, mieleenpainuvin kuitenkin oli se, kun Gustavilta lensi rumpukapula kädestä kesken Wo Sind Eure Händen. Siellä me muut sitten laulettiin ja soitettiin ilman rumpuja sillä välin, kun Gustav nappasi kiposta uuden kapulan ja yritti päästä rytmiin mukaan. Lopulta kuitenkin Gustav sai rytmistä kiinni ja kaikki meni loppujen lopuksi hyvin. Mahtavaa! Illan bileetkin oli ihan kivat, olin siel kyl vähän turhan myöhään.
Tää päivä alko kamalasti. Kamala päänsärky huonojen yöunien takia, Tom kyllä väitti sen olevan krapulaa, pah! Onneks Tom haki mulle särkylääkkeitä ja nyt tuntuu jo paljo paremmalta. Mutta mun päässä pyörii edelleen ihan kummallisia ajatuksia. Mä huomaan kokoajan ajattelevani, miten hyvännäkönen Tom oikeesti onkin! En mä ennen oo tollaseen juurikaan kiinnittänyt huomiota, mut nyt se vaan jotenki suorastaan paistaa mun silmiin! Ja tänään, kun me satuttiin pussaamaan, niin mulle tuli siitä kummallinen tunne. Se oli jotenki tosi… kivaa tai sillee, mut sit taas, tekeekö veljet tuollaista? Ei. Ja vielä kamalampaa oli se, kun me pysähdyttiin kuselle. Mun ei tarvinnut kun hetki katella Tomia, niin alkoi jo seisomaan. Ja noloa siitä teki se, että Tom huomasi sen ennen mua. Siinä mä sitten selitin, miten eroottiselta metsät tuoksuu ja vähän nolotti. Tom varmasti huomasi, että mä kattelin sitä.
Ajatukseni keskeytyivät, kun kuulin Tomin kävelevän oven taa.
”Toi ruoka olis valmista”, veljeni huikkasi oven toiselta puolelta.
”Joo, mä vaan viikkaan nämä pari paitaa kaappiin, niin mä tuun”, valehtelin ja suljin vihkoni. Kuulin Tomin askeleiden loittonevan ja työnsin vihkoni laukun pohjalle vaatteiden alle.
”Tullaan!” huudahdin, loihdin naamalleni mitä luonnollisimman hymyn ja avasin oven.
Lämmin tuuli hulmutti mustia hiuksiani. Mustapunaiset kenkäni tömähtelivät kapealla hiekkapolulla, joka johti meidän terassilta tienvarteen. Edessäni odotti musta Cadillac, jonka takaluukku oli auki. Raahasin tummansinisen matkalaukkuni auton luo ja nostin sen sisään toisen samankaltaisen laukun päälle. Pamautin luukun kiinni ja istahdin apukuskin paikalle. Lettipäinen poika odotti jo kärsimättömänä kuskin paikalla ja käynnisti auton. Vilkaisin vielä kotiamme. Olin varma, että olin lukinnut punaisen tiilitalomme oven ja valoja ei ollut jäänyt päälle.
”Kyl se talo viikon pystyssä pysyy”, Tom sanoi ja vilkuili ylitseni, nähdäkseen tuliko oikealta autoja.
”Toivotaan”, mutisin hiljaa ja otin mukavamman asennon istuimella.
Matka tulisi kestämään vähintään puolitoista tuntia, kello oli vasta yhdeksän aamulla ja mua väsytti aivan älyttömästi. Eilen illalla Dortmundissa vedetty keikka oli ollut aivan mahtava. Illan bileissä vaan meni vähän myöhään, onneksi Tom oli lupautunut ajamaan ja suostui lähtemään ajoissa kotiin. Ehkä voisin nukkua ihan hetken, ajattelin ja suljin silmäni. Olin juuri nukahtamassa, kun Tom laittoi musiikin pauhaamaan korvia huumaavan kovalle. Taas Samy Deluxea. Yritin tukkia korvani etusormilla, mutta musiikki kuului selvästi niidenkin läpi.
”Onks meillä lääkelaukkua mukana?” kysyin ja tarkistin hanskalokeron. Sieltä ei ainakaan löytynyt mitään hyödyllistä, vain autoa koskevia tärkeitä papereita.
”Joo, se on tuolla takapenkillä. Pahakin krapula?” veljeni kysyi ja osoitti peukalollaan olkansa yli takapenkille.
”Väsymyksestä tää päänsärky vaan johtuu”, totesin kohottaen hieman leukaani mukamas loukkaantuneena ja avasin turvavyöni.
”Niin, mistäs muusta”, Tom mutisi naurahdellen, tuijotellessaan sivuikkunasta ulos.
Kurottauduin takapenkille ja yritin napata lääkelaukkua kuskin puoleiselta takaistuimelta. Tom vislasi.
”Kiva peppu”, Tom sanoi, kuulin hänen äänestään virneen. Taas näitä sen vitsejä, ajattelin silmiäni pyöritellen.
”Älä luulekaan, että sä saisit mut tolla kehumaan omaas, se nääs erottuu vähän huonosti noista sun kamalista vaatteista!” vastasin ja istahdin takaisin paikalleni.
Avasin lääkelaukun vetoketjun ja aloin penkoa sen sisältöä. Sidetarpeita, sakset, puhdistusainetta… Missä kaikki särkylääkkeet? Hyttysmyrkkyä, kuumemittari, kondomeita… Kondomeita?
”Tom, miks meiän lääkelaukussa on kortsuja?” kysyin ja nostin paketin käteeni näyttääkseni sitä hänellekin.
”Aina pitää olla varautunut”, Tom naurahti, muttei edes vilkaissut pakettia.
”Eiks tääl oo yhtään särkylääkettä?” kysyin ärtyneenä ja tyhjensin laukun syliini.
”Nehän loppui silloin viimeksi, ku me oltiin mökkeilemässä, jos et satu muistamaan”, Tom sanoi ja kääntyi risteyksestä vasemmalle.
”Voi helvetin helvetti!” karjaisin, tungin tavarat takaisin laukkuun ja heitin sen takapenkille. Ristin käteni rinnalle ja tuijotin tiukasti tietä edessämme.
”No hei, me tullaan kohta varmaan johonki pieneen kylään, siel on varmasti apteekki”, Tom hymyili pahoittelevasti.
”Osta mulle sit myös suklaata”, sanoin ja suljin radion.
Havahduin, kun Tom ravisteli mua hereille. Avasin silmät ja aurinko häikäisi suoraan kasvoihini. Suljin äkkiä silmäni ja peitin ne vielä käsillä. Hieroin silmiäni ja raotin niitä hieman. Käännyin katsomaan Tomia, joka oli pysäköinyt auton parkkipaikalle ja istui nyt minua tuijottaen paikallaan.
”Mä meen käymään siellä apteekissa ja kaupassa, tuutko mukaan?” Tom kysyi ja asetti suuret aurinkolasit silmilleen. ”En taida, mutta muista tuoda sitä suklaata. Ja jotain juotavaa, mun kurkku on ihan kuiva”, sanoin hieman käheästi. ”Jep”, Tom sanoi nyökäten ja tarkisti vielä ulkonäkönsä taustapeilistä.
Tom nousi autosta ja nosti housujaan. Mä en ymmärrä, miksi se aina yritti kiskoo niitä ylöspäin, koska aina heti sen jälkeen se varmisti, että ne roikkuvat tarpeeksi polvissa. Eli kisko niitä taas alaspäin. Tom käveli vähän matkaa eteenpäin, kunnes pysähtyi. Se kääntyi takaisin autoon päin ja vilkutti mulle hupsu virnistys kasvoillaan. Huokaisin kohottaen hieman yllättyneenä kulmiani. Vilkutin sille takaisin ja hymyilin sen hölmöydelle. Tom jatkoi matkaansa tutkiskellen kauppojen näyteikkunoita. Se näytti mun mielestä todella hyvältä, kun sen letit leijailivat tuulen mukana. Jos Tom ei olisi mun veli, mä voisin hyvinkin kuvitella ihastuvani siihen. Jos olisin tyttö tietenkin.
Taisin nukahtaa uudelleen, koska heräsin siihen, kun Tom veti auton oven kiinni palattuaan.
”Tässä tää sun suklaa”, Tom sanoi ja ojensi suklaalevyn minua kohti.
”Kiitti”, tokaisin ja avasin suklaalevyn.
”Ja mä toivoisin, että voisin saada vaivan palkkioksi edes yhen palan”, Tom sanoi ja katsoi muhun anovasti.
”Tietysti”, totesin sen kuin itsestäänselvyyden ja hymyilin veljelleni, ihanat silmätkin sillä oli. Taitoin suklaalevystä ensimmäisen rivin ja ojensin sen Tomille.
”Palasta mä puhuin, mut en tästäkään kieltäydy! Täs on tämä limu ja särkylääkkeet”, Tom sanoi ja antoi mulle vaihdossa särkylääke paketin ja puolentoista litran kokispullon.
Tom käynnisti auton ja pääsimme jatkamaan matkaa, hän mutusteli samalla suklaataan pala kerrallaan. Katselin hetken isoveljeni upeaa ulkonäköä, kunnes havahduin. Särkylääkkeet. Tää päänsärky varmaan sekoitti mun ajatukset, ajattelin ja avasin lääkepakkauksen. Otin yhden särkylääkkeen ja heitin paketin takapenkille. Avasin kokispullon ja heitin tabletin suuhun. Join monta kulausta kokista päälle ja tarjosin juotavaa Tomille.
”Ei kiitti”, Tom sanoi ja tööttäsi edessä körötteleville autoille.
”Mähän sanoin, et meiän olisi kannattanut mennä moottoritien kautta, koska kato eteen. Mitään muuta ei näy, kun metsää!” ilmaisin mielipiteeni päät pudistellen.
”Älä nyt, kyl se tästä”, Tom mutisi ja ohitti kerralla kolme autoa.
Kaikkien autojen rateissa istui vanhoja ukkoja, jotka heristivät meille nyrkkiään, kun menimme ohi. Aloimme nauraa ukoille ja Tom vain kiihdytti vauhtia.
”Voidaanko me kohta pysähtyy johonki?” kysyin noin tunnin ajomatkan jälkeen.
”Miksi?” Tom kysyi ja vilkaisi minua silmäkulmastaan.
”Hirvee kusihätä”, vastasin ja vilkuilin näkyikö huoltoasemia tai niihin ohjeistavia kylttejä. Mitään muuta ei näkynyt kuin kuusia, mäntyjä, koivuja ja vähän lisää kuusia.
”No ei täs kyl mitää huoltoasemia oo eikä tuu, joten jos toi ojanpenkka kelpaa, ni voidaan pysähtyä ihan koska vaan”, Tom vastasi.
”Kelpaa se.”
”Sano sit ku pysähdytään”, veli sanoi ja laittoi taas musiikkiaan soimaan.
”Joo, voidaan me nyt viel jonku matkaa ajaa”, sanoin ja käänsin muusikin volyymia pienemmälle.
Me ajettiin vielä 15 minuuttia, kunnes mun hätä alkoi käydä sietämättömäksi.
”Jos kohta pysäyttäisit”, pyysin ja asettelin pipoa päähän. Tuuli näytti yltyneen.
”Joo, tuolla näkyy olevan bussipysäkki, jos pysäytän sit siihen”, Tom vastasi.
”Jeps”, vastasin ja avasin jo turvavyöni.
Tom parkkeerasi auton bussipysäkille ja me noustiin autosta. Kävelimme ojan reunalle ja vilkaistiin muodon vuoksi, ettei ketään näkynyt. Ja vaikka olisikin, se ei olisi meitä haitannut. Kaikilla on tarpeensa. Siinä me seistiin vierekkäin kusella ja katseeni alkoi harhailla Tomin suuntaan. Mikä ihme mua vaivasi? Se näytti tänään mielestäni jotenkin erityisen hyvältä, vaikka ei siinä mitään erityistä ollutkaan.
”Hemmetti Bill, miks sul seisoo?” Tom kysyi huudahtaen ja vilkaisin automaattisesti alaspäin.
”Öö… Tää metsä, tää tota, tuoksuu niin… Eroottiselta?” änkytin, suljin housuni ja hymyilin Tomille nolona.
”Kas kun en huomannut”, Tom sanoi mietteliäänä ja alkoi nuuhkia ilmaa samalla, kun sulki housujaan. Nauroin sen pelleilylle ja läppäisin sitä lapaluiden väliin.
”Auts! Toi oikeesti sattu!” Tom huudahti ja katsoi mua hieman tuskainen virne kasvoillaan.
”Niin vissiin”, totesin, heilautin pipon alta karkaavat hiukseni mahdollisimman suureleisesti taakse ja kävelin autolle.
”Kosto on suloinen!” kuulin veljeni huudahtavan ja seuraavaksi jo tunsinkin jonkun tökkimässä kipeästi kylkiluitani.
”Tom! Lopeta!” yritin huutaa naurun ja tuskan lomasta polvistuen maahan, kuin anomaan armoa.
”Jos lupaat, ettet enää lyö mua tollee?” Tom sanoi ja vaihtoi tökkimisen kutitukseen.
”Lupaan, lupaan, mitä vaan, mutta lopeta jo, ole kiltti!” huusin ja nauroin niin, että kyyneleet valuivat poskillani.
”Sovittu!” rastapää sanoi ja polvistui eteeni jatkaen;
”Mutta jos sä vielä joskus teet jotain noin ilkeetä, niin nämä sormet ei koskaan kyllästy kutittamaan!”
”No voit olla varma, että en tee!” huudahdin ja katselin veljeni ihanan ruskeita silmiä.
Hetken Tom katseli mua ovelasti virnuillen, liikutellen kielellään huulikoruaan. Katsoin sitä hieman varautuneena.
”Tom, onks kaikki okei?” kysyin ja heiluttelin kättäni sen lasittuneiden silmien edessä. Tom pomppasi yllättäen nopeasti seisomaan ja tönäisi mua niin, että horjahdin persuksilleni maahan.
”Kuka vika autossa!” Tom huusi ja lähti juoksemaan autolle, hekottaen samalla aivan kuin pieni lapsi.
”Hei, ei ollu reilua!” huusin hänen peräänsä ja pomppasin seisomaan.
Tom kuitenkin jo istui autossa, turvavöihin köytettynä ja käynnisteli autoa. Esitin loukkaantunutta ja naksautin turvavyöni kiinni. Nostin kädet puuskaan rintani päälle, hymähdin äänekkäästi ja nostin kasvoni hieman liioitellusti kohti kattoa. Tom naureskeli itsekseen ja lähti ajamaan. Samalla hän teki jotain, mitä en voinut sietää. Radiosta alkoi tulvia täydellä volyymilla iskelmämusiikkia ja silmäni suurenivat kauhusta.
”Tom! Sulje se!” huusin ja peitin korvani käsillä.
”Ehen, armas veliseni!” Tom vastasi virnuillen. Taas se liikutteli huulikoruaan, raivostuttavaa.
Tom piti oikeaa kättään radion painikkeiden suojana ja tartuin siihen vasemmallani, painaen vasemman korvani auton istuimeen kiinni. Jos se vaikka estäisi mua kuulemasta musiikkia. Yritin siirtää Tomin kättä, mutta se oli saanut hyvän otteen, eikä aikonut päästää irti.
”Tom, pliis!” anelin ja yritin näyttää kärsivältä. Se ei ollut vaikeaa, inhosin iskelmää.
”Ei käy, mä kuuntelen nyt tätä ja sillä selvä. Mun auto, mun säännöt”, veljeni totesi ja nyökkäsi päättäväisesti
”Mä… Mä pussaan sua, jos sä et laita sitä pois!”
Ja tonko olisi pitänyt tehota?
”Anna tulla”, Tom sanoi ja työnsi poskeaan hieman lähemmäs.
”Äh, anna olla…”, hymähdin ja peitin taas molemmilla käsillä korvani.
”Eiku oikeesti, jos sen teet, ni mä laitan ainaki hiljasemmalle”, Tom sanoi.
”Lupaatko?” varmistelin ja katsoin veljeäni totisena.
”Lupaan, lupaan!” hän nyökkäsi virnuillen.
”Okei, okei…”, tokaisin luovuttaneena.
Tässä sitä mennään, ajattelin ja katsoin veljeäni. Hän vilkuili vuoroin tietä, vuoroin minua. Kurottauduin hieman lähemmäs veljeni poskea ja juuri, kun olin osumassa, Tom käänsi päätään ja huomasin suukottavani sitä huulille. Tom virnuili voitonriemuisesti ja asettui istumaan kunnolla penkilleen, nostaen oikeankin kätensä ratin päälle. Käteni sinkosi automaattisesti radion virtanapille ja sammutti sen. Huh!
”Bill! Mä luulin, et siinä olisi kyse pienestä poskipususta!” Tom huudahti ja otti kasvoillaan järkyttyneen ilmeen.
”Heh heh, oletpa hauska!” sanoin ja nostin taas kädet puuskaan rinnalleni. Tästä Tom jaksaisi vitsailla taas vuoden päivät.
”Mutta Bill, olet veljeni! Et saisi tehdä tuollaista!” Tom sanoi ja kuulosti viralliselta. Tai ainakin yritti.
”Niin, niin…”, sanoin ja suljin silmät.
Esitin nukkuvaa, enkä enää kuunnellut mitä Tom hekotteli. Mietin äskeistä. Miksi se tuntui niin… hassulta? Sehän oli vaan pieni pusu, veljeltä veljelle. Niinhän kaikki sisarukset tekevät. Vai tekeekö? Pudistelin päätäni ja katsoin ulos ikkunasta. Maisemat alkoivat näyttää tutuilta. Tienreunassa oli suuri puutaulu, jossa oli eri yritysten mainoksia. Yhdessä luki Bremen mökkikylä, 15km. Eli ei ollut enään pitkä matka!
Perillä Tom pysäköi auton vanhan, tummanruskean hirsimökin pihaan. Nousin autosta ja vedin keuhkoni täyteen raikasta ilmaa. Tom viskoi matkalaukkujamme takakontista ulos ja pengoin seasta omani. Tom löi luukun kiinni ja lukitsi ovet napin painalluksella. Kävelin polkua pitkin mökin terassille ja laskin laukkuni oven eteen.
”Vietkö Tom munkin laukun sisään?” kysyin ja hymyilin veljelleni.
”Tän kerran”, Tom myöntyi ja etsi mökin avaimia ovimaton alta.
”Mä käyn nopeesti katsomassa rannassa”, sanoin heittäen kengät sekä sukat pois ja lähdin hipsimään kapeaa polkua pitkin rantaan.
Hiekkapolku pisteli mukavasti jalkapohjia ja mustikanvarvut heiluivat tuulessa. Pääsin rantaan ja kävelin varovasti laiturin päähän. Vesirajaan oli kertynyt vaaleaa vaahtoa ja järvellä tuuli aika lailla. Hiukseni leijailivat tuulen mukana ja hymyilin. Ihanaa olla mökillä täysin omassa rauhassa, vain ja ainoastaan Tomin kanssa.
”Pitäiskö meiän laittaa jotain syötävää?” Tom kysyi, kun palasin mökille ja pääsin ovesta sisään.
Mikään ei ollut muuttunut. Seinällä tikitti puinen käkikello, sohva oli juuri siinä missä muistelin sen olevan ja keittiön kaappien ovet olivat auki ja kaapit tyhjiä. Nappasin matkalaukkuni oven suusta ja lähdin kävelemään makuuhuonetta kohti, jossa oli vain yksi suuri parisänky.
”Joo, jos sä laitat tänään, niin mä laitan huomenna?” ehdotin, mutta en jäänyt odottamaan vastausta.
Pidin itsestään selvänä, että sain vallata makuuhuoneen, Tom tyytyisi varmasti sohvaan. Nostin laukkuni sängylle ja suljin oven perässäni. Kaivoin laukkuni pientä sivutaskua ja löysin sieltä tummanvihreäkantisen, tavallisen näköisen, A4-kokoa olevan vihon. Yritin muistella, missä mökillä säilytettiin kyniä. Ainiin! Makuuhuoneen hyllykön pienimmässä lokerossa. Kävelin pienen hyllykön luo ja kiskaisin pienimmän lokeron auki. Lyijykynä ja kumi. Ne olivat ainoat, mitä tarvitsin. Istahdin sängylle ja selasin vihkoa. Siitä oli kulunut jo yli puolet mun mietteisiin. Viimeisin, milloin olin kirjoittanut, oli eilisiltana ennen keikkaa ja se oli taas tavanomaista jännityksen purkamista. Puolet sivusta oli kuitenkin tyhjillään ja aloitin kirjoittamalla päivämäärän.
21.7. keskiviikko
Eilinen keikka oli aivan mahtava! Virheitä ja mokiakin tietysti tuli, mieleenpainuvin kuitenkin oli se, kun Gustavilta lensi rumpukapula kädestä kesken Wo Sind Eure Händen. Siellä me muut sitten laulettiin ja soitettiin ilman rumpuja sillä välin, kun Gustav nappasi kiposta uuden kapulan ja yritti päästä rytmiin mukaan. Lopulta kuitenkin Gustav sai rytmistä kiinni ja kaikki meni loppujen lopuksi hyvin. Mahtavaa! Illan bileetkin oli ihan kivat, olin siel kyl vähän turhan myöhään.
Tää päivä alko kamalasti. Kamala päänsärky huonojen yöunien takia, Tom kyllä väitti sen olevan krapulaa, pah! Onneks Tom haki mulle särkylääkkeitä ja nyt tuntuu jo paljo paremmalta. Mutta mun päässä pyörii edelleen ihan kummallisia ajatuksia. Mä huomaan kokoajan ajattelevani, miten hyvännäkönen Tom oikeesti onkin! En mä ennen oo tollaseen juurikaan kiinnittänyt huomiota, mut nyt se vaan jotenki suorastaan paistaa mun silmiin! Ja tänään, kun me satuttiin pussaamaan, niin mulle tuli siitä kummallinen tunne. Se oli jotenki tosi… kivaa tai sillee, mut sit taas, tekeekö veljet tuollaista? Ei. Ja vielä kamalampaa oli se, kun me pysähdyttiin kuselle. Mun ei tarvinnut kun hetki katella Tomia, niin alkoi jo seisomaan. Ja noloa siitä teki se, että Tom huomasi sen ennen mua. Siinä mä sitten selitin, miten eroottiselta metsät tuoksuu ja vähän nolotti. Tom varmasti huomasi, että mä kattelin sitä.
Ajatukseni keskeytyivät, kun kuulin Tomin kävelevän oven taa.
”Toi ruoka olis valmista”, veljeni huikkasi oven toiselta puolelta.
”Joo, mä vaan viikkaan nämä pari paitaa kaappiin, niin mä tuun”, valehtelin ja suljin vihkoni. Kuulin Tomin askeleiden loittonevan ja työnsin vihkoni laukun pohjalle vaatteiden alle.
”Tullaan!” huudahdin, loihdin naamalleni mitä luonnollisimman hymyn ja avasin oven.
~*~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~*
Osa 2
Tom PoV
Mutustelin lämmittämääni pyttipannua, se maistui palaneelta, mutta pakko sitä oli syödä. Mustahiuksinen veljeni näytti pahoinvoivalta syödessään omaansa, mutta ei sanonut mitään.
”Se tais vähän palaa”, totesin ja tökin ruokaani.
”Ei se mitään, tehdään huomen yhessä, niin onnistuu”, Bill sanoi ja hymyili kannustavasti.
Hymyilin hänelle takaisin ja katselin hänen ruskeita, todella kauniita silmiään. Suklaanruskeita ja meikittömiä.
”Tom”, mustahiuksinen sanoi naurahtaen.
”Mitä?” kysyin ja katsoin Billiä kysyvästi.
”Toi sun ruoka on kohta pelkkää mössöä, jos sä et lopeta sen sotkemista”, hän jatkoi nauraen ja osoitti haarukallaan lautastani.
Se ruoka, joka lautasellani vielä oli jäljellä, näytti suurelta klöntiltä perunamuusia, jossa oli makkaranpaloja ja jota oli värjätty ketsupilla. Yökkäsin näylle ja työnsin lautasen kauemmas. Bill keihästi haarukkaansa viimeiset perunat lautaseltaan. Mulla oli niin nälkä. Miksen mä voinut saada noita hyviä perunoita, miksi mun omat näytti jo kerran syödyiltä? ajattelin huokaisten. Kasasin lautasemme päällekkäin ja vein ne tiskialtaaseen. Huuhtelin lautaset vedellä ja katselin edelleen pöydän ääressä istuvaa veljeäni. Billin mustat hiukset valuivat suorina pojan harteille ja lapaluut erottuivat selvästi mustan t-paidan läpi. Istuin takaisin paikalleni häntä vastapäätä, hänen huitoessaan ilmaa keskittynyt ilme täydellisillä kasvoillaan.
”Haa!” Bill huudahti ja löi kämmenensä vastakkain.
Säpsähdin pelästyessäni siitä syntynyttä pientä pamausta ja katselin veljeäni, joka raotti hitaasti käsiään kurkistaen niiden väliin, toinen silmä suljettuna.
”Sainpas. Kauan siinä kestikin, mutta oli se sen arvoista!” Bill höpisi, katsellen nyt avointa vasenta kämmentään.
”Sait minkä?” kysyin samalla, kun sidoin huivin uudestaan pääni ympärille.
”Hyttysen”, Bill totesi ylpeänä ja pyyhkäisi kädestään sen, mitä ötökästä oli enää jäljellä, pöydän reunaan.
”Mennäänkö uimaan?” ehdotin noustessani pöydästä.
”Nytkö?” veljeni kysyi ja katseli ikkunasta järvelle, vesi kimalteli auringossa.
”Niin? Ku siel paistaa viel aurinkokin”, sanoin ja availin matkalaukkuani.
”No mut sen jälkeen tulee niin kylmä”, Bill marisi.
”Laitetaan vaikka sauna, niin ei tule. Eikä vastaväitteitä”, totesin ja lähdin jupinoita kuuntelematta saunalle.
Mökkimme sauna lämmitettiin puilla, joten lämpiäminen kestäisi vähintään puoli tuntia. Vilkuilin ympärilleni. Ei paperia, ei pahvia, ei mitään, millä saisin sen syttymään. Bill istui edelleen keittiössä, kun kuljin siitä ohi makuuhuoneen suuntaan. Hän oli hakenut näemmä itselleen hupparin, halusi varmaan vaan vakuutella miten kylmä sillä muka oli. Avasin makuuhuoneen oven ja näin sängyllä Billin matkalaukun sekä vaatteita ympäri sänkyä. Jos se ei viikannutkaan noita kaappiin, niin mitä se teki? ajattelin ja etsin jotain, millä saisi saunan syttymään. Katselin ympäri huonetta, kunnes silmääni osui vihkonen Billin vaatteiden seassa. Vilkaisin ovelle, Billiä ei näkynyt. Jos mä ihan vähän katson, ajattelin ja nostin vihon käteeni. Siinä oli tummanvihreät kannet, joita Bill oli koristellut hopean värisellä tussilla. Etukanteen oli kuvioitu suuri Tokio Hotelin logo ja takakansi oli täynnä tähtikuvioita ja tekstin pätkiä. Vilkaisin vielä kerran ovelle. Ei Billiä. Avasin vihon sattumalta joltain sivulta ja aloin lukea. Bill oli kirjoittanut sen viikko sitten.
13.7. tiistai
Meillä oli tänään tv-haastattelu, mulla ja Tomilla. En ymmärrä, miten Tom jaksaa levitellä tyttö asioitaan niin suureen ääneen joka paikassa. Mun mielestä ne on enemmän henkilökohtaisia asioita. Mutta se ei ole ainoa asia mikä mua ärsyttää. Tom ei voi koskaan puhua meidän väleistä juuri mitään. En viitsi alkaa sinne väliin selittämään jotain siitä, kuinka tärkeitä, läheisiä ja rakkaita olemme toisillemme, koska Tom kuitenkin kääntäisi aiheen taas niihin lukuisiin tyttöihin, joita sillä on ollut.
Käänsin nopeasti sivua. Tajusin vasta nyt, miten oikeassa Bill oli. Tarkemmin kuin ajattelee, niinhän se menee. Bill on meistä se, kumpi puhuu meistä ja minä puhun vain itsestäni. Selasin vihkoa eteenpäin. Viimeinen kirjoitus oli eiliseltä. Luin pätkän ja suljin vihon. Laitoin sen takaisin siihen, josta sen olin ottanutkin. Availin laatikostoja ja nappasin ensimmäisen vanhan sarjakuvalehden, jonka löysin ja lähdin saunalle. Bill vilkaisi minua kirjansa yli, kun kävelin nopeasti ohi. Ajatuksia risteili päässäni. Mitä Bill mahtoi tuntea mua kohtaan? Mä rakastin sitä, ehkä myös enemmän kuin veljenä, mutta mitä Bill tunsi mua kohtaan? Revin lehden sivuja ja tungin niitä puiden sekaan. Nappasin hyllystä tulitikut ja sytytin paperia tuleen. Aioin lukea sitä vihkoa lisää.
Avasin vihon uudelleen. Lueskelin pätkiä sieltä täältä. Koko ajan usko siitä, että Bill saattaisi tuntea jotain suurempaakin mua kohtaan, kasvoi. Kaivoin hyllykön lokerosta lyijykynän ja avasin tyhjän sivun.
21.7. keskiviikko, Tom
Bill, mä en olisi saanut lukea tätä, mutta mä en voinut mitään. Bill… Mä rakastan sua.
En pystynyt kirjoittamaan enempää, siinä taisi olla kaikki mitä oli tarkoituskin kirjoittaa. Suljin vihon ja naputtelin hetken sen kantta sormillani. Pystyisin vielä kumittamaan sen.
”Tom!” Billin ääni kantautui olohuoneesta.
”N-niin?” kysyin ja työnsin vihon nopeasti takaisin vaatteiden sekaan.
”Pääseekö sinne saunaan kohta?”
”Voisitko käydä kattomassa?” ehdotin ja laitoin lyijykynän mahdollisimman äänettömästi paikoilleen.
”Okei”, veljeni vastasi ja kuulin oven käyvän.
Huokasin helpotuksesta. En jäänyt vielä kiinni. Kurkkuani kuivasi. Mitä jos Bill nauraisi tai pitäisi mua jotenkin sairaana?
”Mennäänkö?” Bill kysyi astuessaan huoneeseen.
”Ai minne?” kysyin kurtistaen kulmiani.
”Uimaan, höpsö”, veljeni sanoi hymyillen.
”Joo, otetaako kisa, kumpi on eka vedessä?” kysyin jälleen, tällä kertaa virnistäen.
”Jos nyt eka vaihdat uimahousut jalkaan”, Bill sanoi naurahtaen ja etsi omien vaatteidensa seasta uimahousujaan.
”Nähdään terassilla viiden minuutin kuluttua!” tokaisin ja lähdin makuuhuoneesta.
Etsin sohvalla lojuvasta matkalaukustani uimahousuni ja pyyhkeen. Vaihdoin pikaisesti shortsit jalkaan ja heitin pyyhkeen hartialleni. Billiä ei vielä näkynyt, joten päätin viedä pyyhkeeni jo saunalle.
”Tom, sä taidat hävitä!” kuulin veljeni huutavan ja juoksin nopeasti saunalta terassille.
Bill juoksi jo jonkun matkan päässä sinivalkoisissa uimashortseissaan ja pinkaisin perään. Minä sen kilpailun keksinkin, joten mun täytyi myös voittaa. Bill seisoi laiturin reunalla, kun saavuin rantaan. Tuuli hulmutti hänen hiuksiaan, enkä erottanut veljeni kasvoja auringon paistaessa hänen takaansa.
”Taisin voittaa!” Bill huudahti, erotin leveän virneen hänen kasvoillaan hölkätessäni hieman lähemmäs ja hän nosti jo toisen jalkansa laiturin reunan yli. Oli keksittävä jotain.
”Bill, oota!” huudahdin ja Bill seisoi taas tukevasti molemmilla jaloillaan.
”No?” mustahiuksinen kysyi ja katsoi minua tympääntyneenä kädet lanteillaan.
”Taisi sittenkin tulla tasapeli!” huudahdin ja liikuttelin huulikoruani.
”Miten niin?” Bill kysyi, hänen kulmansa kurtistuivat.
Juoksin laituria pitkin veljeäni kohti, nappasin tätä vyötäröstä kiinni ja heittäydyin veteen. Bill kiljaisi korvani vieressä juuri ennen kuin sukelsimme veteen. En päästänyt veljestäni irti ja nousimme yhdessä pintaan. Pidin käsiäni edelleen veljeni vyötärön ympärillä ja Bill oli kietonut kätensä kaulaani. Vesi oli sen verran matalaa, että siinä pystyi seisomaan niin, että pää jäi pinnalle. Bill pyyhki vettä kasvoiltaan ja suki hiuksiaan taaksepäin. Painoin päätäni veteen ja täytin suuni vedellä. Bill oli juuri sanomassa jotain, kun sylkäisin veden hänen kasvoilleen. Bill pyyhki uudestaan naamaansa ja tuijotti raivostuneen näköisenä. Lähdin nopeasti uimaan poispäin veljestäni ja tarpeeksi kauas uituani pysähdyin.
”Ota kiinni, jos saat!” huusin veljelleni leikkisästi.
”Mä voin yhtä hyvin oottaa, että sä tuut rantaan!” veljeni huusi takaisin ja nousi takaisin laiturille.
Billin vedestä märkä vartalo kimalsi auringossa, joka sai hänet näyttämään entistäkin paremmalta. Lähdin uimaan rantaa kohti ja Bill katsoi minua jälleen kädet lanteillaan.
”Tuu uimaan”, kehotin ja heitin vettä laiturilla seisoskelevan veljeni päälle.
”Enkä, se on kylmää”, mustahiuksinen sanoi ja väisteli roiskimaani vettä.
”Eihän ole, älä nyt oo nössö!” huusin virnuillen. Tiesin, että se olisi viimeinen tikki.
”En mä oo nössö!” veljeni sanoi tiukasti takaisin, hänen silmänsä suorastaan liekehtivät.
”Jopa naapurimökin mummo on sua sisukkaampi!”
”Nyt menit liian pitkälle!”
Bill hyppäsi viereeni veteen ja tönäisi mua niin, että mä lensin istumaan pohjalle. Nousin nopeasti takaisin seisomaan ja katselin vieressäni seisovaa veljeäni, jolla oli tyytyväinen virne kasvoillaan ja toinen kulma koholla.
”Kukaan ei ole mua sisukkaampi”, Bill sanoi, painottaen sanaa kukaan.
”Ai ei vai?” kysyin ja kohotin kulmiani.
”Ei.” Virnistin veljelleni, jonka ilme muuttui heti varautuneemmaksi.
”Tom, sinne saunaan varmaan pääsee jo…”, Bill yritti ja lähti kävelemään rantaa kohti.
Juoksin veljeni selkää kohti, hyppäsin reppuselkään ja me molemmat kaaduimme jälleen veteen. Bill kirosi ääneen, kun nousimme matalassa rantavedessä istumaan.
”Saamarin apina, tossa olis voinu käydä huonosti”, Bill valitti ja puristeli hiuksistaan vettä.
”Menikö pikku Billin hiukset huonosti? Mä voin auttaa”, sanoin ja tarrasin Billin hiuksiin kiskoen niistä varovasti.
”Tom, älä kisko!” veli huusi ja tarrasi hiuksiinsa kiinni.
”Älä nyt, musta olis voinu tulla kampaaja, kyllä mä tiedän miten hiukset laitetaan kauniisti”, sanoin ja läppäsin Billin käden pois. Sekoitin Billin hiuksia molemmin käsin ja niistä tuli aivan pörröiset.
”Kiitos vaan!” Bill huudahti ja yritti asetella hiuksiaan paremmin.
”Ne on ihan hyvin”, sanoin hymyillen ja otin veljeni ranteista kiinni.
Laskin kätemme alas, pidellen hellästi veljeni ranteista kiinni. Bill katseli silmiini pää hieman kallellaan ja katselin takaisin. Bill lähestyi hitaasti ja lopulta veljeni pehmeät huulet painuivat omiani vasten. Bill irrottautui nopeasti ja laskin hänen kätensä vapaiksi.
”Pitäis varmaan mennä sinne saunaan”, Bill sanoi ja nousi seisomaan pieni, mutta erittäin tyytyväinen hymy huulillaan.
”Mä olinki jo unohtanut sen”, totesin samaan tapaan hymyillen ja lähdin veljeni perässä takaisin mökille.
Bill hidasti hieman, että pääsin hänen vierelleen. Bill otti kädestäni kiinni ja kävelimme loppu matkan mökille käsi kädessä.
*********
Kiskoin päälleni löysät shortsit ja t-paidan, joita käytin aina nukkuessani. Bill oli jo vaihtanut yövaatteet päälleen, mustat pyjamahousut ja mustan t-paidan, jonka selkäpuolella oli punainen pääkallo. Suljin matkalaukkuni, nostin sen lattialle ja istahdin sohvalle. Bill istui viereeni ja tuijotteli ikkunasta ulos omissa ajatuksissaan.
”Mä taidan mennä nukkumaan”, Bill sanoi hiljaa hetken kuluttua, hymyillen pienesti.
”Okei, mä voin nukkua tässä sohvalla”, sanoin ja taputin sohvaa, jolla istuin. Sohva oli ikivanha, kolmepaikkainen vuodesohva ja kova kuin kivi.
”Ei, sä voit ihan hyvin tulla mun viereen”, Bill sanoi katsoen mua hymyillen ja tehden äänensävyllään selväksi, että turha jupista vastaan.
Bill meni makuuhuoneeseen keräilemään tavaroitaan sängyltä sillä aikaa, kun kokosin sohvalle raahaamani tyynyt ja peiton syliini. Kannoin ne makuuhuoneen sängylle ja heitin seinän viereiselle paikalle. Bill ei koskaan halunnut nukkua seinän vieressä, seinän ja sängyn raosta kuulemma kohosi kylmää ilmaa. Kävin vielä sammuttamassa muualta mökistä valot, Bill oli pesemässä hampaita. Menin makoilemaan paikalleni peiton alle ja käännyin kasvot seinään päin. Kuulin Billin lukitsevan ulko-oven ja pian tunsin patjan liikkeistä jonkun kömpivän viereeni.
”Hyvää yötä, Tom”, veljeni sanoi ja suukotti letitettyä takaraivoani.
”Hyvää yötä, pikkuveli”, kuiskasin ja hymyilin itsekseni. Tästä tulisi paras loma ikinä.
*********
Aamulla heräsin, kun Bill huusi nimeäni keittiöstä. Räpyttelin silmiäni ja etsin kelloa, 12.20.
”Huomenta”, mutisin, kun rojahdin istumaan sohvalle.
”Huomenta!” Bill vastasi pirteästi.
”Monelta sä oot oikee herännyt?” kysyin ja katsoin veljeäni, joka oli jo täysissä pukeissa ja yhtä aurinkoista hymyä.
”Kauan sitten. Otatko mehua vai kahvia?”
”Kahvia, kiitos.”
Bill toi minulle kupillisen höyryävää kahvia ja istui itse pöytään juomaan mehua.
”Mentäskö tänään kalaan?” Bill ehdotti mietiskellen.
”Ai minne?” kysyin, vielä täysin unen pöpperössä.
”Järvelle, otettaisiin toi vene”, Bill sanoi ja kaatoi itselleen lisää tuoremehua.
”Sä soudat”, totesin ja vein tyhjän mukini tiskialtaaseen.
”Ei, vaan me vuorotellaan”, Bill sanoi ja katosi makuuhuoneeseen.
Kävin pesemässä hampaat ja vaihdoin vaatteet. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja järvellä ei näkynyt aallon aaltoa. Mahtava päivä kalastusretkelle, ajattelin ja kiristin vyöni. Bill asteli makuuhuoneesta musta lippalakki päässään ja farkut olivat vaihtuneet tummansinisiin Adidaksen verkkareihin.
”Mä meen etsimään jo onget tuolta varastosta, nähdään veneellä”, Bill sanoi hymyillen.
”Juu…”, mutisin asetellessani omaa lippistäni päähän, se ei meinannut asettua lettien päälle.
Lähdin kävelemään rannan suuntaan ja kuulin Billin kolistelevan vielä varastossa. Irrottelin veneen köysiä puusta, johon se oli sidottu ja työnsin sitä jo hieman vesille. Bill käveli polkua pitkin rantaan, toisessa kädessään ämpäri täynnä multaa ja toisessa kaksi mato-onkea.
”Eikö meillä edes virveliä ole?”
”Ei, nää saa kelvata”, veljeni vastasi heittäen onget ja ämpärin veneen pohjalle.
”Mene sä vaan jo veneeseen, mä työnnän”, sanoin ja tartuin veneen reunasta kiinni.
”Jaksatko varmasti yksin?” Bill kysyi ja nosti toisen jalkansa veneeseen.
”Jaksan, sähän olet kuin keiju”, vastasin hymyillen. Hänen pirteytensä alkoi tarttua.
Hyppäsin itsekin veneen kyytiin, kunnes olin saanut sen tarpeeksi vesille. Bill oli ensimmäisenä soutuvuorossa.
”Sä voit jo laittaa meille noi onget valmiiksi”, Bill totesi soutaessaan kauemmas rannasta.
”Selvä, sir”, vastasin ja aloin selvitellä onkien siimoja toisistaan.
Bill löysi mielestään hyvän paikan, jossa kala kuulemma söisi varmasti. Bill heitti itse rakentamamme ankkurin veteen ja nappasi toisen ongista. Olin laittanut jo molempiin madot valmiiksi, enää ei tarvinnut kuin heittää veteen.
”Sit vaan odotellaan”, Bill sanoi.
Aikaa kului ja kului, eikä kertaakaan edes nykinyt. Tässä nää Billin hyvät kalapaikat taas nähtiin, ajattelin ja huokaisin syvään.
”Älä nyt, kyllä kohta syö!” Bill sanoi kuullessaan tylsistyneen huokailuni ja tuijotti veteen.
Tuli heti mieleen ne mökki kerrat, kun olimme vielä pikku naperoita. Äiti oli aina opettamassa miten mato laitetaan koukkuun tai miten kalan saa pois koukusta. Bill näytti tänään aivan samalta kuin silloin. En koskaan malttanut odottaa, koska kala söisi, toisin kuin Bill. Se saattoi istua laiturin nokassa aamusta iltaan niin kauan, että se sai edes yhden kalan. Aina se katseli veteen silmät innosta loistaen, aivan kuten nytkin. Bill ei ollut muuttunut juuri lainkaan.
Me nökötettiin koko päivä samassa paikassa. Tuli iltapäivä, eikä kala ollut vieläkään syönyt.
”Bill, lopetetaan jo, ei me mitään kalaa saada”, valitin turhautuneena ja nostin onkeni vedestä.
”Vielä viisi minuuttia”, Bill sanoi keskittyneesti, edelleen tuijotellen veteen.
”Vaan viisi minuuttia, ei yhtään enempää”, myönnyin ja laskin kasatun onkeni veneen pohjalle.
”Tom! Mulla nykii!” Bill huudahti muutaman minuutin kuluttua innoissaan.
”Hyvä Bill! Mut muista, älä hätäile!” huudahdin lähes yhtä innoissani. Bill pomppasi innoissaan seisomaan.
”Bill, veneessä ei saa seistä”, muistutin.
”Mutta kun mulla syö vihdoin!” Bill huudahti ja vene alkoi keikkua.
”Bill, istu!” yritin komentaa. Samassa vene keikahti hieman enemmän, Bill horjahti ja lensi laidan yli veteen.
”Bill!” huusin ja katsoin laidan yli.
Veljeni nousi pintaan haukkoen happea ja tarttui veneen reunaan kiinni. En mahtanut itselleni mitään ja aloin nauraa. Bill katseli hetken loukkaantuneena, kunnes alkoi itsekin nauraa. Ojensin käteni ja autoin veljeni veneeseen. Billin kiivetessä veneeseen, se kallistui ja pelkäsin löytäväni pian itsenikin vedestä. Onneksi niin ei käynyt ja me molemmat istahdettiin takaisin paikoillemme. Bill nosti edelleen vedessä uivan onkensa, jossa ei kyllä enää nykinyt kala.
”Sun vuoro soutaa”, Bill sanoi kasatessaan onkeaan ja lähdin soutamaan mökille päin.
Bill meni vaihtamaan vaatteita sillä aikaa, kun vein onget takaisin varastoon. Varasto oli täynnä kaikkea turhaa. Vanhoja polkupyöriä, lastenrattaita ja sen sellaista. Kun pääsin mökkiin, Bill oli avannut television ja katseli musiikkikanavaa. Bill oli vaihtanut päälleen jo yöasun, vaikka kello oli vasta kuusi. Istuin veljeni viereen sohvalle, tuijotin hetken tylsää musiikkivideota ja nappasin kaukosäätimen veljeltäni. Vaihdoin elokuvakanavalle.
”Hei! Mä katsoin sitä!” Bill huudahti.
”Mä katson nyt tätä”, totesin ja käänsin volyymia suuremmalle. Yritin mukamas päästä juonesta perille.
”Mä katsoin ekana, joten mä saan päättää”, Billin valitus kuulosti aivan pikku pojan marinalta.
”Mut mä katson nyt tätä.”
”Ethän sä ees tykkää tällaisista vanhan ajan elokuvista!”
Televisiosta tosiaan tuli vanhan ajan mustavalkoista elokuvaa, mutta en voinut luovuttaa noin helpolla.
”Täähän on just hyvä”, sanoin ja esitin seuraavani elokuvaa.
”Älä huijaa!” Bill huudahti ja yritti napata kaukosäätimen kädestäni. Nostin käteni mahdollisimman korkealle.
”Toisen kädestä ei saa ottaa!”
”Niin, leluja ei saa viedä toisen kädestä!” Bill huudahti ja nappasi ranteestani kiinni. Hän kiskoi ranteestani, yrittäen saada kaukosäätimen kätensä ulottuville.
”Ei saa kaukosäätimiäkään!” sanoin ja nousin seisomaan.
”Hätä ei lue lakia!” Bill sanoi, pomppasi seisomaan ja tarttui uudestaan ranteeseeni.
”Lukeehan!” huudahdin ja yritin kävellä kauemmas, kunnes törmäsin nojatuolin reunaan ja horjahdin istumaan.
”Kiinni jäit!” Bill huudahti ja istui syliini.
Bill sai napattua kaukosäätimen kädestäni ja vaihtoi kanavaa. Musiikkikanavalla soi parhaillaan David Guettan ja Kid Cudin yhteisbiisi Memories. Bill kääntyi katsomaan muhun, istuen edelleen sylissäni. Bill nosti lämpimät kätensä poskilleni ja painoi pehmeät huulensa omiani vasten. Pyöräytin meidät varovasti ympäri tuolissa, Bill jäi alleni ja suutelin tämän kaulaa. Tätä mä olen odottanut, ajattelin puraistessani hellästi Billiä niskasta. Käteni vaelsivat pitkin Billin ylävartaloa tämän paidan alla ja veljeni heitti päässäni olleen lippiksen lattialle, huokaisten samalla hiljaa. Käteni silitteli Billin alavatsaa, samalla kun huuleni etsivät taas pojan huulia. Liu’utin kättäni pitkin Billin rintakehää ja siitä hitaasti alaspäin. Kutitin Billin vasenta kylkeä ja Bill hytkyi naurusta allani.
”Älä kutita!” Bill kihersi ja yritti siirtää kättäni pois.
Hiljensin Billin suutelemalla ja tunsin hänen hymyilevän. Laskin kättäni alemmas pitkin Billin vatsaa, kunnes housujen reuna tuli vastaan. Liu’utin sormenpääni housujen reunan alle ja Billin käsi lennähti käteni päälle. Nostin päätäni ja katselin Billin ruskeita silmiä. Hän katseli takaisin ja nielaisi kerran. Meninköhän mä liian pitkälle, ajattelin purren alahuultani. Lopulta Bill hymyili ujosti ja nosti kätensä poskilleni, vetäen kasvojani lähemmäs omiaan. Tunsin Billin housuissa kohouman jalkaani vasten ja liu’utin kättäni alemmas.
Tom PoV
Mutustelin lämmittämääni pyttipannua, se maistui palaneelta, mutta pakko sitä oli syödä. Mustahiuksinen veljeni näytti pahoinvoivalta syödessään omaansa, mutta ei sanonut mitään.
”Se tais vähän palaa”, totesin ja tökin ruokaani.
”Ei se mitään, tehdään huomen yhessä, niin onnistuu”, Bill sanoi ja hymyili kannustavasti.
Hymyilin hänelle takaisin ja katselin hänen ruskeita, todella kauniita silmiään. Suklaanruskeita ja meikittömiä.
”Tom”, mustahiuksinen sanoi naurahtaen.
”Mitä?” kysyin ja katsoin Billiä kysyvästi.
”Toi sun ruoka on kohta pelkkää mössöä, jos sä et lopeta sen sotkemista”, hän jatkoi nauraen ja osoitti haarukallaan lautastani.
Se ruoka, joka lautasellani vielä oli jäljellä, näytti suurelta klöntiltä perunamuusia, jossa oli makkaranpaloja ja jota oli värjätty ketsupilla. Yökkäsin näylle ja työnsin lautasen kauemmas. Bill keihästi haarukkaansa viimeiset perunat lautaseltaan. Mulla oli niin nälkä. Miksen mä voinut saada noita hyviä perunoita, miksi mun omat näytti jo kerran syödyiltä? ajattelin huokaisten. Kasasin lautasemme päällekkäin ja vein ne tiskialtaaseen. Huuhtelin lautaset vedellä ja katselin edelleen pöydän ääressä istuvaa veljeäni. Billin mustat hiukset valuivat suorina pojan harteille ja lapaluut erottuivat selvästi mustan t-paidan läpi. Istuin takaisin paikalleni häntä vastapäätä, hänen huitoessaan ilmaa keskittynyt ilme täydellisillä kasvoillaan.
”Haa!” Bill huudahti ja löi kämmenensä vastakkain.
Säpsähdin pelästyessäni siitä syntynyttä pientä pamausta ja katselin veljeäni, joka raotti hitaasti käsiään kurkistaen niiden väliin, toinen silmä suljettuna.
”Sainpas. Kauan siinä kestikin, mutta oli se sen arvoista!” Bill höpisi, katsellen nyt avointa vasenta kämmentään.
”Sait minkä?” kysyin samalla, kun sidoin huivin uudestaan pääni ympärille.
”Hyttysen”, Bill totesi ylpeänä ja pyyhkäisi kädestään sen, mitä ötökästä oli enää jäljellä, pöydän reunaan.
”Mennäänkö uimaan?” ehdotin noustessani pöydästä.
”Nytkö?” veljeni kysyi ja katseli ikkunasta järvelle, vesi kimalteli auringossa.
”Niin? Ku siel paistaa viel aurinkokin”, sanoin ja availin matkalaukkuani.
”No mut sen jälkeen tulee niin kylmä”, Bill marisi.
”Laitetaan vaikka sauna, niin ei tule. Eikä vastaväitteitä”, totesin ja lähdin jupinoita kuuntelematta saunalle.
Mökkimme sauna lämmitettiin puilla, joten lämpiäminen kestäisi vähintään puoli tuntia. Vilkuilin ympärilleni. Ei paperia, ei pahvia, ei mitään, millä saisin sen syttymään. Bill istui edelleen keittiössä, kun kuljin siitä ohi makuuhuoneen suuntaan. Hän oli hakenut näemmä itselleen hupparin, halusi varmaan vaan vakuutella miten kylmä sillä muka oli. Avasin makuuhuoneen oven ja näin sängyllä Billin matkalaukun sekä vaatteita ympäri sänkyä. Jos se ei viikannutkaan noita kaappiin, niin mitä se teki? ajattelin ja etsin jotain, millä saisi saunan syttymään. Katselin ympäri huonetta, kunnes silmääni osui vihkonen Billin vaatteiden seassa. Vilkaisin ovelle, Billiä ei näkynyt. Jos mä ihan vähän katson, ajattelin ja nostin vihon käteeni. Siinä oli tummanvihreät kannet, joita Bill oli koristellut hopean värisellä tussilla. Etukanteen oli kuvioitu suuri Tokio Hotelin logo ja takakansi oli täynnä tähtikuvioita ja tekstin pätkiä. Vilkaisin vielä kerran ovelle. Ei Billiä. Avasin vihon sattumalta joltain sivulta ja aloin lukea. Bill oli kirjoittanut sen viikko sitten.
13.7. tiistai
Meillä oli tänään tv-haastattelu, mulla ja Tomilla. En ymmärrä, miten Tom jaksaa levitellä tyttö asioitaan niin suureen ääneen joka paikassa. Mun mielestä ne on enemmän henkilökohtaisia asioita. Mutta se ei ole ainoa asia mikä mua ärsyttää. Tom ei voi koskaan puhua meidän väleistä juuri mitään. En viitsi alkaa sinne väliin selittämään jotain siitä, kuinka tärkeitä, läheisiä ja rakkaita olemme toisillemme, koska Tom kuitenkin kääntäisi aiheen taas niihin lukuisiin tyttöihin, joita sillä on ollut.
Käänsin nopeasti sivua. Tajusin vasta nyt, miten oikeassa Bill oli. Tarkemmin kuin ajattelee, niinhän se menee. Bill on meistä se, kumpi puhuu meistä ja minä puhun vain itsestäni. Selasin vihkoa eteenpäin. Viimeinen kirjoitus oli eiliseltä. Luin pätkän ja suljin vihon. Laitoin sen takaisin siihen, josta sen olin ottanutkin. Availin laatikostoja ja nappasin ensimmäisen vanhan sarjakuvalehden, jonka löysin ja lähdin saunalle. Bill vilkaisi minua kirjansa yli, kun kävelin nopeasti ohi. Ajatuksia risteili päässäni. Mitä Bill mahtoi tuntea mua kohtaan? Mä rakastin sitä, ehkä myös enemmän kuin veljenä, mutta mitä Bill tunsi mua kohtaan? Revin lehden sivuja ja tungin niitä puiden sekaan. Nappasin hyllystä tulitikut ja sytytin paperia tuleen. Aioin lukea sitä vihkoa lisää.
Avasin vihon uudelleen. Lueskelin pätkiä sieltä täältä. Koko ajan usko siitä, että Bill saattaisi tuntea jotain suurempaakin mua kohtaan, kasvoi. Kaivoin hyllykön lokerosta lyijykynän ja avasin tyhjän sivun.
21.7. keskiviikko, Tom
Bill, mä en olisi saanut lukea tätä, mutta mä en voinut mitään. Bill… Mä rakastan sua.
En pystynyt kirjoittamaan enempää, siinä taisi olla kaikki mitä oli tarkoituskin kirjoittaa. Suljin vihon ja naputtelin hetken sen kantta sormillani. Pystyisin vielä kumittamaan sen.
”Tom!” Billin ääni kantautui olohuoneesta.
”N-niin?” kysyin ja työnsin vihon nopeasti takaisin vaatteiden sekaan.
”Pääseekö sinne saunaan kohta?”
”Voisitko käydä kattomassa?” ehdotin ja laitoin lyijykynän mahdollisimman äänettömästi paikoilleen.
”Okei”, veljeni vastasi ja kuulin oven käyvän.
Huokasin helpotuksesta. En jäänyt vielä kiinni. Kurkkuani kuivasi. Mitä jos Bill nauraisi tai pitäisi mua jotenkin sairaana?
”Mennäänkö?” Bill kysyi astuessaan huoneeseen.
”Ai minne?” kysyin kurtistaen kulmiani.
”Uimaan, höpsö”, veljeni sanoi hymyillen.
”Joo, otetaako kisa, kumpi on eka vedessä?” kysyin jälleen, tällä kertaa virnistäen.
”Jos nyt eka vaihdat uimahousut jalkaan”, Bill sanoi naurahtaen ja etsi omien vaatteidensa seasta uimahousujaan.
”Nähdään terassilla viiden minuutin kuluttua!” tokaisin ja lähdin makuuhuoneesta.
Etsin sohvalla lojuvasta matkalaukustani uimahousuni ja pyyhkeen. Vaihdoin pikaisesti shortsit jalkaan ja heitin pyyhkeen hartialleni. Billiä ei vielä näkynyt, joten päätin viedä pyyhkeeni jo saunalle.
”Tom, sä taidat hävitä!” kuulin veljeni huutavan ja juoksin nopeasti saunalta terassille.
Bill juoksi jo jonkun matkan päässä sinivalkoisissa uimashortseissaan ja pinkaisin perään. Minä sen kilpailun keksinkin, joten mun täytyi myös voittaa. Bill seisoi laiturin reunalla, kun saavuin rantaan. Tuuli hulmutti hänen hiuksiaan, enkä erottanut veljeni kasvoja auringon paistaessa hänen takaansa.
”Taisin voittaa!” Bill huudahti, erotin leveän virneen hänen kasvoillaan hölkätessäni hieman lähemmäs ja hän nosti jo toisen jalkansa laiturin reunan yli. Oli keksittävä jotain.
”Bill, oota!” huudahdin ja Bill seisoi taas tukevasti molemmilla jaloillaan.
”No?” mustahiuksinen kysyi ja katsoi minua tympääntyneenä kädet lanteillaan.
”Taisi sittenkin tulla tasapeli!” huudahdin ja liikuttelin huulikoruani.
”Miten niin?” Bill kysyi, hänen kulmansa kurtistuivat.
Juoksin laituria pitkin veljeäni kohti, nappasin tätä vyötäröstä kiinni ja heittäydyin veteen. Bill kiljaisi korvani vieressä juuri ennen kuin sukelsimme veteen. En päästänyt veljestäni irti ja nousimme yhdessä pintaan. Pidin käsiäni edelleen veljeni vyötärön ympärillä ja Bill oli kietonut kätensä kaulaani. Vesi oli sen verran matalaa, että siinä pystyi seisomaan niin, että pää jäi pinnalle. Bill pyyhki vettä kasvoiltaan ja suki hiuksiaan taaksepäin. Painoin päätäni veteen ja täytin suuni vedellä. Bill oli juuri sanomassa jotain, kun sylkäisin veden hänen kasvoilleen. Bill pyyhki uudestaan naamaansa ja tuijotti raivostuneen näköisenä. Lähdin nopeasti uimaan poispäin veljestäni ja tarpeeksi kauas uituani pysähdyin.
”Ota kiinni, jos saat!” huusin veljelleni leikkisästi.
”Mä voin yhtä hyvin oottaa, että sä tuut rantaan!” veljeni huusi takaisin ja nousi takaisin laiturille.
Billin vedestä märkä vartalo kimalsi auringossa, joka sai hänet näyttämään entistäkin paremmalta. Lähdin uimaan rantaa kohti ja Bill katsoi minua jälleen kädet lanteillaan.
”Tuu uimaan”, kehotin ja heitin vettä laiturilla seisoskelevan veljeni päälle.
”Enkä, se on kylmää”, mustahiuksinen sanoi ja väisteli roiskimaani vettä.
”Eihän ole, älä nyt oo nössö!” huusin virnuillen. Tiesin, että se olisi viimeinen tikki.
”En mä oo nössö!” veljeni sanoi tiukasti takaisin, hänen silmänsä suorastaan liekehtivät.
”Jopa naapurimökin mummo on sua sisukkaampi!”
”Nyt menit liian pitkälle!”
Bill hyppäsi viereeni veteen ja tönäisi mua niin, että mä lensin istumaan pohjalle. Nousin nopeasti takaisin seisomaan ja katselin vieressäni seisovaa veljeäni, jolla oli tyytyväinen virne kasvoillaan ja toinen kulma koholla.
”Kukaan ei ole mua sisukkaampi”, Bill sanoi, painottaen sanaa kukaan.
”Ai ei vai?” kysyin ja kohotin kulmiani.
”Ei.” Virnistin veljelleni, jonka ilme muuttui heti varautuneemmaksi.
”Tom, sinne saunaan varmaan pääsee jo…”, Bill yritti ja lähti kävelemään rantaa kohti.
Juoksin veljeni selkää kohti, hyppäsin reppuselkään ja me molemmat kaaduimme jälleen veteen. Bill kirosi ääneen, kun nousimme matalassa rantavedessä istumaan.
”Saamarin apina, tossa olis voinu käydä huonosti”, Bill valitti ja puristeli hiuksistaan vettä.
”Menikö pikku Billin hiukset huonosti? Mä voin auttaa”, sanoin ja tarrasin Billin hiuksiin kiskoen niistä varovasti.
”Tom, älä kisko!” veli huusi ja tarrasi hiuksiinsa kiinni.
”Älä nyt, musta olis voinu tulla kampaaja, kyllä mä tiedän miten hiukset laitetaan kauniisti”, sanoin ja läppäsin Billin käden pois. Sekoitin Billin hiuksia molemmin käsin ja niistä tuli aivan pörröiset.
”Kiitos vaan!” Bill huudahti ja yritti asetella hiuksiaan paremmin.
”Ne on ihan hyvin”, sanoin hymyillen ja otin veljeni ranteista kiinni.
Laskin kätemme alas, pidellen hellästi veljeni ranteista kiinni. Bill katseli silmiini pää hieman kallellaan ja katselin takaisin. Bill lähestyi hitaasti ja lopulta veljeni pehmeät huulet painuivat omiani vasten. Bill irrottautui nopeasti ja laskin hänen kätensä vapaiksi.
”Pitäis varmaan mennä sinne saunaan”, Bill sanoi ja nousi seisomaan pieni, mutta erittäin tyytyväinen hymy huulillaan.
”Mä olinki jo unohtanut sen”, totesin samaan tapaan hymyillen ja lähdin veljeni perässä takaisin mökille.
Bill hidasti hieman, että pääsin hänen vierelleen. Bill otti kädestäni kiinni ja kävelimme loppu matkan mökille käsi kädessä.
*********
Kiskoin päälleni löysät shortsit ja t-paidan, joita käytin aina nukkuessani. Bill oli jo vaihtanut yövaatteet päälleen, mustat pyjamahousut ja mustan t-paidan, jonka selkäpuolella oli punainen pääkallo. Suljin matkalaukkuni, nostin sen lattialle ja istahdin sohvalle. Bill istui viereeni ja tuijotteli ikkunasta ulos omissa ajatuksissaan.
”Mä taidan mennä nukkumaan”, Bill sanoi hiljaa hetken kuluttua, hymyillen pienesti.
”Okei, mä voin nukkua tässä sohvalla”, sanoin ja taputin sohvaa, jolla istuin. Sohva oli ikivanha, kolmepaikkainen vuodesohva ja kova kuin kivi.
”Ei, sä voit ihan hyvin tulla mun viereen”, Bill sanoi katsoen mua hymyillen ja tehden äänensävyllään selväksi, että turha jupista vastaan.
Bill meni makuuhuoneeseen keräilemään tavaroitaan sängyltä sillä aikaa, kun kokosin sohvalle raahaamani tyynyt ja peiton syliini. Kannoin ne makuuhuoneen sängylle ja heitin seinän viereiselle paikalle. Bill ei koskaan halunnut nukkua seinän vieressä, seinän ja sängyn raosta kuulemma kohosi kylmää ilmaa. Kävin vielä sammuttamassa muualta mökistä valot, Bill oli pesemässä hampaita. Menin makoilemaan paikalleni peiton alle ja käännyin kasvot seinään päin. Kuulin Billin lukitsevan ulko-oven ja pian tunsin patjan liikkeistä jonkun kömpivän viereeni.
”Hyvää yötä, Tom”, veljeni sanoi ja suukotti letitettyä takaraivoani.
”Hyvää yötä, pikkuveli”, kuiskasin ja hymyilin itsekseni. Tästä tulisi paras loma ikinä.
*********
Aamulla heräsin, kun Bill huusi nimeäni keittiöstä. Räpyttelin silmiäni ja etsin kelloa, 12.20.
”Huomenta”, mutisin, kun rojahdin istumaan sohvalle.
”Huomenta!” Bill vastasi pirteästi.
”Monelta sä oot oikee herännyt?” kysyin ja katsoin veljeäni, joka oli jo täysissä pukeissa ja yhtä aurinkoista hymyä.
”Kauan sitten. Otatko mehua vai kahvia?”
”Kahvia, kiitos.”
Bill toi minulle kupillisen höyryävää kahvia ja istui itse pöytään juomaan mehua.
”Mentäskö tänään kalaan?” Bill ehdotti mietiskellen.
”Ai minne?” kysyin, vielä täysin unen pöpperössä.
”Järvelle, otettaisiin toi vene”, Bill sanoi ja kaatoi itselleen lisää tuoremehua.
”Sä soudat”, totesin ja vein tyhjän mukini tiskialtaaseen.
”Ei, vaan me vuorotellaan”, Bill sanoi ja katosi makuuhuoneeseen.
Kävin pesemässä hampaat ja vaihdoin vaatteet. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja järvellä ei näkynyt aallon aaltoa. Mahtava päivä kalastusretkelle, ajattelin ja kiristin vyöni. Bill asteli makuuhuoneesta musta lippalakki päässään ja farkut olivat vaihtuneet tummansinisiin Adidaksen verkkareihin.
”Mä meen etsimään jo onget tuolta varastosta, nähdään veneellä”, Bill sanoi hymyillen.
”Juu…”, mutisin asetellessani omaa lippistäni päähän, se ei meinannut asettua lettien päälle.
Lähdin kävelemään rannan suuntaan ja kuulin Billin kolistelevan vielä varastossa. Irrottelin veneen köysiä puusta, johon se oli sidottu ja työnsin sitä jo hieman vesille. Bill käveli polkua pitkin rantaan, toisessa kädessään ämpäri täynnä multaa ja toisessa kaksi mato-onkea.
”Eikö meillä edes virveliä ole?”
”Ei, nää saa kelvata”, veljeni vastasi heittäen onget ja ämpärin veneen pohjalle.
”Mene sä vaan jo veneeseen, mä työnnän”, sanoin ja tartuin veneen reunasta kiinni.
”Jaksatko varmasti yksin?” Bill kysyi ja nosti toisen jalkansa veneeseen.
”Jaksan, sähän olet kuin keiju”, vastasin hymyillen. Hänen pirteytensä alkoi tarttua.
Hyppäsin itsekin veneen kyytiin, kunnes olin saanut sen tarpeeksi vesille. Bill oli ensimmäisenä soutuvuorossa.
”Sä voit jo laittaa meille noi onget valmiiksi”, Bill totesi soutaessaan kauemmas rannasta.
”Selvä, sir”, vastasin ja aloin selvitellä onkien siimoja toisistaan.
Bill löysi mielestään hyvän paikan, jossa kala kuulemma söisi varmasti. Bill heitti itse rakentamamme ankkurin veteen ja nappasi toisen ongista. Olin laittanut jo molempiin madot valmiiksi, enää ei tarvinnut kuin heittää veteen.
”Sit vaan odotellaan”, Bill sanoi.
Aikaa kului ja kului, eikä kertaakaan edes nykinyt. Tässä nää Billin hyvät kalapaikat taas nähtiin, ajattelin ja huokaisin syvään.
”Älä nyt, kyllä kohta syö!” Bill sanoi kuullessaan tylsistyneen huokailuni ja tuijotti veteen.
Tuli heti mieleen ne mökki kerrat, kun olimme vielä pikku naperoita. Äiti oli aina opettamassa miten mato laitetaan koukkuun tai miten kalan saa pois koukusta. Bill näytti tänään aivan samalta kuin silloin. En koskaan malttanut odottaa, koska kala söisi, toisin kuin Bill. Se saattoi istua laiturin nokassa aamusta iltaan niin kauan, että se sai edes yhden kalan. Aina se katseli veteen silmät innosta loistaen, aivan kuten nytkin. Bill ei ollut muuttunut juuri lainkaan.
Me nökötettiin koko päivä samassa paikassa. Tuli iltapäivä, eikä kala ollut vieläkään syönyt.
”Bill, lopetetaan jo, ei me mitään kalaa saada”, valitin turhautuneena ja nostin onkeni vedestä.
”Vielä viisi minuuttia”, Bill sanoi keskittyneesti, edelleen tuijotellen veteen.
”Vaan viisi minuuttia, ei yhtään enempää”, myönnyin ja laskin kasatun onkeni veneen pohjalle.
”Tom! Mulla nykii!” Bill huudahti muutaman minuutin kuluttua innoissaan.
”Hyvä Bill! Mut muista, älä hätäile!” huudahdin lähes yhtä innoissani. Bill pomppasi innoissaan seisomaan.
”Bill, veneessä ei saa seistä”, muistutin.
”Mutta kun mulla syö vihdoin!” Bill huudahti ja vene alkoi keikkua.
”Bill, istu!” yritin komentaa. Samassa vene keikahti hieman enemmän, Bill horjahti ja lensi laidan yli veteen.
”Bill!” huusin ja katsoin laidan yli.
Veljeni nousi pintaan haukkoen happea ja tarttui veneen reunaan kiinni. En mahtanut itselleni mitään ja aloin nauraa. Bill katseli hetken loukkaantuneena, kunnes alkoi itsekin nauraa. Ojensin käteni ja autoin veljeni veneeseen. Billin kiivetessä veneeseen, se kallistui ja pelkäsin löytäväni pian itsenikin vedestä. Onneksi niin ei käynyt ja me molemmat istahdettiin takaisin paikoillemme. Bill nosti edelleen vedessä uivan onkensa, jossa ei kyllä enää nykinyt kala.
”Sun vuoro soutaa”, Bill sanoi kasatessaan onkeaan ja lähdin soutamaan mökille päin.
Bill meni vaihtamaan vaatteita sillä aikaa, kun vein onget takaisin varastoon. Varasto oli täynnä kaikkea turhaa. Vanhoja polkupyöriä, lastenrattaita ja sen sellaista. Kun pääsin mökkiin, Bill oli avannut television ja katseli musiikkikanavaa. Bill oli vaihtanut päälleen jo yöasun, vaikka kello oli vasta kuusi. Istuin veljeni viereen sohvalle, tuijotin hetken tylsää musiikkivideota ja nappasin kaukosäätimen veljeltäni. Vaihdoin elokuvakanavalle.
”Hei! Mä katsoin sitä!” Bill huudahti.
”Mä katson nyt tätä”, totesin ja käänsin volyymia suuremmalle. Yritin mukamas päästä juonesta perille.
”Mä katsoin ekana, joten mä saan päättää”, Billin valitus kuulosti aivan pikku pojan marinalta.
”Mut mä katson nyt tätä.”
”Ethän sä ees tykkää tällaisista vanhan ajan elokuvista!”
Televisiosta tosiaan tuli vanhan ajan mustavalkoista elokuvaa, mutta en voinut luovuttaa noin helpolla.
”Täähän on just hyvä”, sanoin ja esitin seuraavani elokuvaa.
”Älä huijaa!” Bill huudahti ja yritti napata kaukosäätimen kädestäni. Nostin käteni mahdollisimman korkealle.
”Toisen kädestä ei saa ottaa!”
”Niin, leluja ei saa viedä toisen kädestä!” Bill huudahti ja nappasi ranteestani kiinni. Hän kiskoi ranteestani, yrittäen saada kaukosäätimen kätensä ulottuville.
”Ei saa kaukosäätimiäkään!” sanoin ja nousin seisomaan.
”Hätä ei lue lakia!” Bill sanoi, pomppasi seisomaan ja tarttui uudestaan ranteeseeni.
”Lukeehan!” huudahdin ja yritin kävellä kauemmas, kunnes törmäsin nojatuolin reunaan ja horjahdin istumaan.
”Kiinni jäit!” Bill huudahti ja istui syliini.
Bill sai napattua kaukosäätimen kädestäni ja vaihtoi kanavaa. Musiikkikanavalla soi parhaillaan David Guettan ja Kid Cudin yhteisbiisi Memories. Bill kääntyi katsomaan muhun, istuen edelleen sylissäni. Bill nosti lämpimät kätensä poskilleni ja painoi pehmeät huulensa omiani vasten. Pyöräytin meidät varovasti ympäri tuolissa, Bill jäi alleni ja suutelin tämän kaulaa. Tätä mä olen odottanut, ajattelin puraistessani hellästi Billiä niskasta. Käteni vaelsivat pitkin Billin ylävartaloa tämän paidan alla ja veljeni heitti päässäni olleen lippiksen lattialle, huokaisten samalla hiljaa. Käteni silitteli Billin alavatsaa, samalla kun huuleni etsivät taas pojan huulia. Liu’utin kättäni pitkin Billin rintakehää ja siitä hitaasti alaspäin. Kutitin Billin vasenta kylkeä ja Bill hytkyi naurusta allani.
”Älä kutita!” Bill kihersi ja yritti siirtää kättäni pois.
Hiljensin Billin suutelemalla ja tunsin hänen hymyilevän. Laskin kättäni alemmas pitkin Billin vatsaa, kunnes housujen reuna tuli vastaan. Liu’utin sormenpääni housujen reunan alle ja Billin käsi lennähti käteni päälle. Nostin päätäni ja katselin Billin ruskeita silmiä. Hän katseli takaisin ja nielaisi kerran. Meninköhän mä liian pitkälle, ajattelin purren alahuultani. Lopulta Bill hymyili ujosti ja nosti kätensä poskilleni, vetäen kasvojani lähemmäs omiaan. Tunsin Billin housuissa kohouman jalkaani vasten ja liu’utin kättäni alemmas.
~*~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~*
OSA 3
Bill pov
Aurinko paistoi ikkunasta suoraan silmiini. Hieroin kasvojani ja päätin nousta kerrankin ajoissa ylös. Yritin nousta istumaan, mutta tunsin vahvan käsivarren kietoutuvan vyötäröni ympärille ja kaatavan minut takaisin sängylle.
”Huomenta veliseni”, Tom mutisi unisena vieressäni, silmät edelleen suljettuina.
”Huomenta”, vastasin ja nappasin Tomin lettejä käteeni.
”Paljonko kello on?”
”Kymmenen”, vastasin ja tein leteistä uusia lettejä. Tom kuitenkin tarttui niihin ja kiskaisi ne pois käsistäni.
”Kauhea nälkä”, Tom totesi noustessaan istumaan, kuulin hänen vatsansa suorastaan huutavan ruokaa.
”Mä voin laittaa jotain syötävää”, tarjoudun noustessani istumaan veljeni viereen.
”Kiitos”, Tom sanoi hymyillen suloista hymyään.
Nousin ylös ja astelin venytellen keittiöön, kiskaisin pienen jääkaapin oven auki. Huokaisin. Tyhjää täynnä, vain valo oli jäljellä.
”Tom, viitsisitkö käydä kaupassa?” kysyin veljeltäni, joka oli siirtynyt makoilemaan sohvalle.
”Ai nyt vai?” Tom kysyi kohottaen tyynyä kasvoiltaan.
”Jos haluut syödä jotain, niin kyllä, nyt heti”, totesin ja löin jääkaapin oven kiinni. Ei sen tuijottaminen mitää auttaisi.
”Onko mulla vaihtoehtoja”, Tom mutisi ja alkoi penkoa matkalaukkuaan.
”Kiitos!” huikkasin astuessani ovesta terassille.
Auringon lämpö tuntui lähes polttavalta paljaalla ylävartalollani, kun makoilin laiturilla. Suuret aurinkolasit peittivät silmiäni ja varpaani hipoivat vedenpintaa. Kuulin auton käynnistyvän, Tom lähti. Oli hyvää aikaa vain maata siinä, Tomilla kesti aina kaupassa, se ei ikinä osannut päättää mitä halusi ostaa. Lokit kiljuivat jossain yläpuolellani ja silloin tällöin ohi lipui soutu- ja moottoriveneitä. Käännyin vatsalleni laiturille ja katselin järvelle. Vesi kimalteli ja pinta oli aivan tyyni. Tuli mieleen kesä, jolloin olimme Tomin kanssa 8-vuotiaita ja olimme äidin kanssa mökillä.
***********************************************************************************************
”Mä osaankin tehä yhen tosi extriimin tempun, mihin sä et pysty!” 8-vuotias Tom uhosi.
”Pystynhän!” väitin vastaan.
”Ei vaippoja käyttävät ja vauvojen purkkiruokaa syövät pysty samaan, kun mihin mä pystyn!” Tom sanoi ja hymyili itsetyytyväisesti laiturin päässä.
”En mä oo vauva!” huudahdin ja mutristin suutani. Aina Tom oli pilkkaamassa.
”Et silti pysty samaan, katos tätä!” Tom sanoi ja kääntyi kasvot järvelle päin.
Tom nosti kätensä taivasta kohti ja hyppäsi. Hän potki villisti jaloillaan ilmaa ja putosi veteen selälleen. Polvistuin laiturin reunalle katselemaan, koska Tom nousisi pintaan. Veljeäni ei kuitenkaan näkynyt ja aloin huolestua. Lähdin juoksemaan äidin luo mökille, huutaen äidin nimeä niin kovaa, kun vain pystyin.
”Bill, näitkö sä kalan?” äiti kysyi hymyillen ja juoksin halaamaan äitiä.
”Äiti, Tom hukkuu!” huusin ja kyyneleet valuivat poskillani.
”Mitä?!” äiti huudahti, työnsi minut sivuun ja lähti juoksemaan rantaan.
Istahdin maahan ja peitin kasvot käsiini. Joku koputti sormellaan hartiaani ja nostin katseen käsistäni. Tom virnuili pää auringon edessä, joten en nähnyt hänen kasvojaan kunnolla.
”Tomin haamu!” kiljaisin ja pomppasin seisomaan.
”Haamuko?! Missä?!” Tom huudahti ja katseli kauhuissaan ympärilleen.
Äiti käveli meidän luo ja luuli meidän keksineen uuden leikin.
”Mikäs tän leikin nimi on? Haamujahti?” äiti kysyi nauraen ja nappasi meidät molemmat halaukseen.
”Äiti, eihän haamuja ole olemassa?” kysyin ja katsoin kauhuissani Tomia, tai mielestäni Tomin haamua.
”Ei, missä sä sellaisen olet nähnyt?” äiti kysyi ja tajusin.
”Tom! Sä et olekaan haamu!” huudahdin ja loikkasin halaamaan veljeäni.
**************************************************************************************************
”Bill!” kuulin Tomin huutelevan rannan tuntumasta ja avasin silmäni.
”Ai sä tulitkin jo!” sanoin noustessani seisomaan. Järvellä oli alkanut tuulla ja kevyet aallot löivät rantaan.
”Mä laitoin meille aamupalan, ku sua ei näkynyt”, Tom sanoi ja käveli edelläni mökkiä kohti. Juoksin hänen vierelleen.
”Muistatko sä sen kesän, kun me oltiin kahdeksan ja äidin kanssa täällä?” kysäisin ja Tom kurtisti kulmiaan.
”En kai, tapahtuks silloin jotain erityistä?”
”Ei kai, ajattelin vain.” Päätin jättää asian siihen, Tom vaikutti olevan täysin omissa maailmoissaan.
Mökkiin päästyämme tein itselleni leivän ja kaadoin lasiini mehua. Tom vaikutti edelleen poissaolevalta eikä edes huomannut syliinsä tippunutta kurkkuviipaletta.
”Tom, onks kaikki hyvin?” kysyin ja Tom heräsi ajatuksistaan.
”Mun pitäis varmaa kertoo yks juttu…”, Tom aloitti ja katseli ihmeissään housuiltaan löytämäänsä kurkkua.
”Mikä juttu?”
”Mä löysin sun päiväkirjan”, Tom totesi tuijottaen leipäänsä keskittyneesti.
”Mistä?” kysyin ja muistelin, olinko jättänyt sen jonnekkin lojumaan.
”Sun tavaroiden seasta.”
”Miksi sä niitä oot tonkinut?”
”No ku mä etin jotain, millä mä saisin saunan syttymään ja satuin huomaamaan sen.”
”Aijaa”, totesin yrittäen esittää välinpitämätöntä ja toivoin, että Tom ei olisi koskenut siihen.
”Ja mä luin sitä”, Tom sanoi ja suuni loksahti auki.
”Miksi?!” huusin ja tunsin kevyen punan nousevan poskilleni.
”Mä vaan vilkasin”, Tom selitteli ja pyöritteli leipää hermostuneena käsissään.
”Siel on yksityisasioita, ei muiden päiväkirjoja saa lukea, Tom!”
”Sori, mutta kuuntele…”
”Mä inhoon sua, saamarin kusipää!” huusin ja lähdin makuuhuoneeseen, paiskasin oven kiinni perässäni.
”Anteeksi”, kuulin Tomin sanovan oven toisella puolella ja kuulin hänen lähtevän ulos.
Etsin päiväkirjaani vaatteiden seasta ja avasin uuden puhtaan aukeaman esiin.
23.7. Perjantai
Illalla meillä tuli riitaa telkkakanavasta. Me päädyttiin valitsemaan kanava yhessä, sieltä tuli joku leffa. Me molemmat kuitenkin nukahdettiin kesken leffan, Tom oli varmaan yöllä herännyt sammuttamaan telkan ja kantoi mut sänkyyn nukkumaan. Tom on todella hyvä suutelija, se olis tietysti halunnu mennä pidemmällekin, mut mä en halunnut. Mitä jos jokin olisi mennyt pieleen? Täytyy odottaa oikeata hetkeä, tai jotain sellasta. Jos sellasta siis tulee. Tänään mä tajusin, että Tom osaa myös olla todellinen ääliö. Se oli lukenu mun päiväkirjaa, mitä kukaan ei sais tehä! Ei toisten päiväkirjoja mennä lukemaan niinku jotain sarjakuvalehtiä! Mä taisin kyllä sanoa sille vähän ilkeästi. Nyt mä en edes tiedä, missä se on. Mä oon sanonut sille monta kertaa, että se ei saa lukea tätä. Täytyy jutella sille, kun se palaa.
Suljin päiväkirjani, mutta avasin sen uudestaan. Selailin sivuja ja luin pätkiä sieltä täältä, saadakseni käsityksen siitä, mitä Tom oli lukenut. Olin pääsemässä äsken kirjoittamani jutun luo, kunnes huomasin erittäin lyhyen pätkän tekstiä.
21.7. keskiviikko, Tom
Bill, mä en olisi saanut lukea tätä, mutta mä en voinut mitään. Bill… Mä rakastan sua.
Suljin vihon hitaasti ja tuijotin sen vihreää kantta, seurasin sormellani piirtelemiäni kuvioita. Tiesin, että siihen vaadittiin paljon, että saisi Tomin kirjoittamaan jotain tuollaista. Eikä Tom kirjoittaisi tuollaista pilaillakseen. Juoksin ulos makuuhuoneesta ja tarkastin joka huoneen sekä saunan, Tomia ei näkynyt. Juoksin rantaan, Tom ei ollut sielläkään. Mihin se oli mennyt? Tom tykkäsi käydä kävelemässä metsässä, pitkin pieniä polkuja syömässä mustikoita, sillä oli yksi vakiopaikka. Ehkä se olisi siellä nytkin. Lähdin juoksemaan mökille tuovaa hiekkatietä mäkeä ylöspäin ja etsin katseelleni metsään kääntyvää pientä polkua.
”Tom!” huudahdin, kun näin veljeni kyykistelevän polulla jonkin matkan päässä.
Juoksin ylös nousseen veljeni luokse ja rutistin poikaa tiukasti. Tom kietoi kätensä lämpiminä ympärilleni ja irrottauduin kauemmaksi nähdäkseni pojan kasvot. Tomin huulet olivat sinertävät varhain kypsyneistä mustikoista ja pojan ilme oli hämmentynyt.
”Mä oon tosi pahoillani, mä en olis saanut lukea sitä”, Tom sanoi vaimeasti ja leikitteli sormillaan hiusteni latvojen seassa.
”Mäkin rakastan sua!” huudahdin ja painoin huuleni veljeni huulia vasten.
Tom vastasi hellästi suudelmaani, mutta irrottautui nopeasti.
”Sunkin pitäis varmaan pyytää anteeks”, Tom sanoi naurahtaen.
”Anteeksi, mä taisin sanoa aika pahasti”, totesin ja katsoin veljeni ruskeisiin silmiin anteeksipyytävästi.
”Niin no, kyllähän me tiedetään, että sellainen yltiöpäinen meikkaaminen tekee ihmisestä ilkeän”, Tom totesi ja otti kasvoilleen totisen ilmeen.
”Mitä sä höpiset?” kysyin ja luulin, että veljeni oli vetänyt jotain aineita.
”Vitsi vitsinä”, Tom kuitenkin sanoi ja hymyili leveästi.
Hymyilin veljelleni takaisin ja lähdin kävelemään polkua takaisin tielle päin, pitäen tiukasti Tomin kädestä kiinni. Tom seurasi perässäni ja kyykistyi aina välissä noukkiakseen itselleen mustikan.
*******
Istahdin laiturin reunalle, Tom istahti viereeni. Aurinko lämmitti jälleen vartaloani ja suljin silmäni. Hiukseni leijailivat kevyen tuulen mukana ja Tom potki jaloillaan vettä.
”Mennäänkö uimaan?” kysyin ja hyppäsin vastausta odottamatta veteen.
”En jaksa käydä vaihtamassa uimahousuja”, Tom sanoi, räiskäytin vettä veljeni päälle.
”Noin, sä oot jo melkeen märkä, tuut vaatteet päällä vaan”, sanoin ja Tom nousi laiturille seisomaan.
”Äh, mä meen sisää, tääl tuulee”, Tom sanoi ja kääntyi lähteäkseen.
Tom seisoi lähellä laiturin reunaa ja nappasin veljeni vasemmasta nilkasta kiinni. Kiskaisin varovasti ja Tom horjahti. Veljeni karjaisu kaikui järvellä ja ohi soutava pariskunta vilkaisi suuntaamme. Tom putosi viereeni veteen ja nousi kiroten pinnalle.
”No onko nyt kiva!” Tom huusi ja suoristi rypistynyttä paitaansa.
”On ihan”, vastasin hymyillen ja tönäisin Tomia, joka kaatui uudestaan veteen.
”Riittää jo!” Tom jatkoi huutamistaan, kun aloin räiskiä vettä veljeni päälle.
”Tylsimys”, totesin ja nousin takaisin laiturille.
Tom jäi laiturille valittamaan märistä vaatteistaan, kun itse lähdin takaisin mökkiin. Kävelin makuuhuoneeseen ja aloin kaivella matkalaukusta vaatteita. Kaikki vaihtoehdot, jotka hylkäsin, heitin olkani yli lattialle.
”Bill, tajuatko sä, että mä hukun kohta näihin sun vaatteisiin? ”Tom naurahti ja käännähdin ympäri.
Tom seisoi takanani edelleen märissä vaatteissaan, kaikki sinne heittämäni vaatteet sylissään. Tom laski vaatepinon sängylle ja hyppäsi istumaan keskelle sänkyä. Veljeni tunki kaikki sängyllä olevat vaatteet sikin sokin matkalaukkuuni ja työnsi sen alas sängyltä. Tom taputti sänkyä vierellään ja menin istumaan.
Tom pov
Bill istui viereeni ja käänsin kasvoni veljeen päin. Bill hymyili hurmuri hymyään ja minua alkoi väkisinkin hymyilyttää. Lähestyin veljeäni ja painoin huuleni hellästi tämän omille. Irrottauduin hetkeksi ja veljeni kaatoi minut makaamaan sängylle. Bill nousi päälleni ja painoi suukkoja ympäri kasvojani.
”Bill, toi kutittaa”, mutisin Billin hiusten seasta, kun pojan sormet sivelivät kevyesti vatsaani paidan läpi.
”Mitä? Mä en oikein kuullu”, Bill sanoi ja alkoi kutittaa kylkiäni.
”Apua, riittää!” huudahdin nauruni lomasta ja kiemurtelin Billin alla, pojan kutittaessa edelleen kylkiäni.
”Nyt kuuluu jo paremmin”, Bill sanoi ja irrotti sormensa kyljistäni, virnuillen leveästi.
Bill painoi huulensa omiani vasten ja alkoi availla housujeni vyötä. Vilkaisin Billiä toinen kulma koholla hymyillen, kun poika siirtyi istumaan sängylle viereeni. Bill riisui housuni pois ja heitti ne lattialle.
”Mä tosissani rakastan sua, Bill”, sanoin ja sain vastaukseksi suukon alavatsalleni.
”Mäkin sua”, Bill totesi hymyillen ja suukotti nopeasti huuliani.
Bill kiskoi leikittelevän hitaasti bokserinikin pois ja penikseni seisoi koko komeudessaan edessämme. Bill vilkaisi minua vielä kerran häijysti virnistäen, hymyilin hieman epäröiden takaisin, tuollainen ei ollut lainkaan hänen tyylistään. Bill oli niin kaunis, innostus loisti hänen silmissään. Ei noin kauniin olennon kuulunut näyttää häijyltä. Henkäisin palatessani ajatuksistani, Bill kietoi sormensa miehuuteni ympärille ja liikutti kättään hitaaseen tahtiin ylös ja alas. Reiteni jännittyivät ja huokaisin nautinnosta, kun Bill painoi huulensa erektioni kärjelle. Suljin silmäni raskaasti hengittäen ja tunsin, kuinka Bill otti miehuuteni varovasti suuhunsa. Hän oli niin varovainen ja ehkä hieman pelokaskin, pelkäsi epäonnistuvansa tai tekevänsä jotain väärin. Siinä hän tuskin onnistuisi, kaikki tuntui niin taivaalliselta.
Huohotin raskaasti laukeamisen jäljiltä ja Bill asettui makoilemaan viereeni. Veljeni laski kätensä tiheään kohoilevalle rintakehälleni ja hymyili katsellen silmiini. Annoin hengitykseni tasaantua rauhassa, kunnes kohottauduin kyynärpäideni varaan.
”Haluatko sä?” kysyin ja silittelin veljeni alavatsaa.
”Ei, näin on just hyvä”, Bill sanoi tyytyväisesti hymyillen.
Painoin pääni takaisin tyynyyn ja Bill kaivautui aivan kylkeeni kiinni. Kietaisin käteni veljeni ympärille ja suljin silmäni. Suukotin vielä hänen päälakeaan, hän painoi suukon rintakehälleni.
*************
”Tom, herää”, Billin ääni kuiski korvaani.
Avasin silmäni ja katselin ympärilleni. Makasin keskellä sänkyä, Bill vieressäni. Makoilimme molemmat vatsoillamme ja Bill katseli ruskeilla silmillään omiani.
”Paljo kello on?” kysyin ja etsin katseellani kelloa.
”Ilta yhdeksän”, Bill vastasi vilkaistuaan seinäkelloa, hän oli selvästikin jo täysin hereillä.
”Mä luulin, että on jo aamu”, vastasin ja käännyin kyljelleni veljeeni päin.
”Ei nyt ihan”, Bill vastasi hymyillen.
Billin hiukset olivat sekaisin ja pojan huulilla oli tyytyväinen hymy.
”Jäikö sulle nyt hirveet traumat?” kysyin virnistäen ja silittelin pojan hiuksia.
”Ei, päinvastoin”, Bill sanoi ja suukotti poskeani.
”Mä haluaisin saunaan”, Bill totesi ja painoi silmänsä kiinni.
”Mitä jos mennään aamulla?” ehdotin, en olisi millään jaksanut nousta sängystä.
”Ei, kun nyt”, Bill sanoi vaativasti ja huokaisin.
”Minä laitan”, vastasin ja aloin etsiä lattialta vaatteitani.
”Kiitti, mä laitan kyl sit seuraavaksi”, Bill sanoi ja veti peittoa tiukemmin ympärilleen.
”Aiotko sä mennä uimaankin?” kysyin, mutta vastausta en saanut.
Vilkaisin Billiä, joka nukkui jo tyytyväisenä selällään. Puin nopeasti lattialta vaatteet päälleni ja lähdin saunalle. Työnsin saunan luukkuun paperia ja pieniä puita saadakseni sen syttymään. Istuskelin terassilla ja odotin, että pääsisin lisäämään puita. Oli hiljaista, ainoa ääni, joka kuului, oli lintujen laulu. Metsä oli täysin hiljainen, naapurimökeiltäkään ei kantautunut minkäänlaisia ääniä. Nousin puiselta, ikivanhalta tuolilta ja lisäsin puita uuniin. Niillä puilla se palaisi pitkään, ei ollut kiirettä tulla lisäämään.
Kävelin mökkitien mäkeä ylöspäin ja käännyin tutulle pienelle polulle. Löntystelin polkua eteenpäin niin pitkälle, kuin polku vei ja nousin istumaan suurelle kivelle, jonka luo pieni, itseraivaamani polku päättyi. Nostin polvet koukkuun eteeni ja kiedoin käteni niiden ympärille. Ilma oli täysin tyyni ja metsässä vallitsi täysi hiljaisuus. Muistelin sitä, mitä aiemmin oli tapahtunut ja hymy nousi huulilleni. Bill oli ollut niin varovainen kaikessa mitä teki. Mutta miten nyt sitten tästä eteenpäin? Vaikuttiko tää jotenkin meiän väleihin? Mitä jos Bill ei tykännytkään, mutta ei vaan kehtaa myöntää? Ehkä meiän olis parempi puhua tästä aamulla, kun ollaan molemmat nukuttu yö hyvin.
Lähdin polkua pitkin takaisin tielle ja tietä pitkin mökille. Kävin saunalla lisäämässä puita ja lähdin herättelemään Billiä.
Bill pov
Aurinko paistoi ikkunasta suoraan silmiini. Hieroin kasvojani ja päätin nousta kerrankin ajoissa ylös. Yritin nousta istumaan, mutta tunsin vahvan käsivarren kietoutuvan vyötäröni ympärille ja kaatavan minut takaisin sängylle.
”Huomenta veliseni”, Tom mutisi unisena vieressäni, silmät edelleen suljettuina.
”Huomenta”, vastasin ja nappasin Tomin lettejä käteeni.
”Paljonko kello on?”
”Kymmenen”, vastasin ja tein leteistä uusia lettejä. Tom kuitenkin tarttui niihin ja kiskaisi ne pois käsistäni.
”Kauhea nälkä”, Tom totesi noustessaan istumaan, kuulin hänen vatsansa suorastaan huutavan ruokaa.
”Mä voin laittaa jotain syötävää”, tarjoudun noustessani istumaan veljeni viereen.
”Kiitos”, Tom sanoi hymyillen suloista hymyään.
Nousin ylös ja astelin venytellen keittiöön, kiskaisin pienen jääkaapin oven auki. Huokaisin. Tyhjää täynnä, vain valo oli jäljellä.
”Tom, viitsisitkö käydä kaupassa?” kysyin veljeltäni, joka oli siirtynyt makoilemaan sohvalle.
”Ai nyt vai?” Tom kysyi kohottaen tyynyä kasvoiltaan.
”Jos haluut syödä jotain, niin kyllä, nyt heti”, totesin ja löin jääkaapin oven kiinni. Ei sen tuijottaminen mitää auttaisi.
”Onko mulla vaihtoehtoja”, Tom mutisi ja alkoi penkoa matkalaukkuaan.
”Kiitos!” huikkasin astuessani ovesta terassille.
Auringon lämpö tuntui lähes polttavalta paljaalla ylävartalollani, kun makoilin laiturilla. Suuret aurinkolasit peittivät silmiäni ja varpaani hipoivat vedenpintaa. Kuulin auton käynnistyvän, Tom lähti. Oli hyvää aikaa vain maata siinä, Tomilla kesti aina kaupassa, se ei ikinä osannut päättää mitä halusi ostaa. Lokit kiljuivat jossain yläpuolellani ja silloin tällöin ohi lipui soutu- ja moottoriveneitä. Käännyin vatsalleni laiturille ja katselin järvelle. Vesi kimalteli ja pinta oli aivan tyyni. Tuli mieleen kesä, jolloin olimme Tomin kanssa 8-vuotiaita ja olimme äidin kanssa mökillä.
”Mä osaankin tehä yhen tosi extriimin tempun, mihin sä et pysty!” 8-vuotias Tom uhosi.
”Pystynhän!” väitin vastaan.
”Ei vaippoja käyttävät ja vauvojen purkkiruokaa syövät pysty samaan, kun mihin mä pystyn!” Tom sanoi ja hymyili itsetyytyväisesti laiturin päässä.
”En mä oo vauva!” huudahdin ja mutristin suutani. Aina Tom oli pilkkaamassa.
”Et silti pysty samaan, katos tätä!” Tom sanoi ja kääntyi kasvot järvelle päin.
Tom nosti kätensä taivasta kohti ja hyppäsi. Hän potki villisti jaloillaan ilmaa ja putosi veteen selälleen. Polvistuin laiturin reunalle katselemaan, koska Tom nousisi pintaan. Veljeäni ei kuitenkaan näkynyt ja aloin huolestua. Lähdin juoksemaan äidin luo mökille, huutaen äidin nimeä niin kovaa, kun vain pystyin.
”Bill, näitkö sä kalan?” äiti kysyi hymyillen ja juoksin halaamaan äitiä.
”Äiti, Tom hukkuu!” huusin ja kyyneleet valuivat poskillani.
”Mitä?!” äiti huudahti, työnsi minut sivuun ja lähti juoksemaan rantaan.
Istahdin maahan ja peitin kasvot käsiini. Joku koputti sormellaan hartiaani ja nostin katseen käsistäni. Tom virnuili pää auringon edessä, joten en nähnyt hänen kasvojaan kunnolla.
”Tomin haamu!” kiljaisin ja pomppasin seisomaan.
”Haamuko?! Missä?!” Tom huudahti ja katseli kauhuissaan ympärilleen.
Äiti käveli meidän luo ja luuli meidän keksineen uuden leikin.
”Mikäs tän leikin nimi on? Haamujahti?” äiti kysyi nauraen ja nappasi meidät molemmat halaukseen.
”Äiti, eihän haamuja ole olemassa?” kysyin ja katsoin kauhuissani Tomia, tai mielestäni Tomin haamua.
”Ei, missä sä sellaisen olet nähnyt?” äiti kysyi ja tajusin.
”Tom! Sä et olekaan haamu!” huudahdin ja loikkasin halaamaan veljeäni.
**************************************************************************************************
”Bill!” kuulin Tomin huutelevan rannan tuntumasta ja avasin silmäni.
”Ai sä tulitkin jo!” sanoin noustessani seisomaan. Järvellä oli alkanut tuulla ja kevyet aallot löivät rantaan.
”Mä laitoin meille aamupalan, ku sua ei näkynyt”, Tom sanoi ja käveli edelläni mökkiä kohti. Juoksin hänen vierelleen.
”Muistatko sä sen kesän, kun me oltiin kahdeksan ja äidin kanssa täällä?” kysäisin ja Tom kurtisti kulmiaan.
”En kai, tapahtuks silloin jotain erityistä?”
”Ei kai, ajattelin vain.” Päätin jättää asian siihen, Tom vaikutti olevan täysin omissa maailmoissaan.
Mökkiin päästyämme tein itselleni leivän ja kaadoin lasiini mehua. Tom vaikutti edelleen poissaolevalta eikä edes huomannut syliinsä tippunutta kurkkuviipaletta.
”Tom, onks kaikki hyvin?” kysyin ja Tom heräsi ajatuksistaan.
”Mun pitäis varmaa kertoo yks juttu…”, Tom aloitti ja katseli ihmeissään housuiltaan löytämäänsä kurkkua.
”Mikä juttu?”
”Mä löysin sun päiväkirjan”, Tom totesi tuijottaen leipäänsä keskittyneesti.
”Mistä?” kysyin ja muistelin, olinko jättänyt sen jonnekkin lojumaan.
”Sun tavaroiden seasta.”
”Miksi sä niitä oot tonkinut?”
”No ku mä etin jotain, millä mä saisin saunan syttymään ja satuin huomaamaan sen.”
”Aijaa”, totesin yrittäen esittää välinpitämätöntä ja toivoin, että Tom ei olisi koskenut siihen.
”Ja mä luin sitä”, Tom sanoi ja suuni loksahti auki.
”Miksi?!” huusin ja tunsin kevyen punan nousevan poskilleni.
”Mä vaan vilkasin”, Tom selitteli ja pyöritteli leipää hermostuneena käsissään.
”Siel on yksityisasioita, ei muiden päiväkirjoja saa lukea, Tom!”
”Sori, mutta kuuntele…”
”Mä inhoon sua, saamarin kusipää!” huusin ja lähdin makuuhuoneeseen, paiskasin oven kiinni perässäni.
”Anteeksi”, kuulin Tomin sanovan oven toisella puolella ja kuulin hänen lähtevän ulos.
Etsin päiväkirjaani vaatteiden seasta ja avasin uuden puhtaan aukeaman esiin.
23.7. Perjantai
Illalla meillä tuli riitaa telkkakanavasta. Me päädyttiin valitsemaan kanava yhessä, sieltä tuli joku leffa. Me molemmat kuitenkin nukahdettiin kesken leffan, Tom oli varmaan yöllä herännyt sammuttamaan telkan ja kantoi mut sänkyyn nukkumaan. Tom on todella hyvä suutelija, se olis tietysti halunnu mennä pidemmällekin, mut mä en halunnut. Mitä jos jokin olisi mennyt pieleen? Täytyy odottaa oikeata hetkeä, tai jotain sellasta. Jos sellasta siis tulee. Tänään mä tajusin, että Tom osaa myös olla todellinen ääliö. Se oli lukenu mun päiväkirjaa, mitä kukaan ei sais tehä! Ei toisten päiväkirjoja mennä lukemaan niinku jotain sarjakuvalehtiä! Mä taisin kyllä sanoa sille vähän ilkeästi. Nyt mä en edes tiedä, missä se on. Mä oon sanonut sille monta kertaa, että se ei saa lukea tätä. Täytyy jutella sille, kun se palaa.
Suljin päiväkirjani, mutta avasin sen uudestaan. Selailin sivuja ja luin pätkiä sieltä täältä, saadakseni käsityksen siitä, mitä Tom oli lukenut. Olin pääsemässä äsken kirjoittamani jutun luo, kunnes huomasin erittäin lyhyen pätkän tekstiä.
21.7. keskiviikko, Tom
Bill, mä en olisi saanut lukea tätä, mutta mä en voinut mitään. Bill… Mä rakastan sua.
Suljin vihon hitaasti ja tuijotin sen vihreää kantta, seurasin sormellani piirtelemiäni kuvioita. Tiesin, että siihen vaadittiin paljon, että saisi Tomin kirjoittamaan jotain tuollaista. Eikä Tom kirjoittaisi tuollaista pilaillakseen. Juoksin ulos makuuhuoneesta ja tarkastin joka huoneen sekä saunan, Tomia ei näkynyt. Juoksin rantaan, Tom ei ollut sielläkään. Mihin se oli mennyt? Tom tykkäsi käydä kävelemässä metsässä, pitkin pieniä polkuja syömässä mustikoita, sillä oli yksi vakiopaikka. Ehkä se olisi siellä nytkin. Lähdin juoksemaan mökille tuovaa hiekkatietä mäkeä ylöspäin ja etsin katseelleni metsään kääntyvää pientä polkua.
”Tom!” huudahdin, kun näin veljeni kyykistelevän polulla jonkin matkan päässä.
Juoksin ylös nousseen veljeni luokse ja rutistin poikaa tiukasti. Tom kietoi kätensä lämpiminä ympärilleni ja irrottauduin kauemmaksi nähdäkseni pojan kasvot. Tomin huulet olivat sinertävät varhain kypsyneistä mustikoista ja pojan ilme oli hämmentynyt.
”Mä oon tosi pahoillani, mä en olis saanut lukea sitä”, Tom sanoi vaimeasti ja leikitteli sormillaan hiusteni latvojen seassa.
”Mäkin rakastan sua!” huudahdin ja painoin huuleni veljeni huulia vasten.
Tom vastasi hellästi suudelmaani, mutta irrottautui nopeasti.
”Sunkin pitäis varmaan pyytää anteeks”, Tom sanoi naurahtaen.
”Anteeksi, mä taisin sanoa aika pahasti”, totesin ja katsoin veljeni ruskeisiin silmiin anteeksipyytävästi.
”Niin no, kyllähän me tiedetään, että sellainen yltiöpäinen meikkaaminen tekee ihmisestä ilkeän”, Tom totesi ja otti kasvoilleen totisen ilmeen.
”Mitä sä höpiset?” kysyin ja luulin, että veljeni oli vetänyt jotain aineita.
”Vitsi vitsinä”, Tom kuitenkin sanoi ja hymyili leveästi.
Hymyilin veljelleni takaisin ja lähdin kävelemään polkua takaisin tielle päin, pitäen tiukasti Tomin kädestä kiinni. Tom seurasi perässäni ja kyykistyi aina välissä noukkiakseen itselleen mustikan.
*******
Istahdin laiturin reunalle, Tom istahti viereeni. Aurinko lämmitti jälleen vartaloani ja suljin silmäni. Hiukseni leijailivat kevyen tuulen mukana ja Tom potki jaloillaan vettä.
”Mennäänkö uimaan?” kysyin ja hyppäsin vastausta odottamatta veteen.
”En jaksa käydä vaihtamassa uimahousuja”, Tom sanoi, räiskäytin vettä veljeni päälle.
”Noin, sä oot jo melkeen märkä, tuut vaatteet päällä vaan”, sanoin ja Tom nousi laiturille seisomaan.
”Äh, mä meen sisää, tääl tuulee”, Tom sanoi ja kääntyi lähteäkseen.
Tom seisoi lähellä laiturin reunaa ja nappasin veljeni vasemmasta nilkasta kiinni. Kiskaisin varovasti ja Tom horjahti. Veljeni karjaisu kaikui järvellä ja ohi soutava pariskunta vilkaisi suuntaamme. Tom putosi viereeni veteen ja nousi kiroten pinnalle.
”No onko nyt kiva!” Tom huusi ja suoristi rypistynyttä paitaansa.
”On ihan”, vastasin hymyillen ja tönäisin Tomia, joka kaatui uudestaan veteen.
”Riittää jo!” Tom jatkoi huutamistaan, kun aloin räiskiä vettä veljeni päälle.
”Tylsimys”, totesin ja nousin takaisin laiturille.
Tom jäi laiturille valittamaan märistä vaatteistaan, kun itse lähdin takaisin mökkiin. Kävelin makuuhuoneeseen ja aloin kaivella matkalaukusta vaatteita. Kaikki vaihtoehdot, jotka hylkäsin, heitin olkani yli lattialle.
”Bill, tajuatko sä, että mä hukun kohta näihin sun vaatteisiin? ”Tom naurahti ja käännähdin ympäri.
Tom seisoi takanani edelleen märissä vaatteissaan, kaikki sinne heittämäni vaatteet sylissään. Tom laski vaatepinon sängylle ja hyppäsi istumaan keskelle sänkyä. Veljeni tunki kaikki sängyllä olevat vaatteet sikin sokin matkalaukkuuni ja työnsi sen alas sängyltä. Tom taputti sänkyä vierellään ja menin istumaan.
Tom pov
Bill istui viereeni ja käänsin kasvoni veljeen päin. Bill hymyili hurmuri hymyään ja minua alkoi väkisinkin hymyilyttää. Lähestyin veljeäni ja painoin huuleni hellästi tämän omille. Irrottauduin hetkeksi ja veljeni kaatoi minut makaamaan sängylle. Bill nousi päälleni ja painoi suukkoja ympäri kasvojani.
”Bill, toi kutittaa”, mutisin Billin hiusten seasta, kun pojan sormet sivelivät kevyesti vatsaani paidan läpi.
”Mitä? Mä en oikein kuullu”, Bill sanoi ja alkoi kutittaa kylkiäni.
”Apua, riittää!” huudahdin nauruni lomasta ja kiemurtelin Billin alla, pojan kutittaessa edelleen kylkiäni.
”Nyt kuuluu jo paremmin”, Bill sanoi ja irrotti sormensa kyljistäni, virnuillen leveästi.
Bill painoi huulensa omiani vasten ja alkoi availla housujeni vyötä. Vilkaisin Billiä toinen kulma koholla hymyillen, kun poika siirtyi istumaan sängylle viereeni. Bill riisui housuni pois ja heitti ne lattialle.
”Mä tosissani rakastan sua, Bill”, sanoin ja sain vastaukseksi suukon alavatsalleni.
”Mäkin sua”, Bill totesi hymyillen ja suukotti nopeasti huuliani.
Bill kiskoi leikittelevän hitaasti bokserinikin pois ja penikseni seisoi koko komeudessaan edessämme. Bill vilkaisi minua vielä kerran häijysti virnistäen, hymyilin hieman epäröiden takaisin, tuollainen ei ollut lainkaan hänen tyylistään. Bill oli niin kaunis, innostus loisti hänen silmissään. Ei noin kauniin olennon kuulunut näyttää häijyltä. Henkäisin palatessani ajatuksistani, Bill kietoi sormensa miehuuteni ympärille ja liikutti kättään hitaaseen tahtiin ylös ja alas. Reiteni jännittyivät ja huokaisin nautinnosta, kun Bill painoi huulensa erektioni kärjelle. Suljin silmäni raskaasti hengittäen ja tunsin, kuinka Bill otti miehuuteni varovasti suuhunsa. Hän oli niin varovainen ja ehkä hieman pelokaskin, pelkäsi epäonnistuvansa tai tekevänsä jotain väärin. Siinä hän tuskin onnistuisi, kaikki tuntui niin taivaalliselta.
Huohotin raskaasti laukeamisen jäljiltä ja Bill asettui makoilemaan viereeni. Veljeni laski kätensä tiheään kohoilevalle rintakehälleni ja hymyili katsellen silmiini. Annoin hengitykseni tasaantua rauhassa, kunnes kohottauduin kyynärpäideni varaan.
”Haluatko sä?” kysyin ja silittelin veljeni alavatsaa.
”Ei, näin on just hyvä”, Bill sanoi tyytyväisesti hymyillen.
Painoin pääni takaisin tyynyyn ja Bill kaivautui aivan kylkeeni kiinni. Kietaisin käteni veljeni ympärille ja suljin silmäni. Suukotin vielä hänen päälakeaan, hän painoi suukon rintakehälleni.
*************
”Tom, herää”, Billin ääni kuiski korvaani.
Avasin silmäni ja katselin ympärilleni. Makasin keskellä sänkyä, Bill vieressäni. Makoilimme molemmat vatsoillamme ja Bill katseli ruskeilla silmillään omiani.
”Paljo kello on?” kysyin ja etsin katseellani kelloa.
”Ilta yhdeksän”, Bill vastasi vilkaistuaan seinäkelloa, hän oli selvästikin jo täysin hereillä.
”Mä luulin, että on jo aamu”, vastasin ja käännyin kyljelleni veljeeni päin.
”Ei nyt ihan”, Bill vastasi hymyillen.
Billin hiukset olivat sekaisin ja pojan huulilla oli tyytyväinen hymy.
”Jäikö sulle nyt hirveet traumat?” kysyin virnistäen ja silittelin pojan hiuksia.
”Ei, päinvastoin”, Bill sanoi ja suukotti poskeani.
”Mä haluaisin saunaan”, Bill totesi ja painoi silmänsä kiinni.
”Mitä jos mennään aamulla?” ehdotin, en olisi millään jaksanut nousta sängystä.
”Ei, kun nyt”, Bill sanoi vaativasti ja huokaisin.
”Minä laitan”, vastasin ja aloin etsiä lattialta vaatteitani.
”Kiitti, mä laitan kyl sit seuraavaksi”, Bill sanoi ja veti peittoa tiukemmin ympärilleen.
”Aiotko sä mennä uimaankin?” kysyin, mutta vastausta en saanut.
Vilkaisin Billiä, joka nukkui jo tyytyväisenä selällään. Puin nopeasti lattialta vaatteet päälleni ja lähdin saunalle. Työnsin saunan luukkuun paperia ja pieniä puita saadakseni sen syttymään. Istuskelin terassilla ja odotin, että pääsisin lisäämään puita. Oli hiljaista, ainoa ääni, joka kuului, oli lintujen laulu. Metsä oli täysin hiljainen, naapurimökeiltäkään ei kantautunut minkäänlaisia ääniä. Nousin puiselta, ikivanhalta tuolilta ja lisäsin puita uuniin. Niillä puilla se palaisi pitkään, ei ollut kiirettä tulla lisäämään.
Kävelin mökkitien mäkeä ylöspäin ja käännyin tutulle pienelle polulle. Löntystelin polkua eteenpäin niin pitkälle, kuin polku vei ja nousin istumaan suurelle kivelle, jonka luo pieni, itseraivaamani polku päättyi. Nostin polvet koukkuun eteeni ja kiedoin käteni niiden ympärille. Ilma oli täysin tyyni ja metsässä vallitsi täysi hiljaisuus. Muistelin sitä, mitä aiemmin oli tapahtunut ja hymy nousi huulilleni. Bill oli ollut niin varovainen kaikessa mitä teki. Mutta miten nyt sitten tästä eteenpäin? Vaikuttiko tää jotenkin meiän väleihin? Mitä jos Bill ei tykännytkään, mutta ei vaan kehtaa myöntää? Ehkä meiän olis parempi puhua tästä aamulla, kun ollaan molemmat nukuttu yö hyvin.
Lähdin polkua pitkin takaisin tielle ja tietä pitkin mökille. Kävin saunalla lisäämässä puita ja lähdin herättelemään Billiä.
~*~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~*
OSA 4
Tom pov
”Bii-iill”, huhuilin veljeni korvaan, joka vain käänsi kylkeään.
”Nyt ylös siitä, jos sä sinne saunaan haluat”, komensin ja kiskoin peiton veljeni päältä, hän tuhahti tyytymättömästi.
”En mä minnekään saunaan halua, siel on kuitenkin liian kuuma”, veljeni kiskaisi peiton takaisin itselleen.
”Ai mä oon lämmittänyt sen turhaan vai?” kysyin istahtaessani sängyn reunalle.
”Voithan sä ite mennä, anna mun nyt nukkua”, Bill murahti ja kieri seinän viereen makaamaan.
Suljin makuuhuoneen oven varovasti perässäni ja kävelin terassille. Sammakko pomppi edelläni kävellessäni laiturille. Järvenpinta oli täysin tyyni ja istahdin laiturille. Mitähän sitä tekisi, mietiskelin ja hetken kuluttua kuulin töminää takaani. Käännyin katsomaan ja näin veljeni juoksevan kovaa vauhtia kohti.
”Kuka vikana vedessä!” Bill huusi jo kaukaa ja nousin kilpailun toivossa seisomaan.
Bill oli laittanut uimahousut jalkaansa ja pojan hiukset hulmusivat taaksepäin, kun tämä juoksi kovaa vauhtia kohti laituria. Kiskaisin nopeasti paitani pois ja menin seisomaan laiturin reunalle.
”Hävisit, velikulta!” huusin kaatuessani selkä edellä veteen.
Pidätin hengitystäni ja sukelsin laiturin alle. Laiturin alla pääsi nousemaan pintaan ja kuulin Billin tömistelevän yläpuolellani. Bill ei ikinä pienempänä suostunut sukeltamaan laiturin alle, koska äiti oli kieltänyt. Billin varjo heijastui veden pintaan ja näin veljeni kurkistelevan veteen. Siirtelin märkiä lettejä kasvoiltani.
”Tom, tänne sieltä!” poika komensi laiturilta ja pidättelin naurua.
Pystyin kuvittelemaan Billin ilmeen tällä hetkellä. Bill haluaisi tulla tarkistamaan, olinko laiturin alla, muttei uskaltanut. Veljeni ilme olisi varmasti vakava, pitihän hänen näyttää totiselta komentaessaan täysi-ikäistä miehen alkua.
”Mä en mene tohon lankaan enää uudestaan! Nyt ylös sieltä!” kuulin Billin karjuvan ja hänkin hyppäsi viimein veteen.
Sukelsin veljeni selän taakse ja nousin hiljaa pintaan. Bill tuijotti tiiviisti laiturin alle ja nostin käteni pojan harteille. Bill kiljaisi ja pomppasi ainakin puoli metriä ilmaan. Veljeni pyörähti ympäri ja katsoi minuun järkytyksestä silmät suurina.
”Anteeksi”, mutisin ja pidättelin nauruani.
”Tästä hyvästä sä saat viedä mut huomenna ostoksille”, Bill totesi vakavana ja kietoi kätensä kaulaani.
”Veisin sut vaikka maailman ääriin”, vastasin hymyillen ja suukotin veljeni kosteita huulia.
Nousimme takaisin laiturille ja rantaan päästyämme heitin paidan takaisin päälleni, märät farkut roikkuivat painavina päälläni. Avasin ne ja kiskoin pois jalastani. Bill otti kasvoilleen moittivan ilmeen ja peitti sen jälkeen silmänsä.
”Tom! Ei tuollainen ole soveliasta!” veljeni huudahti naurahtaen.
”Mä sulle soveliaat näytän!” huudahdin ja kamppasin veljeni varovasti maahan.
Nostin toisen jalkani Billin vatsan päälle ja painelin kevyesti veljeni vatsaa. Bill ähkäisi joka kerta, kun painoin jalkaani pojan vatsalihaksia vasten.
”Riittää jo!” Bill huudahti lopulta ja nostin jalkani pois pojan päältä.
Bill nousi seisomaan ja mulkoili pahaenteisesti.
”Mitä sä aiot?” kysyin, kun Bill kyykistyi mustikanvarpujen sekaan.
”Kohtapa näät”, Bill vain totesi ja poimi jotain maasta.
Katselin kiinnostuneena pojan puuhastelua tämän olan yli, kunnes Bill pomppasi seisomaan. Veljeni piteli käsiään visusti piilossa selkänsä takana.
”Bill, mitä sulla on?” kysyin ja yritin kiertää veljeni selän taakse.
”Eei paljon mitään…”, Bill mumisi ja pyöri kanssani samaan tahtiin ympyrää.
”Näytä”, tivasin, veljeni pysäytti minut toisella kädellään.
”Okei!” Bill huudahti ja länttäsi kätensä naamaani, hieroen voimakkaasti.
”Hyi helvetti, miks sä noin teit!?” huudahdin ja pyyhin litistyneitä mustikoita kasvoiltani.
Bill vain nauroi ja lähti juoksemaan karkuun saunalle. Nappasin suuren, valkoisen t-paitani helmasta kiinni ja pyyhkäisin sillä kasvojani.
”Helvetti!” karjaisin tajutessani, että mustikka ei helpolla lähde vaatteista. Valkoinen, suosikkipaitani oli siis pilalla.
Bill saa maksaa, ajattelin laahustaessani saunalle, jossa veljeni kuului jo heittelevän löylyä. Saunokoon yksinään, virnuilin ilkeästi peilille. Lähdin saunalta ja kaaduin makoilemaan parisängylle. Bill oli viskonut vaatteensa ympäri sänkyä ja heittelin niitä sitä mukaa lattialle, kun löysin. Käperryin peiton alle seinän viereen ja painoin väsymyksestä painavat silmäluomeni kiinni.
”Too-oomm”, joku kuiskaili korvaani ja avasin silmäni.
Bill leikitteli sormellaan rintakehälläni ja suukotteli poskeani.
”Mitä?” kysyin ja yritin peitellä hymyäni, kun Bill painoi kevyen suukon kiinni painautuneelle silmäluomelleni.
”Lähetäänkö me kohta sinne kaupungille?”
”Eihän me olla vielä ees syöty aamupalaa.”
”Syödään siellä”, Bill sanoi ja alkoi kiskoa minua ylös sängystä.
”Mul on hirvee nälkä, en mä jaksa sinne asti!” valitin ja lähdin etsimään matkalaukkuani.
”Mut ku se on vähän niin, että meil ei oo mitään syötävää”, Bill sanoi ja hymyili hieman nolostuneena.
”Mut sinnehän jäi viel eilen?”
”Joo, mut mul tuli hirvee nälkä saunan jälkeen…”
”Ootko sä syönyt kaiken!?” huudahdin ja avasin jääkaapin varmistuakseni asiasta.
”No jos sä kaavit oikeen tarkkaan, ni sä saattaisit saada sieltä viel voita yhteen leipään”, Bill totesi ja paiskasin jääkaapin oven kiinni.
Kiskaisin sohvan alle ajelehtineen matkalaukkuni esiin ja aloin penkoa sieltä vaatteita. Bill oli mennyt pukeutumaan makuuhuoneeseen ja palasi sieltä noin 20 minuutin kuluttua meikattuna ja hiukset irokeesilla.
”Mennäänkö jo?” Bill kysyi leveästi hymyillen.
En vaivautunut vastaamaan, kävelin vain ovelle ja nappasin lompakon matkaani. Bill sipsutteli innoissaan perässäni ja korjaili koko ajan hiuksiaan. Heittelin autonavaimia käsissäni ja avasin ovet.
”Kauanko tästä kestää ajaa kaupunkiin?” Bill kysyi ja asettui mukavasti istuimelleen.
”Varmaa joku puolisen tuntia”, vastasin ja käänsin auton päätielle.
Bill tuijotteli mietteliäänä ohikiitäviä maisemia, itse keskityin tuijottamaan sateen hakkaamaa tienpintaa. Bill kääntyi minuun päin sanoakseen jotain, mutta sulki saman tien suunsa ja jatkoi maisemien ihastelua. Metsää, ohi vilahtava auto ja taas metsää. Voiko tylsempää näkyä olla?
”Tom”, Bill aloitti kiinnittääkseen huomioni.
”No?” murahdin, kasvava nälkä ärsytti sillä hetkellä suunnattomasti.
”Olisko mitenkään mahollista pitää pienet bileet mökillä?” Bill ehdotti varovasti ja huokaisin syvään.
”Bill, meiän mökkiin mahtuu ehkä hikiseen 6 tyyppiä.”
”Puolethan on kumminki ulkona! Älä sano, että sitä on mahdoton toteuttaa, koska se ei oo totta!” Bill väitti vastaan ja vilkaisin veljeäni.
Käänsin katseeni takaisin tummanharmaaseen tienpintaan. Bill pitäisi bileensä vaikka kieltäisin, sen näki hänen ilmeestään, ajattelin ja naputin etusormella rattia. Tunsin Billin vaativan katseen silmäkulmassani ja käännyin taas vilkaisemaan veljeäni.
”Ei sit mitään hirveetä määrää jengiä”, myönnyin ja veljeni pomppasi tuolillaan innoissaan.
”Mahtavaa!” Bill hihkui ja alkoi taas seurata maisemia tyytyväisesti hymyillen.
20 minuutin ajomatkan jälkeen alkoi vihdoin näkyä rakennuksia ja muutakin kuin metsää ja maantietä. Seurasin tienviittoja, jotka neuvoivat suuntaa Bremenin keskustaan. Ajoimme autojonossa hitaasti, mutta varmasti eteenpäin, kunnes Bill huomasi oikealla suuren ostoskeskuksen.
”Tom, mä haluan tonne!” Bill huudahti ja osoitti ostoskeskusta silmät innosta säihkyen.
”Eiks joku tavallinen ruokakauppa kävis?” kysyin ja anoin mielessäni armoa.
”Saako ruokakaupasta vaatteita?”
”Sul on laukullinen vaatteita mökillä”, tuhahdin, mutta lähdin kuitenkin ajamaan ostoskeskusta kohti.
”Nii, kotivaatteita”, Bill vastasi ja nosti kätensä puuskaan.
Päätin olla aiheuttamatta riitaa ja ajoin kiltisti ostoskeskuksen parkkihalliin. Bill hyppäsi auton pysähdyttyä innoissaan ulos autosta ja lähti etsimään hissiä, jolla pääsisi nopeasti kauppojen luo. Ahtauduimme samaan hissiin ikivanhan pariskunnan kanssa, jotka veivät yhdessä vähintään kaksi kolmas osaa koko hissistä. Ei sillä, että se olisi haitannut. Bill seisoi hissin nurkassa ja veti minut kiinni itseensä. Yritin vetäytyä hieman kauemmas, olisiko tuollainen viisasta yleisillä paikoilla?
”Ei ne mitään nää, ne on varmaan sokeita kuin myyrät”, Bill kuiskasi ja kiskaisi minut lähemmäs.
”Mut jos tääl on valvontakamera?” kuiskasin takaisin ja Billin naurahti korvaani.
”Sä oot ihan hupsu”, veljeni sanoi suukottaessaan korvalehteäni.
Hissi kilahti oikean kerroksen merkiksi ja edessämme aukeni kirkkaasti valaistu kerros, jossa oli erilaisia kauppoja molemmin puolin käytävää. Näin kaukana edessämme kahvilan mainoksen ja lähdin oitis kahvilaa kohti.
”Hei odotas, mihin sä oot menossa?” Bill kiskaisi olkapäästäni ja käveli seisomaan eteeni.
”Syömään, niinku oli tarkotus”, vastasin ja yritin päästä veljeni ohi.
”Ei, ekana käydään tossa vaatekaupassa”, Bill komensi ja lähti kiskomaan minua hihasta perässään.
”Mä kuolen nälkään!” ulisin ja yritin hidastaa veljeni vauhtia.
”Älä puhu pötyä, mulla menee korkeintaan 15 minuuttia!” Bill sanoi kyllästyneenä ja katosi vaatetelineiden sekaan.
Etsin katseellani tuolia ja löysinkin sellaisen ovea lähimmästä nurkasta. Istahdin sille ja katselin ympärilleni. Pienet, kattoon upotetut lamput valaisivat himmeällä loisteellaan ja suunnilleen ikäisiäni nuoria etsi vaatteita rekeistä. Näin Billin liitelevän sovituskoppiin ja naputin jalkaani lattiaan. Veljelläni oli sellainen vaatepino käsissään, että tässä tulisi kestämään.
”Mä oon valmis!” Bill huudahti ja käveli luokseni kahden suuren vaatekassin kera.
”Vihdoin, mä olin kuolemispisteessä!” sanoin ja lähdin päättäväisesti johdattamaan meitä kahvilaa kohti.
Puikkelehdimme ihmisten seassa ja Bill pyyteli anteeksi ihmisiltä, joihin törmäilin matkallani.
”Mihin jäivät käytöstavat?” Bill kysyi, kun pääsimme jonoon.
Edessämme oli viisi nuorta tyttöä, jotka kinastelivat tilauksistaan. Bill kuunteli kiinnostuneen näköisenä tyttöjen jutustelua ja itse etsin katseellani vapaata pöytää. Jono eteni hitaasti, kaikki tytöt tilasivat erikseen. Miksei me tultu heti, kun tänne päästiin?
”Mitä sä aiot ottaa?” kysyin veljeltäni, kun edessämme oli enää yksi tyttö.
”Kahvin ja tollasen sämpylän”, Bill sanoi ja osoitti sämpylää, jonka välissä oli juustoa ja kurkkua.
”Ota mullekin, mä meen jo istumaan pöytään”, sanoin ja lähdin varaamaan ainoaa vapaata nurkkapöytää.
Bill jutteli iloisesti tarjoilijan kanssa ja sai loppujen lopuksi tilattuakin. Aina se jää juoruilemaan, ajattelin ja nojasin kyynärpäitäni pöydän puiseen pintaan. Nojasin leuan käsiini ja naputin jalkojani lattiaa vasten mielessäni soivan kappaleen tahtiin.
”Etkö sä aio ostaa mitään?” Bill kysyi istahtaessaan pöytään tarjottimen kanssa.
”Ruokaa”, vastasin ja haukkasin suuni täyteen leipää.
”Mä olisin niin mielelläni valinnut sulle vaatteita”, Bill sanoi ja hipaisi kättäni.
Hotkin leipäni nopeasti ja kulautin kahvimukini tyhjäksi. Billillä ei ollut mitään kiirettä, hän vasta tutkiskeli sämpylänsä sisältöä. Asetuin nojailemaan mukavasti tuolin selkänojaa vasten ja painoin lippistä silmilleni. Takanani istuva tukevahko mies ryysti kahviaan ja kolhi koko ajan tuolillaan omaani.
”Mä oon valmis”, Bill totesi ja nousi tarjotin käsissään ylös.
”Vihdoinkin”, totesin ja lähdin odottamaan Billiä ulkopuolelle.
Bill käveli itsevarmasti tarjotin käsissään, kunnes pieni poika juoksi suoraan Billiä päin ja horjahti kumoon. Billin pelästyessä tarjotin lensi ilman halki ja kahvimukit särkyivät osuessaan lattiaan. Kuului Billin yllättynyt huudahdus sekä pienen pojan alkava vollotus.
”Saatana noita penskoja!” Bill karjaisi pyyhkiessään mustan nahkatakkinsa etumusta, johon oli lentänyt leivänmuruja.
Tiskin takana seissyt nuori naistarjoilija alkoi lähestyä Billiä uhkaavasti naama punoittaen ja juoksin nopeasti veljeni luokse. Tartuin veljeni hihasta ja lähdin kiskomaan häntä ulos kahvilasta. Pidättelin nauruani, kun tarjoilija alkoi huudella peräämme ja kiristimme Billin kanssa vauhtia. Juoksimme suoraan nauraen hissille ja painoimme odotusnappia niin kauan, kunnes hissin ovet vihdoin avautuivat ja syöksyimme sisään. Pikku pojan itku kuului hissille asti ja räjähdimme nauramaan, kun hissin ovet sulkeutuivat.
”Se vaan ilmesty mun eteen!” Bill hekotti ja piteli vatsaansa.
Itse istuin hissin lattialla pidellen vatsaani ja yritin saada happea nauramisen välissä. Kerrosta alempana hissiin nousi meitä noin pari vuotta vanhempi tyttö, joka vilkuili meitä inhoten. Billin nauru senkun yltyi tytön nyrpistäessä nenäänsä.
Ajoimme pitkin katuja etsien tavallista ruokakauppaa, kaikki kadut olivat kuitenkin täynnä erilaisia vaate- tai urheiluliikkeitä. Vihdoin löysimme etsimämme ja parkkeerasin auton kadun varteen. Kaupassa oli tyhjää, siellä täällä mateli mummoja eteenpäin. Keräsimme ostoskärryihin kaikenlaista kapeista hyllyjen väleistä ja saatuamme kaiken, lähdimme kassoille. Bill lupautui maksamaan, joten kävelin suoraan liukuhihnan päähän pakkaamaan tavaroita. Bill höpötti tavalliseen tapaansa myyjän kanssa omiaan ja olin pakannut ennen kuin hän oli saanut maksettua.
”Mennää jo”, sanoin turhautuneena ja lähdin kantamaan ostoskasseja ovelle.
”Heippa!” Bill vielä hyvästeli myyjän ja seurasi minua ovelle.
Käynnistin auton ja lähdimme ajamaan poispäin kaupungista. Ajoimme lävistys- ja tatuointiliikkeen ohi ja Bill näytti saavan idean.
”Tom, mä sain jo toisen idean tänään!” veljeni huudahti ja kääntyi katsomaan minuun innoissaan.
”No anna tulla”, sanoin ja käännyin risteyksestä liikennevalojen vaihduttua oikealle.
”Otetaanko tatuoinnit?”
”En varmasti ota.”
”Otettas sillee, et toinen ottaa puolet jostakin kuviosta ja puolet tatuoidaan toiseen”, Bill ehdotti ja tuijotti minua jälleen vaativasti.
”Älä unta nää. Mistä sä noita ideoitasi saat?”
”Mä käytän mielikuvitustani.”
Bill vaikeni ja painostava hiljaisuus laskeutui autoon. Painoin radion päälle ja naputtelin rattia musiikin tahdissa.
”Pysäytä!” Bill yht’äkkiä huudahti ja painoin jarrun pohjaan.
Heilahdimme molemmat jarrutuksen voimasta ja Bill avasi nopeasti turvavyönsä.
”Odota pieni hetki!” Bill sanoi ja hyppäsi ulos autosta.
”Mihin sä meet?” kysyin ja veljeni vain virnisti.
”Kuten tiedät, mä olen riippuvainen hiuslakasta.”
Bill astui lähimpään kauppaan ja jäin tuijottamaan kaupan ovea. Olikohan Bill tosissaan tatuoinnin kanssa? Vaivuin ajatuksiini ja havahduin vasta, kun Bill palasi. Käynnistin auton ja Bill tutkaili innoissaan ostoksiaan.
”Bill”, sanoin, kun käännyimme viimein päätieltä hiekkatielle.
”No?” Bill kysyi ja hymyili iloisesti.
”Mä voisin miettiä sitä tatuointi hommaa…”
”Voi Tom, mahtavaa!” Bill huudahti ja kietoi kätensä kaulaani, painaen kostean suukon poskelleni.
Auto heilahti uhkaavasti toiselle kaistalle, mutta sain sen onneksi pian taas hallintaani.
Tom pov
”Bii-iill”, huhuilin veljeni korvaan, joka vain käänsi kylkeään.
”Nyt ylös siitä, jos sä sinne saunaan haluat”, komensin ja kiskoin peiton veljeni päältä, hän tuhahti tyytymättömästi.
”En mä minnekään saunaan halua, siel on kuitenkin liian kuuma”, veljeni kiskaisi peiton takaisin itselleen.
”Ai mä oon lämmittänyt sen turhaan vai?” kysyin istahtaessani sängyn reunalle.
”Voithan sä ite mennä, anna mun nyt nukkua”, Bill murahti ja kieri seinän viereen makaamaan.
Suljin makuuhuoneen oven varovasti perässäni ja kävelin terassille. Sammakko pomppi edelläni kävellessäni laiturille. Järvenpinta oli täysin tyyni ja istahdin laiturille. Mitähän sitä tekisi, mietiskelin ja hetken kuluttua kuulin töminää takaani. Käännyin katsomaan ja näin veljeni juoksevan kovaa vauhtia kohti.
”Kuka vikana vedessä!” Bill huusi jo kaukaa ja nousin kilpailun toivossa seisomaan.
Bill oli laittanut uimahousut jalkaansa ja pojan hiukset hulmusivat taaksepäin, kun tämä juoksi kovaa vauhtia kohti laituria. Kiskaisin nopeasti paitani pois ja menin seisomaan laiturin reunalle.
”Hävisit, velikulta!” huusin kaatuessani selkä edellä veteen.
Pidätin hengitystäni ja sukelsin laiturin alle. Laiturin alla pääsi nousemaan pintaan ja kuulin Billin tömistelevän yläpuolellani. Bill ei ikinä pienempänä suostunut sukeltamaan laiturin alle, koska äiti oli kieltänyt. Billin varjo heijastui veden pintaan ja näin veljeni kurkistelevan veteen. Siirtelin märkiä lettejä kasvoiltani.
”Tom, tänne sieltä!” poika komensi laiturilta ja pidättelin naurua.
Pystyin kuvittelemaan Billin ilmeen tällä hetkellä. Bill haluaisi tulla tarkistamaan, olinko laiturin alla, muttei uskaltanut. Veljeni ilme olisi varmasti vakava, pitihän hänen näyttää totiselta komentaessaan täysi-ikäistä miehen alkua.
”Mä en mene tohon lankaan enää uudestaan! Nyt ylös sieltä!” kuulin Billin karjuvan ja hänkin hyppäsi viimein veteen.
Sukelsin veljeni selän taakse ja nousin hiljaa pintaan. Bill tuijotti tiiviisti laiturin alle ja nostin käteni pojan harteille. Bill kiljaisi ja pomppasi ainakin puoli metriä ilmaan. Veljeni pyörähti ympäri ja katsoi minuun järkytyksestä silmät suurina.
”Anteeksi”, mutisin ja pidättelin nauruani.
”Tästä hyvästä sä saat viedä mut huomenna ostoksille”, Bill totesi vakavana ja kietoi kätensä kaulaani.
”Veisin sut vaikka maailman ääriin”, vastasin hymyillen ja suukotin veljeni kosteita huulia.
Nousimme takaisin laiturille ja rantaan päästyämme heitin paidan takaisin päälleni, märät farkut roikkuivat painavina päälläni. Avasin ne ja kiskoin pois jalastani. Bill otti kasvoilleen moittivan ilmeen ja peitti sen jälkeen silmänsä.
”Tom! Ei tuollainen ole soveliasta!” veljeni huudahti naurahtaen.
”Mä sulle soveliaat näytän!” huudahdin ja kamppasin veljeni varovasti maahan.
Nostin toisen jalkani Billin vatsan päälle ja painelin kevyesti veljeni vatsaa. Bill ähkäisi joka kerta, kun painoin jalkaani pojan vatsalihaksia vasten.
”Riittää jo!” Bill huudahti lopulta ja nostin jalkani pois pojan päältä.
Bill nousi seisomaan ja mulkoili pahaenteisesti.
”Mitä sä aiot?” kysyin, kun Bill kyykistyi mustikanvarpujen sekaan.
”Kohtapa näät”, Bill vain totesi ja poimi jotain maasta.
Katselin kiinnostuneena pojan puuhastelua tämän olan yli, kunnes Bill pomppasi seisomaan. Veljeni piteli käsiään visusti piilossa selkänsä takana.
”Bill, mitä sulla on?” kysyin ja yritin kiertää veljeni selän taakse.
”Eei paljon mitään…”, Bill mumisi ja pyöri kanssani samaan tahtiin ympyrää.
”Näytä”, tivasin, veljeni pysäytti minut toisella kädellään.
”Okei!” Bill huudahti ja länttäsi kätensä naamaani, hieroen voimakkaasti.
”Hyi helvetti, miks sä noin teit!?” huudahdin ja pyyhin litistyneitä mustikoita kasvoiltani.
Bill vain nauroi ja lähti juoksemaan karkuun saunalle. Nappasin suuren, valkoisen t-paitani helmasta kiinni ja pyyhkäisin sillä kasvojani.
”Helvetti!” karjaisin tajutessani, että mustikka ei helpolla lähde vaatteista. Valkoinen, suosikkipaitani oli siis pilalla.
Bill saa maksaa, ajattelin laahustaessani saunalle, jossa veljeni kuului jo heittelevän löylyä. Saunokoon yksinään, virnuilin ilkeästi peilille. Lähdin saunalta ja kaaduin makoilemaan parisängylle. Bill oli viskonut vaatteensa ympäri sänkyä ja heittelin niitä sitä mukaa lattialle, kun löysin. Käperryin peiton alle seinän viereen ja painoin väsymyksestä painavat silmäluomeni kiinni.
”Too-oomm”, joku kuiskaili korvaani ja avasin silmäni.
Bill leikitteli sormellaan rintakehälläni ja suukotteli poskeani.
”Mitä?” kysyin ja yritin peitellä hymyäni, kun Bill painoi kevyen suukon kiinni painautuneelle silmäluomelleni.
”Lähetäänkö me kohta sinne kaupungille?”
”Eihän me olla vielä ees syöty aamupalaa.”
”Syödään siellä”, Bill sanoi ja alkoi kiskoa minua ylös sängystä.
”Mul on hirvee nälkä, en mä jaksa sinne asti!” valitin ja lähdin etsimään matkalaukkuani.
”Mut ku se on vähän niin, että meil ei oo mitään syötävää”, Bill sanoi ja hymyili hieman nolostuneena.
”Mut sinnehän jäi viel eilen?”
”Joo, mut mul tuli hirvee nälkä saunan jälkeen…”
”Ootko sä syönyt kaiken!?” huudahdin ja avasin jääkaapin varmistuakseni asiasta.
”No jos sä kaavit oikeen tarkkaan, ni sä saattaisit saada sieltä viel voita yhteen leipään”, Bill totesi ja paiskasin jääkaapin oven kiinni.
Kiskaisin sohvan alle ajelehtineen matkalaukkuni esiin ja aloin penkoa sieltä vaatteita. Bill oli mennyt pukeutumaan makuuhuoneeseen ja palasi sieltä noin 20 minuutin kuluttua meikattuna ja hiukset irokeesilla.
”Mennäänkö jo?” Bill kysyi leveästi hymyillen.
En vaivautunut vastaamaan, kävelin vain ovelle ja nappasin lompakon matkaani. Bill sipsutteli innoissaan perässäni ja korjaili koko ajan hiuksiaan. Heittelin autonavaimia käsissäni ja avasin ovet.
”Kauanko tästä kestää ajaa kaupunkiin?” Bill kysyi ja asettui mukavasti istuimelleen.
”Varmaa joku puolisen tuntia”, vastasin ja käänsin auton päätielle.
Bill tuijotteli mietteliäänä ohikiitäviä maisemia, itse keskityin tuijottamaan sateen hakkaamaa tienpintaa. Bill kääntyi minuun päin sanoakseen jotain, mutta sulki saman tien suunsa ja jatkoi maisemien ihastelua. Metsää, ohi vilahtava auto ja taas metsää. Voiko tylsempää näkyä olla?
”Tom”, Bill aloitti kiinnittääkseen huomioni.
”No?” murahdin, kasvava nälkä ärsytti sillä hetkellä suunnattomasti.
”Olisko mitenkään mahollista pitää pienet bileet mökillä?” Bill ehdotti varovasti ja huokaisin syvään.
”Bill, meiän mökkiin mahtuu ehkä hikiseen 6 tyyppiä.”
”Puolethan on kumminki ulkona! Älä sano, että sitä on mahdoton toteuttaa, koska se ei oo totta!” Bill väitti vastaan ja vilkaisin veljeäni.
Käänsin katseeni takaisin tummanharmaaseen tienpintaan. Bill pitäisi bileensä vaikka kieltäisin, sen näki hänen ilmeestään, ajattelin ja naputin etusormella rattia. Tunsin Billin vaativan katseen silmäkulmassani ja käännyin taas vilkaisemaan veljeäni.
”Ei sit mitään hirveetä määrää jengiä”, myönnyin ja veljeni pomppasi tuolillaan innoissaan.
”Mahtavaa!” Bill hihkui ja alkoi taas seurata maisemia tyytyväisesti hymyillen.
20 minuutin ajomatkan jälkeen alkoi vihdoin näkyä rakennuksia ja muutakin kuin metsää ja maantietä. Seurasin tienviittoja, jotka neuvoivat suuntaa Bremenin keskustaan. Ajoimme autojonossa hitaasti, mutta varmasti eteenpäin, kunnes Bill huomasi oikealla suuren ostoskeskuksen.
”Tom, mä haluan tonne!” Bill huudahti ja osoitti ostoskeskusta silmät innosta säihkyen.
”Eiks joku tavallinen ruokakauppa kävis?” kysyin ja anoin mielessäni armoa.
”Saako ruokakaupasta vaatteita?”
”Sul on laukullinen vaatteita mökillä”, tuhahdin, mutta lähdin kuitenkin ajamaan ostoskeskusta kohti.
”Nii, kotivaatteita”, Bill vastasi ja nosti kätensä puuskaan.
Päätin olla aiheuttamatta riitaa ja ajoin kiltisti ostoskeskuksen parkkihalliin. Bill hyppäsi auton pysähdyttyä innoissaan ulos autosta ja lähti etsimään hissiä, jolla pääsisi nopeasti kauppojen luo. Ahtauduimme samaan hissiin ikivanhan pariskunnan kanssa, jotka veivät yhdessä vähintään kaksi kolmas osaa koko hissistä. Ei sillä, että se olisi haitannut. Bill seisoi hissin nurkassa ja veti minut kiinni itseensä. Yritin vetäytyä hieman kauemmas, olisiko tuollainen viisasta yleisillä paikoilla?
”Ei ne mitään nää, ne on varmaan sokeita kuin myyrät”, Bill kuiskasi ja kiskaisi minut lähemmäs.
”Mut jos tääl on valvontakamera?” kuiskasin takaisin ja Billin naurahti korvaani.
”Sä oot ihan hupsu”, veljeni sanoi suukottaessaan korvalehteäni.
Hissi kilahti oikean kerroksen merkiksi ja edessämme aukeni kirkkaasti valaistu kerros, jossa oli erilaisia kauppoja molemmin puolin käytävää. Näin kaukana edessämme kahvilan mainoksen ja lähdin oitis kahvilaa kohti.
”Hei odotas, mihin sä oot menossa?” Bill kiskaisi olkapäästäni ja käveli seisomaan eteeni.
”Syömään, niinku oli tarkotus”, vastasin ja yritin päästä veljeni ohi.
”Ei, ekana käydään tossa vaatekaupassa”, Bill komensi ja lähti kiskomaan minua hihasta perässään.
”Mä kuolen nälkään!” ulisin ja yritin hidastaa veljeni vauhtia.
”Älä puhu pötyä, mulla menee korkeintaan 15 minuuttia!” Bill sanoi kyllästyneenä ja katosi vaatetelineiden sekaan.
Etsin katseellani tuolia ja löysinkin sellaisen ovea lähimmästä nurkasta. Istahdin sille ja katselin ympärilleni. Pienet, kattoon upotetut lamput valaisivat himmeällä loisteellaan ja suunnilleen ikäisiäni nuoria etsi vaatteita rekeistä. Näin Billin liitelevän sovituskoppiin ja naputin jalkaani lattiaan. Veljelläni oli sellainen vaatepino käsissään, että tässä tulisi kestämään.
”Mä oon valmis!” Bill huudahti ja käveli luokseni kahden suuren vaatekassin kera.
”Vihdoin, mä olin kuolemispisteessä!” sanoin ja lähdin päättäväisesti johdattamaan meitä kahvilaa kohti.
Puikkelehdimme ihmisten seassa ja Bill pyyteli anteeksi ihmisiltä, joihin törmäilin matkallani.
”Mihin jäivät käytöstavat?” Bill kysyi, kun pääsimme jonoon.
Edessämme oli viisi nuorta tyttöä, jotka kinastelivat tilauksistaan. Bill kuunteli kiinnostuneen näköisenä tyttöjen jutustelua ja itse etsin katseellani vapaata pöytää. Jono eteni hitaasti, kaikki tytöt tilasivat erikseen. Miksei me tultu heti, kun tänne päästiin?
”Mitä sä aiot ottaa?” kysyin veljeltäni, kun edessämme oli enää yksi tyttö.
”Kahvin ja tollasen sämpylän”, Bill sanoi ja osoitti sämpylää, jonka välissä oli juustoa ja kurkkua.
”Ota mullekin, mä meen jo istumaan pöytään”, sanoin ja lähdin varaamaan ainoaa vapaata nurkkapöytää.
Bill jutteli iloisesti tarjoilijan kanssa ja sai loppujen lopuksi tilattuakin. Aina se jää juoruilemaan, ajattelin ja nojasin kyynärpäitäni pöydän puiseen pintaan. Nojasin leuan käsiini ja naputin jalkojani lattiaa vasten mielessäni soivan kappaleen tahtiin.
”Etkö sä aio ostaa mitään?” Bill kysyi istahtaessaan pöytään tarjottimen kanssa.
”Ruokaa”, vastasin ja haukkasin suuni täyteen leipää.
”Mä olisin niin mielelläni valinnut sulle vaatteita”, Bill sanoi ja hipaisi kättäni.
Hotkin leipäni nopeasti ja kulautin kahvimukini tyhjäksi. Billillä ei ollut mitään kiirettä, hän vasta tutkiskeli sämpylänsä sisältöä. Asetuin nojailemaan mukavasti tuolin selkänojaa vasten ja painoin lippistä silmilleni. Takanani istuva tukevahko mies ryysti kahviaan ja kolhi koko ajan tuolillaan omaani.
”Mä oon valmis”, Bill totesi ja nousi tarjotin käsissään ylös.
”Vihdoinkin”, totesin ja lähdin odottamaan Billiä ulkopuolelle.
Bill käveli itsevarmasti tarjotin käsissään, kunnes pieni poika juoksi suoraan Billiä päin ja horjahti kumoon. Billin pelästyessä tarjotin lensi ilman halki ja kahvimukit särkyivät osuessaan lattiaan. Kuului Billin yllättynyt huudahdus sekä pienen pojan alkava vollotus.
”Saatana noita penskoja!” Bill karjaisi pyyhkiessään mustan nahkatakkinsa etumusta, johon oli lentänyt leivänmuruja.
Tiskin takana seissyt nuori naistarjoilija alkoi lähestyä Billiä uhkaavasti naama punoittaen ja juoksin nopeasti veljeni luokse. Tartuin veljeni hihasta ja lähdin kiskomaan häntä ulos kahvilasta. Pidättelin nauruani, kun tarjoilija alkoi huudella peräämme ja kiristimme Billin kanssa vauhtia. Juoksimme suoraan nauraen hissille ja painoimme odotusnappia niin kauan, kunnes hissin ovet vihdoin avautuivat ja syöksyimme sisään. Pikku pojan itku kuului hissille asti ja räjähdimme nauramaan, kun hissin ovet sulkeutuivat.
”Se vaan ilmesty mun eteen!” Bill hekotti ja piteli vatsaansa.
Itse istuin hissin lattialla pidellen vatsaani ja yritin saada happea nauramisen välissä. Kerrosta alempana hissiin nousi meitä noin pari vuotta vanhempi tyttö, joka vilkuili meitä inhoten. Billin nauru senkun yltyi tytön nyrpistäessä nenäänsä.
Ajoimme pitkin katuja etsien tavallista ruokakauppaa, kaikki kadut olivat kuitenkin täynnä erilaisia vaate- tai urheiluliikkeitä. Vihdoin löysimme etsimämme ja parkkeerasin auton kadun varteen. Kaupassa oli tyhjää, siellä täällä mateli mummoja eteenpäin. Keräsimme ostoskärryihin kaikenlaista kapeista hyllyjen väleistä ja saatuamme kaiken, lähdimme kassoille. Bill lupautui maksamaan, joten kävelin suoraan liukuhihnan päähän pakkaamaan tavaroita. Bill höpötti tavalliseen tapaansa myyjän kanssa omiaan ja olin pakannut ennen kuin hän oli saanut maksettua.
”Mennää jo”, sanoin turhautuneena ja lähdin kantamaan ostoskasseja ovelle.
”Heippa!” Bill vielä hyvästeli myyjän ja seurasi minua ovelle.
Käynnistin auton ja lähdimme ajamaan poispäin kaupungista. Ajoimme lävistys- ja tatuointiliikkeen ohi ja Bill näytti saavan idean.
”Tom, mä sain jo toisen idean tänään!” veljeni huudahti ja kääntyi katsomaan minuun innoissaan.
”No anna tulla”, sanoin ja käännyin risteyksestä liikennevalojen vaihduttua oikealle.
”Otetaanko tatuoinnit?”
”En varmasti ota.”
”Otettas sillee, et toinen ottaa puolet jostakin kuviosta ja puolet tatuoidaan toiseen”, Bill ehdotti ja tuijotti minua jälleen vaativasti.
”Älä unta nää. Mistä sä noita ideoitasi saat?”
”Mä käytän mielikuvitustani.”
Bill vaikeni ja painostava hiljaisuus laskeutui autoon. Painoin radion päälle ja naputtelin rattia musiikin tahdissa.
”Pysäytä!” Bill yht’äkkiä huudahti ja painoin jarrun pohjaan.
Heilahdimme molemmat jarrutuksen voimasta ja Bill avasi nopeasti turvavyönsä.
”Odota pieni hetki!” Bill sanoi ja hyppäsi ulos autosta.
”Mihin sä meet?” kysyin ja veljeni vain virnisti.
”Kuten tiedät, mä olen riippuvainen hiuslakasta.”
Bill astui lähimpään kauppaan ja jäin tuijottamaan kaupan ovea. Olikohan Bill tosissaan tatuoinnin kanssa? Vaivuin ajatuksiini ja havahduin vasta, kun Bill palasi. Käynnistin auton ja Bill tutkaili innoissaan ostoksiaan.
”Bill”, sanoin, kun käännyimme viimein päätieltä hiekkatielle.
”No?” Bill kysyi ja hymyili iloisesti.
”Mä voisin miettiä sitä tatuointi hommaa…”
”Voi Tom, mahtavaa!” Bill huudahti ja kietoi kätensä kaulaani, painaen kostean suukon poskelleni.
Auto heilahti uhkaavasti toiselle kaistalle, mutta sain sen onneksi pian taas hallintaani.
~*~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~*
OSA 5
Bill pov
25.7. Sunnuntai
Ketähän sitä kutsuisi? Mä aion pitää vuosisadan bileet, pienellä porukalla tietenkin. Mä kutsun vain välttämättömimmät. Gustav, Georg, ne saa tuoda pari kaveria… Mut eihän mulla oo mitään mitä tarjota! Täytyy pyytää Georgia tuomaan munkin puolesta. Mä ostin tänään uusia vaatteitakin, pääsee testaamaan niitä. Äh, Tom huutelee jo, täytyy mennä kattomaan mikä on hätänä.
Tomin ulina kaikui terassilta asti hyvin kuuluvasti sisätiloihin ja avatessani ulko-oven Tom istui terassin puulattialla ja nosti katseensa minuun kostein silmin. Veljeni puristi oikean käden etusormeaan tiukasti vasemman nyrkkinsä sisällä ja valitti hiljaisella äänellä.
”Mikä on?” kysyin huolestuneena ja Tom nieli kyyneliään.
”Mulla meni tikku tosi pahasti sormeen!” Tom ulvahti, mutta purskahti saman tien nauruun.
Katsoin veljeäni kysyvästi, välillä en ymmärtänyt sen vitsejä. Tom rykäisi ja nousi seisomaan.
”Juu, tais olla huono vitsi…”, lettipää mutisi ja istahti muoviselle puutarhatuolille.
Seisahduin veljeni eteen seisomaan ja tartuin tämän käsistä kiinni. Tom otti jo kasvoilleen tutun anna tulla-ilmeen, koska toimin aina samalla tavalla aikoessani pyytää pojalta jotain.
”Tooom…”, aloitin ja lettipäinen nyökkäsi.
”Mul olis nyt jonkinlainen käsitys siitä, että ketä mä kutsuisin.”
”Kuinkas monta siihen listaan kuuluu?” Tom kysyi virnuillen kulmiensa alta.
Tom toivoi varmaan vain korkeintaan viittä ihmistä. Se kun ei oikein ideastakaan innostunut. Välillä se osasi olla todellinen tylsimys. Silloin, kun sitä huvitti, niin minun piti juosta sen perässä jokaisiin juhliin mistä se vaan kuuli. Ja jos sitä ei huvittanut, niin silloin muidenkin olisi pitänyt tylsistyä omassa rauhassa kotisohvalla.
”Aattelin ilmottaa Gustaville ja Georgille ja ne sais tuoda pari kaveria”, vastasin ja hän nyökytteli hyväksyvästi.
”Kaipa se käy, mut mieluummin mä olisin ihan kahestaan…”, Tom sanoi hurmaavasti hymyillen ja silitteli selkääni.
”Hei, me voidaan viettää vaikka loppuelämämme täällä kahestaan!” naurahdin ja veljeni mutristi suutaan.
”Bii-iill…”
”Tom, yks ilta kavereiden kanssa, kyllä sä selviät!”
”Toivossa on hyvä elää”, Tom mutisi ja nauroi itselleen.
Välillä se osasi olla tosi kummallinen ja hymyilin sille pyöritellen päätäni. Tom nousi seisomaan ja tirskahteli edelleen omalle jutulleen. Lopulta hän repesi jostain syystä hillittömään nauruun ja aloin itsekin nauraa mukana. Laskin veljeni käsistä irti ja lähdin sisälle.
”Odotas!” Tom huudahti ja juoksi perääni.
”Mikähän ilta ne on tulossa?”
”Tänään”, vastasin ja lähdin etsimään puhelinta laukustani.
”Tänään?!” lettipää huudahti ja katsoi minuun järkyttyneenä.
Hymyilin vain veljelleni mahdollisimman kauniisti ja valitsin Gustavin numeron. Tom istahti sohvalle ja tuijotti surkean näköisenä ulos.
”Voi, mikä pikkusta vaiv… Ai, moi Gustav!” vastasin kuultuani tuut-äänen loppuneen.
”Mitäs maajussi?” rumpali vastasi ja tuhahdin.
Gustavin mielestä oli jotenkin vanhanaikaista lähteä mökkeilemään pidemmäksi aikaa. Sen takia he eivät Georgin kanssa lähteneetkään mukaan.
”Illalla olis bileet, pääsetkö tulemaan?” menin suoraan asiaan, Gustav vaikutti olevan ärsyttävällä tuulella tänään.
”Totta kai!” kuului huudahdus puhelimen toisesta päästä.
”Ota Georg ja kavereita mukaan. Ja juomista tietenkin”, sanoin ja lopetin puhelun.
Tom tuijotteli mietteliään näköisenä ulos suuresta ikkunasta ja istahdin pojan viereen.
”Miks tänään…”, Tom valitti ja silitteli hiuksiani.
”Ajattele näin, että sitten se on ohi.”
”Me oltais voitu tehä jotain… kivaa”, veljeni jatkoi ja silitteli toisella kädellään reittäni.
”Pistetään nyt vaan paikat kuntoon”, sanoin veljelleni ja taputin tätä hymyillen selkään.
**
Porukkaa alkoi ilmestyä pikkuhiljaa, ensimmäisenä Gustav ja Georg. Georgilla oli tapansa mukaan reilusti juotavaa mukana ja parhaillaan hän asetteli pulloja siistiin riviin pöydälle. Katsoin niitä nuolaisten huuliani ja otin pienen hörpyn pullosta, jossa oli jotain ällöttävän makeaa sekoitusta. Georg teki samoin perässä, Gustav oli kadonnut Tomin mukana lämmittelemään saunaan. Seuraavaksi paikalle ilmestyi Georgin entisiä luokkakavereita ja heidän tyttöystäviään, jokaisella omat juomat mukanaan. Osa porukasta seisoskeli pihalla ja oli laittanut jonkun autosta musiikkia soimaan. Onneksi lähellä ei ollut naapurimökkejä. Georg lähti tervehtimään kavereitaan pihalle, itse jäin pitämään seuraa samalle tummalle pullolle, josta olin jo aiemmin maistellut. Miten joku voikin olla näin hyvää ja ällöttävää yhtä aikaa?
”Bill, tuu maistamaan tätä!” Georg huusi pihalta ja heilutteli kädessään mustaa pulloa.
”Tulossa jo!” huusin, pomppasin nopeasti ylös sohvalta ja juoksin ystäväni luo pihalle.
Nappasin pullon Georgin kädestä ja kulautin kurkkuuni juomaa, joka maistui vahvasti salmiakilta. Tomia ei näkynyt missään ja otin huikkia lähes jokaisesta pullosta, jonka eteeni sain. Kävelin ympäri pihaa ja mökkiä etsien veljeäni.
”Geooorrrg…”, sanoin ja nojasin basistin hartiaan.
”No Biiiillll…”, Georg vastasi naurahtaen.
”Mua laulattaa”, totesin ja yskin kurkkuani selvemmäksi.
”Mee laulamaan vaikka mustikoille, mä en jaksa kuunnella just nyt”, poika totesi ja lähti juoksemaan nauraen karkuun.
Lähdin kävelemään rantaa kohti, ennen sitä olisi juuri sopiva paikka laulamiselle täynnä mustikanvarpuja.
Tom pov
Missähän se Bill on? Olin tarkistanut jo mökin, mutta poikaa ei vain näkynyt. Gustav ilmestyi sisätiloihin jonkun tuntemattoman tytön kanssa ja istahti tämän kanssa sohvalle. Hiivin sohvan selkänojan taa ja kurotin siitä yli puhuakseni Gustaville.
”Ootko nähny Billiä?” kysyin pojalta, joka silitteli tyttösensä vaaleita hiuksia.
”En ole, kysy Georgilta”, Gustav vastasi, eikä vilkaissutkaan suuntaani.
Georg istuskeli terassilla kavereidensa kanssa, jotka tervehtivät minua nopeasti. Kysyin Georgilta Billistä, sen kuulemma löytäisi mustikasta. Tuntemattomat tytöt heiluttelivat hiuksiaan ja hymyilivät flirttailevasti kävellessäni ohi, mutta en edes huomannut heitä. Bill oli nyt tärkein. Humalassa se saattais lähteä vaikka keskelle metsää etsimään mustikoita.
”Mitähän sä teet?” kysyin istahtaessani matalan kannon päälle.
”Aion tehdä olisi parempi kysymys”, Bill sammalsi hekottaen.
”No mitä sä aiot tehdä?” esitin kysymykseni uudelleen.
”Mustikkapiirakkaa”, Bill vastasi ja heilutteli keräämiään mustikoita kämmenissään.
Katsoin niitä kymmentä mustikkaa, jota Bill piteli käsissään. Naurahdin kovaan ääneen ja sain veljeltäni murhaavan katseen.
”Näist tulee hyvä piirakka!”
”Niin tulee!” vastasin nauraen veljelleni, joka oli kuin pieni lapsi.
”Haluatko sä nämä uudestaan naamaas?” Bill kysyi ja nousi seisomaan ilkeästi virnistäen.
”Nää juhlat alkaa kohta olla sun osalta ohi”, sanoin ja Bill heitti mustikkansa menemään.
”Anna mulle pusu…”, poika mutisi ja kietoi kätensä kaulaani.
Pieni hätäännys kasvoi mun sisällä, mitä jos joku tulis katsomaan? Bill painoi jo suukon poskelleni ja vilkaisin ympärilleni. Kaikkialla oli hiljaista, porukat oli varmaan mennyt saunomaan. Käänsin päätäni ja tunsin viileät huulet omillani.
”Karkki vai kepponen?” Bill kysyi ja katsoi silmiini odottavasti hymyillen, silmät säihkyen.
”Ei nyt ole Halloween”, vastasin ja veljeni huokaisi.
”Karkki vai kepponen?”
”Voisin mielelläni maistaa sun tikkaria?” kuiskasin kysyvästi pojan korvaan ja katsoin tätä koiranpentumaisilla kasvoilla.
Bill naurahti ja painoi uuden suukon huulilleni.
”Käyhän se”, veljeni vastasi naureskellen.
Aloin kiskoa pojan vyötä varovasti auki, tämän kikatellessa ja leikitellessä leteilläni. Sain sen auki, vuorossa oli nappi ja vetoketju. Bill avasi napin, minä vetoketjun. Työnsin veljeni paksua mäntyä vasten ja liu’utin kättäni hitaasti tämän housujen sisään. Takanani alkoi kuulua kovaäänistä puhetta ja kiskaisin nopeasti käteni pois.
”Hei te kaks! Saunaan!” Georg huusi kauempaa ja viittoili meitä luokseen.
”Me tullaan kohta!” huusin takaisin ja Bill sulki housunsa.
”Hemmetti tällasia juhlia”, naurahdin ja Bill kohensi hiuksiaan.
Billin ostama tummanpunainen t-paita sopi pojan päälle todella hyvin, samoin kuin mustat, kireät farkut. Lähdimme kävelemään muiden poikien luo, jotka jo kävelivät saunaan siistissä jonossa.
Sauna oli täynnä Georgin kavereita, poikaa itseään ei näkynyt missään. Ylimmällä lauteella oli juuri sopivasti tilaa meille, kuumimmassa nurkassa. Saunassa oli vähän turhan kuuma makuuni, mutta pakko jonkun oli vahtia Billiä. Bill jutteli iloisesti muiden poikien kanssa ja alkoi lopulta lauleskella itsekseen jotakin itse keksimäänsä kappaletta..
”My boy lollipop di diidi… onni kauan kestää di diidi di… ei mikään voi estää…”, Bill lauloi aivan liian korkealta ja muut pojat nauroivat Billin kanssa tämän lopetettua.
”Uimaan!” yksi pojista huudahti ja kaikki lähtivät innoissaan juoksemaan rantaan.
Billiä ei huvittanut uida, joten jäimme kahdestaan istuskelemaan saunaan. Bill leikki uimahousujensa naruilla ja hyräili edelleen samaa kappaletta. Hymyilin pojan puuhille, joka ei kuitenkaan huomannut mitään, tämä oli aivan liian keskittynyt naruihin. Hipaisin veljeni reittä ja tämä nosti vihdoin katseensa minuun. Bill katsoi minua silmät pyöreinä ja sipaisin sormellani pojan poskea.
”Suukko”, Bill vaati ja painoin huuleni pojan huulille.
Bill tarttui tiukasti kaulaani kiinni ja liikutteli huulikoruani kielellään. Billin kädet lähtivät vaeltamaan ympäri kehoani ja vaikka saunassa olikin kuuma, ihoni nousi kananlihalle. Billin kädet liikkuivat lantiollani, valmiina kiskomaan uimahousuni pois. Poika tarttuikin niihin varmasti ja alkoi kiskoa niitä hitaasti alaspäin.
”Seuraavaks raahataa ne kaks mukaan!” oven takaa kuului ja jähmetyimme molemmat paikoillemme.
”No aivan varmasti, osaakohan ne ees uida?”
Bill siirtyi nopeasti kauemmas istumaan ja kiskoin housujani kunnolla jalkaan. Ovi lennähti auki ja pojat saapuivat vedestä kosteina takaisin. Bill huokaisi turhautuneena ja loihti kasvoilleen luonnollisen hymyn. Itse tyydyin tuijottamaan tympääntyneenä seinää ja naputtelemaan sormilla polviani. Pojat viskoivat kovaa tahtia löylyä ja olivat pian jo menossa uudestaan uimaan.
”Tulkaa tekin!” pojat huutelivat ovella ja Bill hyppäsi poikien perään.
”Tuutko sä?” Bill kysyi minulta hymyillen.
”En, siel on liian kylmä”, mutisin ja jäin yksin istuskelemaan saunaan.
Istuin rauhassa lämmössä ja painoin silmäni kiinni. Musiikin jumputus kuului selvästi, kuten naurukin. Oven takaa kuului kuiskimista ja hyssyttelyä, kunnes ovi lennähti auki. Sauna täyttyi tytöistä, jotka toivat mukanaan Gustavin ja Georgin.
”Terve Tomppa!” Gustav huudahti ja hikkasi.
”No terve terve”, vastasin ja siirryin istumaan aivan seinän viereen, tehdäkseni tytöille tilaa.
”Kauanko te oikee aiotte mökkeillä?” Gustav kysyi ja heitti löylyä.
”En tiiä…”
Georg oli keskittynyt viihdyttämään seuralaisiaan ja kertoi näille typeriä vitsejään. Gustav kertoili ostamistaan uusista rumpukapuloista ja kirjasta nimeltään ”Rumpalin opas”. Oven takaa kuului kovaäänistä, kahden pojan riitelyä ja päätin mennä tarkistamaan tilanteen. En halunnut kenenkään poistuvan täältä tänään ambulanssilla.
”Mitäs tänne?” kysyin ja pojat kääntyivät katsomaan.
”No ku toi törppö tönäs sitä yhtä poikaa…”, suurempi kokoinen poika aloitti, mutta toinen keskeytti.
”Sinä se sitä tönäsit! Ja mä mikään törppö ole!”
”Tönäs ketä?” kysyin ja Georgkin liittyi seuraamme.
”No sitä mustahiuksista poikaa, joka on vähä neitimäinen”, pojat vastasivat yhteen ääneen.
Pala nousi kurkkuuni, kuulin jonkun käskevän soittamaan ambulanssin. Ei, ei se voinut olla Bill. Työnsin pojat tieltäni oven edestä ja syöksyin ulos. Pienet kivet ja havunneulaset pistelivät jalkapohjiani juostessani rantaan. Tunsin kuuman, pienen kyyneleen valuvan poskellani ja pyyhkäisin sen pois.
”Soittakaa nyt helvetti se ambulanssi!” blondi poika huusi ja kantoi velttoa vartaloa vedestä.
Toinen poika juoksi ohitseni mökkiin etsimään puhelinta, itse olin seisahtunut paikoilleni jonkin matkan päähän rannasta. Ei, ei se saanut olla Bill. Vartalo laskettiin rantaan ja hento, paljon itseäni nuorempi tyttö yritti elvyttää Billiä. Aika tuntui pysähtyvän, en voinut muuta kuin seistä ja kyynelehtiä. Näin Georgin vilahtavan ohitseni, tämän perässä hoipersi Gustav. Vilkaisin ympärilleni ja näin sopivan puun, johon nojata. Tee nyt jotain, komensin itseäni ajatuksissani, mutta jalkani eivät hievahtaneetkaan. Ambulanssin ulina kantautui jostain kaukaa, sillä hetkellä olin tyytyväinen siitä, että mökkimme sijaitsi niin lähellä kaupunkia. Ääni voimistui voimistumistaan ja vaikeni lopulta. Rannasta alkoi kuulua kovaäänistä yskintää ja nostin katseeni.
”Bill!” huudahdin.
Bill oli kääntynyt vatsalleen ja yski vettä keuhkoistaan. Helpottunut naurahdus karkasi huuliltani ja lähdin juoksemaan rantaan. Polvistuin veljeni viereen ja tämä vilkaisi minuun raottaen toista silmäänsä.
”Tom, vie mut nukkumaan”, Bill kuiskasi ja yritin nostaa veljeäni ylös.
Ambulanssimiehet kuitenkin irrottivat otteeni veljestäni ja nostivat Billin paareille.
”Mihin te viette mut, mä haluan pois!” veljeni huusi ja taisteli miehiä vastaan.
”Bill, rauhotu”, sanoin ja Bill tarttui kädestäni kiinni.
”Sä tuut mukaan”, poika komensi ja vilkaisin ensihoitajaa.
Mies nyökkäsi ja lähdimme kohti ambulanssia.
Bill pov
25.7. Sunnuntai
Ketähän sitä kutsuisi? Mä aion pitää vuosisadan bileet, pienellä porukalla tietenkin. Mä kutsun vain välttämättömimmät. Gustav, Georg, ne saa tuoda pari kaveria… Mut eihän mulla oo mitään mitä tarjota! Täytyy pyytää Georgia tuomaan munkin puolesta. Mä ostin tänään uusia vaatteitakin, pääsee testaamaan niitä. Äh, Tom huutelee jo, täytyy mennä kattomaan mikä on hätänä.
Tomin ulina kaikui terassilta asti hyvin kuuluvasti sisätiloihin ja avatessani ulko-oven Tom istui terassin puulattialla ja nosti katseensa minuun kostein silmin. Veljeni puristi oikean käden etusormeaan tiukasti vasemman nyrkkinsä sisällä ja valitti hiljaisella äänellä.
”Mikä on?” kysyin huolestuneena ja Tom nieli kyyneliään.
”Mulla meni tikku tosi pahasti sormeen!” Tom ulvahti, mutta purskahti saman tien nauruun.
Katsoin veljeäni kysyvästi, välillä en ymmärtänyt sen vitsejä. Tom rykäisi ja nousi seisomaan.
”Juu, tais olla huono vitsi…”, lettipää mutisi ja istahti muoviselle puutarhatuolille.
Seisahduin veljeni eteen seisomaan ja tartuin tämän käsistä kiinni. Tom otti jo kasvoilleen tutun anna tulla-ilmeen, koska toimin aina samalla tavalla aikoessani pyytää pojalta jotain.
”Tooom…”, aloitin ja lettipäinen nyökkäsi.
”Mul olis nyt jonkinlainen käsitys siitä, että ketä mä kutsuisin.”
”Kuinkas monta siihen listaan kuuluu?” Tom kysyi virnuillen kulmiensa alta.
Tom toivoi varmaan vain korkeintaan viittä ihmistä. Se kun ei oikein ideastakaan innostunut. Välillä se osasi olla todellinen tylsimys. Silloin, kun sitä huvitti, niin minun piti juosta sen perässä jokaisiin juhliin mistä se vaan kuuli. Ja jos sitä ei huvittanut, niin silloin muidenkin olisi pitänyt tylsistyä omassa rauhassa kotisohvalla.
”Aattelin ilmottaa Gustaville ja Georgille ja ne sais tuoda pari kaveria”, vastasin ja hän nyökytteli hyväksyvästi.
”Kaipa se käy, mut mieluummin mä olisin ihan kahestaan…”, Tom sanoi hurmaavasti hymyillen ja silitteli selkääni.
”Hei, me voidaan viettää vaikka loppuelämämme täällä kahestaan!” naurahdin ja veljeni mutristi suutaan.
”Bii-iill…”
”Tom, yks ilta kavereiden kanssa, kyllä sä selviät!”
”Toivossa on hyvä elää”, Tom mutisi ja nauroi itselleen.
Välillä se osasi olla tosi kummallinen ja hymyilin sille pyöritellen päätäni. Tom nousi seisomaan ja tirskahteli edelleen omalle jutulleen. Lopulta hän repesi jostain syystä hillittömään nauruun ja aloin itsekin nauraa mukana. Laskin veljeni käsistä irti ja lähdin sisälle.
”Odotas!” Tom huudahti ja juoksi perääni.
”Mikähän ilta ne on tulossa?”
”Tänään”, vastasin ja lähdin etsimään puhelinta laukustani.
”Tänään?!” lettipää huudahti ja katsoi minuun järkyttyneenä.
Hymyilin vain veljelleni mahdollisimman kauniisti ja valitsin Gustavin numeron. Tom istahti sohvalle ja tuijotti surkean näköisenä ulos.
”Voi, mikä pikkusta vaiv… Ai, moi Gustav!” vastasin kuultuani tuut-äänen loppuneen.
”Mitäs maajussi?” rumpali vastasi ja tuhahdin.
Gustavin mielestä oli jotenkin vanhanaikaista lähteä mökkeilemään pidemmäksi aikaa. Sen takia he eivät Georgin kanssa lähteneetkään mukaan.
”Illalla olis bileet, pääsetkö tulemaan?” menin suoraan asiaan, Gustav vaikutti olevan ärsyttävällä tuulella tänään.
”Totta kai!” kuului huudahdus puhelimen toisesta päästä.
”Ota Georg ja kavereita mukaan. Ja juomista tietenkin”, sanoin ja lopetin puhelun.
Tom tuijotteli mietteliään näköisenä ulos suuresta ikkunasta ja istahdin pojan viereen.
”Miks tänään…”, Tom valitti ja silitteli hiuksiani.
”Ajattele näin, että sitten se on ohi.”
”Me oltais voitu tehä jotain… kivaa”, veljeni jatkoi ja silitteli toisella kädellään reittäni.
”Pistetään nyt vaan paikat kuntoon”, sanoin veljelleni ja taputin tätä hymyillen selkään.
**
Porukkaa alkoi ilmestyä pikkuhiljaa, ensimmäisenä Gustav ja Georg. Georgilla oli tapansa mukaan reilusti juotavaa mukana ja parhaillaan hän asetteli pulloja siistiin riviin pöydälle. Katsoin niitä nuolaisten huuliani ja otin pienen hörpyn pullosta, jossa oli jotain ällöttävän makeaa sekoitusta. Georg teki samoin perässä, Gustav oli kadonnut Tomin mukana lämmittelemään saunaan. Seuraavaksi paikalle ilmestyi Georgin entisiä luokkakavereita ja heidän tyttöystäviään, jokaisella omat juomat mukanaan. Osa porukasta seisoskeli pihalla ja oli laittanut jonkun autosta musiikkia soimaan. Onneksi lähellä ei ollut naapurimökkejä. Georg lähti tervehtimään kavereitaan pihalle, itse jäin pitämään seuraa samalle tummalle pullolle, josta olin jo aiemmin maistellut. Miten joku voikin olla näin hyvää ja ällöttävää yhtä aikaa?
”Bill, tuu maistamaan tätä!” Georg huusi pihalta ja heilutteli kädessään mustaa pulloa.
”Tulossa jo!” huusin, pomppasin nopeasti ylös sohvalta ja juoksin ystäväni luo pihalle.
Nappasin pullon Georgin kädestä ja kulautin kurkkuuni juomaa, joka maistui vahvasti salmiakilta. Tomia ei näkynyt missään ja otin huikkia lähes jokaisesta pullosta, jonka eteeni sain. Kävelin ympäri pihaa ja mökkiä etsien veljeäni.
”Geooorrrg…”, sanoin ja nojasin basistin hartiaan.
”No Biiiillll…”, Georg vastasi naurahtaen.
”Mua laulattaa”, totesin ja yskin kurkkuani selvemmäksi.
”Mee laulamaan vaikka mustikoille, mä en jaksa kuunnella just nyt”, poika totesi ja lähti juoksemaan nauraen karkuun.
Lähdin kävelemään rantaa kohti, ennen sitä olisi juuri sopiva paikka laulamiselle täynnä mustikanvarpuja.
Tom pov
Missähän se Bill on? Olin tarkistanut jo mökin, mutta poikaa ei vain näkynyt. Gustav ilmestyi sisätiloihin jonkun tuntemattoman tytön kanssa ja istahti tämän kanssa sohvalle. Hiivin sohvan selkänojan taa ja kurotin siitä yli puhuakseni Gustaville.
”Ootko nähny Billiä?” kysyin pojalta, joka silitteli tyttösensä vaaleita hiuksia.
”En ole, kysy Georgilta”, Gustav vastasi, eikä vilkaissutkaan suuntaani.
Georg istuskeli terassilla kavereidensa kanssa, jotka tervehtivät minua nopeasti. Kysyin Georgilta Billistä, sen kuulemma löytäisi mustikasta. Tuntemattomat tytöt heiluttelivat hiuksiaan ja hymyilivät flirttailevasti kävellessäni ohi, mutta en edes huomannut heitä. Bill oli nyt tärkein. Humalassa se saattais lähteä vaikka keskelle metsää etsimään mustikoita.
”Mitähän sä teet?” kysyin istahtaessani matalan kannon päälle.
”Aion tehdä olisi parempi kysymys”, Bill sammalsi hekottaen.
”No mitä sä aiot tehdä?” esitin kysymykseni uudelleen.
”Mustikkapiirakkaa”, Bill vastasi ja heilutteli keräämiään mustikoita kämmenissään.
Katsoin niitä kymmentä mustikkaa, jota Bill piteli käsissään. Naurahdin kovaan ääneen ja sain veljeltäni murhaavan katseen.
”Näist tulee hyvä piirakka!”
”Niin tulee!” vastasin nauraen veljelleni, joka oli kuin pieni lapsi.
”Haluatko sä nämä uudestaan naamaas?” Bill kysyi ja nousi seisomaan ilkeästi virnistäen.
”Nää juhlat alkaa kohta olla sun osalta ohi”, sanoin ja Bill heitti mustikkansa menemään.
”Anna mulle pusu…”, poika mutisi ja kietoi kätensä kaulaani.
Pieni hätäännys kasvoi mun sisällä, mitä jos joku tulis katsomaan? Bill painoi jo suukon poskelleni ja vilkaisin ympärilleni. Kaikkialla oli hiljaista, porukat oli varmaan mennyt saunomaan. Käänsin päätäni ja tunsin viileät huulet omillani.
”Karkki vai kepponen?” Bill kysyi ja katsoi silmiini odottavasti hymyillen, silmät säihkyen.
”Ei nyt ole Halloween”, vastasin ja veljeni huokaisi.
”Karkki vai kepponen?”
”Voisin mielelläni maistaa sun tikkaria?” kuiskasin kysyvästi pojan korvaan ja katsoin tätä koiranpentumaisilla kasvoilla.
Bill naurahti ja painoi uuden suukon huulilleni.
”Käyhän se”, veljeni vastasi naureskellen.
Aloin kiskoa pojan vyötä varovasti auki, tämän kikatellessa ja leikitellessä leteilläni. Sain sen auki, vuorossa oli nappi ja vetoketju. Bill avasi napin, minä vetoketjun. Työnsin veljeni paksua mäntyä vasten ja liu’utin kättäni hitaasti tämän housujen sisään. Takanani alkoi kuulua kovaäänistä puhetta ja kiskaisin nopeasti käteni pois.
”Hei te kaks! Saunaan!” Georg huusi kauempaa ja viittoili meitä luokseen.
”Me tullaan kohta!” huusin takaisin ja Bill sulki housunsa.
”Hemmetti tällasia juhlia”, naurahdin ja Bill kohensi hiuksiaan.
Billin ostama tummanpunainen t-paita sopi pojan päälle todella hyvin, samoin kuin mustat, kireät farkut. Lähdimme kävelemään muiden poikien luo, jotka jo kävelivät saunaan siistissä jonossa.
Sauna oli täynnä Georgin kavereita, poikaa itseään ei näkynyt missään. Ylimmällä lauteella oli juuri sopivasti tilaa meille, kuumimmassa nurkassa. Saunassa oli vähän turhan kuuma makuuni, mutta pakko jonkun oli vahtia Billiä. Bill jutteli iloisesti muiden poikien kanssa ja alkoi lopulta lauleskella itsekseen jotakin itse keksimäänsä kappaletta..
”Uimaan!” yksi pojista huudahti ja kaikki lähtivät innoissaan juoksemaan rantaan.
Billiä ei huvittanut uida, joten jäimme kahdestaan istuskelemaan saunaan. Bill leikki uimahousujensa naruilla ja hyräili edelleen samaa kappaletta. Hymyilin pojan puuhille, joka ei kuitenkaan huomannut mitään, tämä oli aivan liian keskittynyt naruihin. Hipaisin veljeni reittä ja tämä nosti vihdoin katseensa minuun. Bill katsoi minua silmät pyöreinä ja sipaisin sormellani pojan poskea.
”Suukko”, Bill vaati ja painoin huuleni pojan huulille.
Bill tarttui tiukasti kaulaani kiinni ja liikutteli huulikoruani kielellään. Billin kädet lähtivät vaeltamaan ympäri kehoani ja vaikka saunassa olikin kuuma, ihoni nousi kananlihalle. Billin kädet liikkuivat lantiollani, valmiina kiskomaan uimahousuni pois. Poika tarttuikin niihin varmasti ja alkoi kiskoa niitä hitaasti alaspäin.
”Seuraavaks raahataa ne kaks mukaan!” oven takaa kuului ja jähmetyimme molemmat paikoillemme.
”No aivan varmasti, osaakohan ne ees uida?”
Bill siirtyi nopeasti kauemmas istumaan ja kiskoin housujani kunnolla jalkaan. Ovi lennähti auki ja pojat saapuivat vedestä kosteina takaisin. Bill huokaisi turhautuneena ja loihti kasvoilleen luonnollisen hymyn. Itse tyydyin tuijottamaan tympääntyneenä seinää ja naputtelemaan sormilla polviani. Pojat viskoivat kovaa tahtia löylyä ja olivat pian jo menossa uudestaan uimaan.
”Tulkaa tekin!” pojat huutelivat ovella ja Bill hyppäsi poikien perään.
”Tuutko sä?” Bill kysyi minulta hymyillen.
”En, siel on liian kylmä”, mutisin ja jäin yksin istuskelemaan saunaan.
Istuin rauhassa lämmössä ja painoin silmäni kiinni. Musiikin jumputus kuului selvästi, kuten naurukin. Oven takaa kuului kuiskimista ja hyssyttelyä, kunnes ovi lennähti auki. Sauna täyttyi tytöistä, jotka toivat mukanaan Gustavin ja Georgin.
”Terve Tomppa!” Gustav huudahti ja hikkasi.
”No terve terve”, vastasin ja siirryin istumaan aivan seinän viereen, tehdäkseni tytöille tilaa.
”Kauanko te oikee aiotte mökkeillä?” Gustav kysyi ja heitti löylyä.
”En tiiä…”
Georg oli keskittynyt viihdyttämään seuralaisiaan ja kertoi näille typeriä vitsejään. Gustav kertoili ostamistaan uusista rumpukapuloista ja kirjasta nimeltään ”Rumpalin opas”. Oven takaa kuului kovaäänistä, kahden pojan riitelyä ja päätin mennä tarkistamaan tilanteen. En halunnut kenenkään poistuvan täältä tänään ambulanssilla.
”Mitäs tänne?” kysyin ja pojat kääntyivät katsomaan.
”No ku toi törppö tönäs sitä yhtä poikaa…”, suurempi kokoinen poika aloitti, mutta toinen keskeytti.
”Sinä se sitä tönäsit! Ja mä mikään törppö ole!”
”Tönäs ketä?” kysyin ja Georgkin liittyi seuraamme.
”No sitä mustahiuksista poikaa, joka on vähä neitimäinen”, pojat vastasivat yhteen ääneen.
Pala nousi kurkkuuni, kuulin jonkun käskevän soittamaan ambulanssin. Ei, ei se voinut olla Bill. Työnsin pojat tieltäni oven edestä ja syöksyin ulos. Pienet kivet ja havunneulaset pistelivät jalkapohjiani juostessani rantaan. Tunsin kuuman, pienen kyyneleen valuvan poskellani ja pyyhkäisin sen pois.
”Soittakaa nyt helvetti se ambulanssi!” blondi poika huusi ja kantoi velttoa vartaloa vedestä.
Toinen poika juoksi ohitseni mökkiin etsimään puhelinta, itse olin seisahtunut paikoilleni jonkin matkan päähän rannasta. Ei, ei se saanut olla Bill. Vartalo laskettiin rantaan ja hento, paljon itseäni nuorempi tyttö yritti elvyttää Billiä. Aika tuntui pysähtyvän, en voinut muuta kuin seistä ja kyynelehtiä. Näin Georgin vilahtavan ohitseni, tämän perässä hoipersi Gustav. Vilkaisin ympärilleni ja näin sopivan puun, johon nojata. Tee nyt jotain, komensin itseäni ajatuksissani, mutta jalkani eivät hievahtaneetkaan. Ambulanssin ulina kantautui jostain kaukaa, sillä hetkellä olin tyytyväinen siitä, että mökkimme sijaitsi niin lähellä kaupunkia. Ääni voimistui voimistumistaan ja vaikeni lopulta. Rannasta alkoi kuulua kovaäänistä yskintää ja nostin katseeni.
”Bill!” huudahdin.
Bill oli kääntynyt vatsalleen ja yski vettä keuhkoistaan. Helpottunut naurahdus karkasi huuliltani ja lähdin juoksemaan rantaan. Polvistuin veljeni viereen ja tämä vilkaisi minuun raottaen toista silmäänsä.
”Tom, vie mut nukkumaan”, Bill kuiskasi ja yritin nostaa veljeäni ylös.
Ambulanssimiehet kuitenkin irrottivat otteeni veljestäni ja nostivat Billin paareille.
”Mihin te viette mut, mä haluan pois!” veljeni huusi ja taisteli miehiä vastaan.
”Bill, rauhotu”, sanoin ja Bill tarttui kädestäni kiinni.
”Sä tuut mukaan”, poika komensi ja vilkaisin ensihoitajaa.
Mies nyökkäsi ja lähdimme kohti ambulanssia.
~*~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~*
Osa 6
Bill pov
Sairaalavuode oli epämukava, ei siinä löytynyt hyvää asentoa, missä olisi voinut nukkua. Tom torkkui levottomasti tuolillaan vieressäni, valkoinen lippis painettuna silmien peitoksi. Seinällä roikkuva ikivanha kello näytti kolmea yöllä, enkä ollut nukkunut sekuntiakaan. Rintaani pisteli silloin tällöin inhottavasti ja tuntui, kuin keuhkot olisivat vieläkin täynnä vettä. Sairaanhoitajat olivat teennäisiä, esittivät huolestuneita ja kiinnostuneita siitä, millainen olo milloinkin oli. Hälytimme kerran hoitajan turhaan paikalle ja pyysimme tuomaan Tomille kahvia.
”Ei se nappi ole pelleilyä varten”, sairaanhoitaja vain tuhahti ja poistui huoneesta.
Sairaalat olivat tylsiä paikkoja, ei voinut muuta kuin mietiskellä hiljaa. Olin onneksi saanut oman huoneen ja saisin jo huomenna lähteä kotiin. Mökki oli varmasti jäänyt kamalaan kuntoon ja siellä oli varmasti porukkaa vieläkin. En tiennyt oikein itsekään, miten olin veteen horjahtanut. Muistin vain tunteen, kun keuhkot täyttyivät vedestä ja ei enää nähnyt mitään. Keuhkoissa alkoi taas tuntua tuskaista pistelyä ja silmäkulmastani karkasi kyynel.
”Ootko sä kunnossa?” Tom hätkähti hereille kuullessaan nyyhkäisyni.
”Joo, mun rintaa vaan vähän pistelee, kyl se tästä.”
”Ootsä varma?” veljeni otti kädestäni kiinni ja puristi sitä otsa huolestuneesti rypyillä.
”Olen olen, älä nyt hössötä”, virnistin ja kipu alkoi hellittää.
”En mä hössötä.”
”Sithän mä voinkin varmaan irrottaa tän tipan mun kädestä…”
”Bill! Et koske siihen!” Tom huudahti ja tarttui oikeaan käteeni, joka oli tarttumassa vasemman kämmenselkäni ihoa lävistävään neulaan.
”Hössöttäjä.”
Tom nousi seisomaan suoristaen vihreän paitansa ja käveli huoneen toiseen päähän. Veljeni avasi oven ja vilkaisi käytävään. Tom kääntyi takaisin minuun päin ja nosti vasemman peukalonsa pystyyn. Katsoin veljeäni vasen kulma koholla ja tämä huokaisi turhautuneena.
”Reitti on selvä, tuu”, lettipää sanoi ja viittoi luokseen.
”Mut mulla on edelleen tää piikki kädessä.”
”Ota se koko laite mukaan, mä tarvin kahvia”, rastapää asteli luokseni ja auttoi seisomaan.
Siellä me käveltiin pitkin hiljaisia ja autioita käytäviä. Tom lompsi rennosti edellä, samalla kun itse yritin raahata metallista, vaatenaulakolta näyttävää laitetta perässäni, josta roikkui yksi kirkasta nestettä sisältävä pussi. Askeleet kaikuivat käytävillä ja loivat siten karmivaa tunnelmaa. Me löysimme aulaan ja Tom haki automaatista itselleen kahvia. Istahdin pyöreän pöydän ääreen ja rapsutin pitkällä, mustalla kynnelläni siihen pinttynyttä likaa. Tom kirosi laitteen luona, veljeni ei koskaan osannut käyttää niitä.
”Haluutko sä jäädä tänne vai palataanko me sun huoneelle?” Tom kysyi, kun oli vihdoin saanut itselleen mukillisen kahvia.
”Jäädään tänne.”
”Miltä sen vatsahuuhtelun jälkeen tuntu?”
”No en mä tiiä, vähän oudolta kai…”, vastasin ja Tom nyökkäsi.
”Herra Kaulitz!” kuului tuttu ääni käytävältä ja se sai minut irvistämään. Valkoiseen paitaan ja housuihin pukeutunut, tanakka ja iäkäs hoitaja lähestyi meitä vihaisen näköisenä
”Heti takaisin huoneeseesi! Kuka edes antoi luvan poistua?”
”Ihan ku jossain lastentarhassa…”, mutisin ja lähdin hoitajan perässä tuttua käytävää kohti.
Tom joi nopeasti kahvinsa loppuun ja juoksi meidät kiinni. Hoitaja asteli pikajunan nopeutta käytävää eteenpäin, me taas löntystelimme mahdollisimman hitaasti perässä. Tom tarttui vapaaseen käteeni ja puristi sitä tiukasti. Käänsin katseeni veljeni kasvoihin, mutta Tom vain katseli normaalisti ympärilleen ja hymyili, jos näki mielestään jotain huvittavaa.
”Ja sieltä ei ole tulemista ilman lupaani”, tanakka hoitaja vannotti ja katseli meitä vuorotellen tuimasti.
”Pääsisinkö mä jo nukkumaan?” tiuskaisin hoitajalle, joka lähti perääntymään ovelle.
”Totta kai, hyvää yötä.”
Tom pyöritteli virnistellen päätään katsellessaan hoitajan menoa ja istahti sen jälkeen sängyn reunalle. Veljeni silitteli hiuksiani ja hymyili suloisesti.
”Mitä sä mietit?” kysyin ja Tom hymyili vielä leveämmin.
”Sua.”
”Mitäs musta?”
”En mitään ihmeellistä, oot vaan aika söpö, kun makoilet siinä avuttomana.”
”En mä oo avuton!” huudahdin ja Tom naurahti.
”No et niin…”
Veljeni lämpimät huulet painuivat varovasti omilleni, aivan kuin voisin mennä rikki minä hetkenä hyvänsä. Nostin käteni veljeni niskaan ja vastasin suudelmaan vaativasti, eihän tollanen pieni huulten hipasu tuntunut missään. Tom oli välittömästi jutussa mukana ja nousi istumaan reisieni päälle. Veljeni toinen käsi piteli poskeani, toinen silitteli vatsaani. Tom alkoi varmoin liikkein nostaa paitaani, mutta tartuin veljeni ranteisiin kiinni.
”Muista missä me ollaan.”
”Ai nii, sori”, Tom mutisi ja nousi päältäni.
”Me mahdutaan kyl varmaan molemmat nukkumaan tässä…”, sanoin ja taputin sänkyä vierelläni.
Tom hymyili ja kömpi viereeni peiton alle. Vihdoin uni alkoi painaa silmiäni kiinni ja nukahdin siihen veljeni viereen.
Tom pov
”On se kyllä ihme, että te ette mitään tee ilman toisianne!” tuttu hoitaja ilmestyi huoneeseen aikaisin aamulla ja hätkähdimme Billin kanssa hereille.
”No niin nuori mies, aika lähteä kuvattavaksi”, nainen sanoi ja auttoi Billin ylös vuoteesta.
”Mihin kuvauksiin?” kysyin ja Bill näytti yhtä hölmistyneeltä, kuin minäkin.
”Keuhkosi kuvataan, varmuuden vuoksi”, nainen vastasi ja antoi Billille kaksi tablettia nieltäväksi.
”Mut…”, Bill aloitti, kunnes hoitaja taas keskeytti.
”Sanoit siitä pistelystä rinnassa, se täytyy tutkia ja jäät tänne ainakin toiseksi yöksi.”
”Mun piti päästä pois tänään!” veljeni huusi kauhuissaan ja kävelin veljeni vierelle tueksi.
”Valitan”, hoitaja totesi ja lähti hakemaan eteisestä jotakin.
Bill nielaisi lääkkeensä ilman vettä ja näytti murtuneelta. Mulkoilimme molemmat hoitajaa, joka työnsi parhaillaan eteemme pyörätuolia. Veljeni vilkaisi tuolia kauhuissaan, kun hoitaja yritti auttaa häntä istumaan siihen.
”Ei! Mä en mene ton hökötyksen kyytiin! En mene!” Bill kiljui ja sen kuuli varmasti koko sairaala.
”Älä nyt ole hankala, niin tää on nopeammin ohikin!” hoitaja väitti vastaan ja yritti saada veljeäni tuoliin.
”Ei! Mä en mene siihen, Tom voi kantaa mut!”
”Veljesi ei tule mukaan.”
”Tuleehan!”
”Bill…”, aloitin ja Bill katsoi minuun kyyneleet silmissä. Nyt se luulee, että mä aion hylätä sen tänne yksin.
”Mee sä sinne kuvaukseen, niin mä haen nopeasti mökiltä sulle vähän tavaroita, niin saat aikaa kulumaan.”
Billin ilme kirkastui ja veljeni istahti kiltisti pyörätuoliin. Hoitajan ilme oli näkemisen arvoinen ja hän vilkaisi minua viestittäen katseellaan: olisit tehnyt tuon hetken aiemmin. Kyykistyin Billin eteen ja laskin käteni pojan polville. Bill laski kätensä omieni päälle ja alkoi luetella kaikkea mitä tarvitsi.
”Hammasharja, hiusharja, ripsari, päiväkirja, kyniä…”
”Kyllä mä tiedän, nähdään pian”, sanoin ja lähdin Billin sekä hoitajan kanssa samalla oven avauksella.
Ulkona tuuli viileästi ja kiskoin huppariani tiukemmin ympärilleni. Seisoin pääovea suojaavan katoksen alla ja näppäilin puhelimeeni taksin numeron. Taksi lupasi saapua mahdollisimman pian ja sytytin ajankuluksi taskustani löytämäni tupakan. Savu kieppui tuulen mukana ilmassa ja loi siihen erilaisia kiemuroita. Sairaalan ovista kulki sisään ja ulos ihmisiä, toiset huolestuneina, toiset helpottuneina. Itse en tiennyt kumpaa olin, mitä jos Billin keuhkoissa olisikin jotain vikaa?
**
Kävelin ensimmäisenä rantaan tarkistaakseni, ettei siellä makoilisi yhtään ruumista. Ties miten villi meno oli jatkunut, kun me olimme lähteneet. Rannassa ei kuitenkaan näkynyt ketään ja istahdin hetkeksi laiturille. Tuuli sai veden aaltoilemaan ja paiskautumaan rantaan, pisaroita lenteli silloin tällöin päälleni. Ensimmäistä kertaa myönsin itselleni, että pelkäsin Billin puolesta. Eihän se ole normaalia, että rintaa ja keuhkoja pistelee. Yksinäinen kyynel vieri hitaasti poskeani pitkin, kutitti ja kasteli poskeani, mutta en välittänyt. Tummanvihreä paitani alkoi kastua pikku hiljaa, taivas pudotteli vettä niskaani kovalla voimalla, myös farkkujen kangas liimautui ihoa vasten ja letit alkoivat painaa harteillani.
”Kuiva paita…”, mutisin itselleni penkoessani matkalaukkuani.
Kaikkea muuta sattui käteen, mutta ei yhtäkään paitaa. Pakkasin ne aina alimmaisiksi, johtui varmaan siitä. Löysin laukun pohjalta tummanpunaisen t-paidan ja kiskoin sen päälleni. Jalkaani olin kiskonut harmaat collegehousut, letit olin puristellut mahdollisimman kuiviksi ja asetellut huolellisesti ruskean pipon alle. Kaikki Billin tavarat olin koonnut valmiiksi veljeni entiseen, mustaan koululaukkuun, joka oli joskus jäänyt Billiltä mökille. Vatsani huusi ruokaa, mutta kaappi oli tyhjennetty viimeistä murua myöten. Mitään ei kuitenkaan ollut varastettu, mikä tärkeintä. Olin valmis lähtemään takaisin veljeni luo.
****
Pysäköin autoni huolellisesti parkkipaikalle, mahdollisimman kauas muista autoista välttääkseni kolhiintumisriskin. Nappasin Billin laukun takapenkiltä ja lähdin pääovia kohti. Pysähdyin kahvioon ostamaan itselleni jotain syötävää ja koska parempaa ei ollut, tyydyin minikokoiseen karkkipussiin.
”Missähän se oli…”, mutisin kävellessäni pitkin käytäviä, karkkipussi oli tyhjentynyt ajat sitten.
Kysyin neuvoa vastaantulevalta hoitajalta, joka neuvoi minut veljeni huoneelle. Raotin ovea varovasti ja näin sisällä valkotakkisen lääkärin, joka seisoi Billin sängyn vierellä.
”Ja kuvista näkyi myös toistaiseksi hyvälaatuinen syöpä”, lääkäri totesi ja otteeni irtosi ovenkahvasta.
Bill pov
Sairaalavuode oli epämukava, ei siinä löytynyt hyvää asentoa, missä olisi voinut nukkua. Tom torkkui levottomasti tuolillaan vieressäni, valkoinen lippis painettuna silmien peitoksi. Seinällä roikkuva ikivanha kello näytti kolmea yöllä, enkä ollut nukkunut sekuntiakaan. Rintaani pisteli silloin tällöin inhottavasti ja tuntui, kuin keuhkot olisivat vieläkin täynnä vettä. Sairaanhoitajat olivat teennäisiä, esittivät huolestuneita ja kiinnostuneita siitä, millainen olo milloinkin oli. Hälytimme kerran hoitajan turhaan paikalle ja pyysimme tuomaan Tomille kahvia.
”Ei se nappi ole pelleilyä varten”, sairaanhoitaja vain tuhahti ja poistui huoneesta.
Sairaalat olivat tylsiä paikkoja, ei voinut muuta kuin mietiskellä hiljaa. Olin onneksi saanut oman huoneen ja saisin jo huomenna lähteä kotiin. Mökki oli varmasti jäänyt kamalaan kuntoon ja siellä oli varmasti porukkaa vieläkin. En tiennyt oikein itsekään, miten olin veteen horjahtanut. Muistin vain tunteen, kun keuhkot täyttyivät vedestä ja ei enää nähnyt mitään. Keuhkoissa alkoi taas tuntua tuskaista pistelyä ja silmäkulmastani karkasi kyynel.
”Ootko sä kunnossa?” Tom hätkähti hereille kuullessaan nyyhkäisyni.
”Joo, mun rintaa vaan vähän pistelee, kyl se tästä.”
”Ootsä varma?” veljeni otti kädestäni kiinni ja puristi sitä otsa huolestuneesti rypyillä.
”Olen olen, älä nyt hössötä”, virnistin ja kipu alkoi hellittää.
”En mä hössötä.”
”Sithän mä voinkin varmaan irrottaa tän tipan mun kädestä…”
”Bill! Et koske siihen!” Tom huudahti ja tarttui oikeaan käteeni, joka oli tarttumassa vasemman kämmenselkäni ihoa lävistävään neulaan.
”Hössöttäjä.”
Tom nousi seisomaan suoristaen vihreän paitansa ja käveli huoneen toiseen päähän. Veljeni avasi oven ja vilkaisi käytävään. Tom kääntyi takaisin minuun päin ja nosti vasemman peukalonsa pystyyn. Katsoin veljeäni vasen kulma koholla ja tämä huokaisi turhautuneena.
”Reitti on selvä, tuu”, lettipää sanoi ja viittoi luokseen.
”Mut mulla on edelleen tää piikki kädessä.”
”Ota se koko laite mukaan, mä tarvin kahvia”, rastapää asteli luokseni ja auttoi seisomaan.
Siellä me käveltiin pitkin hiljaisia ja autioita käytäviä. Tom lompsi rennosti edellä, samalla kun itse yritin raahata metallista, vaatenaulakolta näyttävää laitetta perässäni, josta roikkui yksi kirkasta nestettä sisältävä pussi. Askeleet kaikuivat käytävillä ja loivat siten karmivaa tunnelmaa. Me löysimme aulaan ja Tom haki automaatista itselleen kahvia. Istahdin pyöreän pöydän ääreen ja rapsutin pitkällä, mustalla kynnelläni siihen pinttynyttä likaa. Tom kirosi laitteen luona, veljeni ei koskaan osannut käyttää niitä.
”Haluutko sä jäädä tänne vai palataanko me sun huoneelle?” Tom kysyi, kun oli vihdoin saanut itselleen mukillisen kahvia.
”Jäädään tänne.”
”Miltä sen vatsahuuhtelun jälkeen tuntu?”
”No en mä tiiä, vähän oudolta kai…”, vastasin ja Tom nyökkäsi.
”Herra Kaulitz!” kuului tuttu ääni käytävältä ja se sai minut irvistämään. Valkoiseen paitaan ja housuihin pukeutunut, tanakka ja iäkäs hoitaja lähestyi meitä vihaisen näköisenä
”Heti takaisin huoneeseesi! Kuka edes antoi luvan poistua?”
”Ihan ku jossain lastentarhassa…”, mutisin ja lähdin hoitajan perässä tuttua käytävää kohti.
Tom joi nopeasti kahvinsa loppuun ja juoksi meidät kiinni. Hoitaja asteli pikajunan nopeutta käytävää eteenpäin, me taas löntystelimme mahdollisimman hitaasti perässä. Tom tarttui vapaaseen käteeni ja puristi sitä tiukasti. Käänsin katseeni veljeni kasvoihin, mutta Tom vain katseli normaalisti ympärilleen ja hymyili, jos näki mielestään jotain huvittavaa.
”Ja sieltä ei ole tulemista ilman lupaani”, tanakka hoitaja vannotti ja katseli meitä vuorotellen tuimasti.
”Pääsisinkö mä jo nukkumaan?” tiuskaisin hoitajalle, joka lähti perääntymään ovelle.
”Totta kai, hyvää yötä.”
Tom pyöritteli virnistellen päätään katsellessaan hoitajan menoa ja istahti sen jälkeen sängyn reunalle. Veljeni silitteli hiuksiani ja hymyili suloisesti.
”Mitä sä mietit?” kysyin ja Tom hymyili vielä leveämmin.
”Sua.”
”Mitäs musta?”
”En mitään ihmeellistä, oot vaan aika söpö, kun makoilet siinä avuttomana.”
”En mä oo avuton!” huudahdin ja Tom naurahti.
”No et niin…”
Veljeni lämpimät huulet painuivat varovasti omilleni, aivan kuin voisin mennä rikki minä hetkenä hyvänsä. Nostin käteni veljeni niskaan ja vastasin suudelmaan vaativasti, eihän tollanen pieni huulten hipasu tuntunut missään. Tom oli välittömästi jutussa mukana ja nousi istumaan reisieni päälle. Veljeni toinen käsi piteli poskeani, toinen silitteli vatsaani. Tom alkoi varmoin liikkein nostaa paitaani, mutta tartuin veljeni ranteisiin kiinni.
”Muista missä me ollaan.”
”Ai nii, sori”, Tom mutisi ja nousi päältäni.
”Me mahdutaan kyl varmaan molemmat nukkumaan tässä…”, sanoin ja taputin sänkyä vierelläni.
Tom hymyili ja kömpi viereeni peiton alle. Vihdoin uni alkoi painaa silmiäni kiinni ja nukahdin siihen veljeni viereen.
Tom pov
”On se kyllä ihme, että te ette mitään tee ilman toisianne!” tuttu hoitaja ilmestyi huoneeseen aikaisin aamulla ja hätkähdimme Billin kanssa hereille.
”No niin nuori mies, aika lähteä kuvattavaksi”, nainen sanoi ja auttoi Billin ylös vuoteesta.
”Mihin kuvauksiin?” kysyin ja Bill näytti yhtä hölmistyneeltä, kuin minäkin.
”Keuhkosi kuvataan, varmuuden vuoksi”, nainen vastasi ja antoi Billille kaksi tablettia nieltäväksi.
”Mut…”, Bill aloitti, kunnes hoitaja taas keskeytti.
”Sanoit siitä pistelystä rinnassa, se täytyy tutkia ja jäät tänne ainakin toiseksi yöksi.”
”Mun piti päästä pois tänään!” veljeni huusi kauhuissaan ja kävelin veljeni vierelle tueksi.
”Valitan”, hoitaja totesi ja lähti hakemaan eteisestä jotakin.
Bill nielaisi lääkkeensä ilman vettä ja näytti murtuneelta. Mulkoilimme molemmat hoitajaa, joka työnsi parhaillaan eteemme pyörätuolia. Veljeni vilkaisi tuolia kauhuissaan, kun hoitaja yritti auttaa häntä istumaan siihen.
”Ei! Mä en mene ton hökötyksen kyytiin! En mene!” Bill kiljui ja sen kuuli varmasti koko sairaala.
”Älä nyt ole hankala, niin tää on nopeammin ohikin!” hoitaja väitti vastaan ja yritti saada veljeäni tuoliin.
”Ei! Mä en mene siihen, Tom voi kantaa mut!”
”Veljesi ei tule mukaan.”
”Tuleehan!”
”Bill…”, aloitin ja Bill katsoi minuun kyyneleet silmissä. Nyt se luulee, että mä aion hylätä sen tänne yksin.
”Mee sä sinne kuvaukseen, niin mä haen nopeasti mökiltä sulle vähän tavaroita, niin saat aikaa kulumaan.”
Billin ilme kirkastui ja veljeni istahti kiltisti pyörätuoliin. Hoitajan ilme oli näkemisen arvoinen ja hän vilkaisi minua viestittäen katseellaan: olisit tehnyt tuon hetken aiemmin. Kyykistyin Billin eteen ja laskin käteni pojan polville. Bill laski kätensä omieni päälle ja alkoi luetella kaikkea mitä tarvitsi.
”Hammasharja, hiusharja, ripsari, päiväkirja, kyniä…”
”Kyllä mä tiedän, nähdään pian”, sanoin ja lähdin Billin sekä hoitajan kanssa samalla oven avauksella.
Ulkona tuuli viileästi ja kiskoin huppariani tiukemmin ympärilleni. Seisoin pääovea suojaavan katoksen alla ja näppäilin puhelimeeni taksin numeron. Taksi lupasi saapua mahdollisimman pian ja sytytin ajankuluksi taskustani löytämäni tupakan. Savu kieppui tuulen mukana ilmassa ja loi siihen erilaisia kiemuroita. Sairaalan ovista kulki sisään ja ulos ihmisiä, toiset huolestuneina, toiset helpottuneina. Itse en tiennyt kumpaa olin, mitä jos Billin keuhkoissa olisikin jotain vikaa?
**
Kävelin ensimmäisenä rantaan tarkistaakseni, ettei siellä makoilisi yhtään ruumista. Ties miten villi meno oli jatkunut, kun me olimme lähteneet. Rannassa ei kuitenkaan näkynyt ketään ja istahdin hetkeksi laiturille. Tuuli sai veden aaltoilemaan ja paiskautumaan rantaan, pisaroita lenteli silloin tällöin päälleni. Ensimmäistä kertaa myönsin itselleni, että pelkäsin Billin puolesta. Eihän se ole normaalia, että rintaa ja keuhkoja pistelee. Yksinäinen kyynel vieri hitaasti poskeani pitkin, kutitti ja kasteli poskeani, mutta en välittänyt. Tummanvihreä paitani alkoi kastua pikku hiljaa, taivas pudotteli vettä niskaani kovalla voimalla, myös farkkujen kangas liimautui ihoa vasten ja letit alkoivat painaa harteillani.
”Kuiva paita…”, mutisin itselleni penkoessani matkalaukkuani.
Kaikkea muuta sattui käteen, mutta ei yhtäkään paitaa. Pakkasin ne aina alimmaisiksi, johtui varmaan siitä. Löysin laukun pohjalta tummanpunaisen t-paidan ja kiskoin sen päälleni. Jalkaani olin kiskonut harmaat collegehousut, letit olin puristellut mahdollisimman kuiviksi ja asetellut huolellisesti ruskean pipon alle. Kaikki Billin tavarat olin koonnut valmiiksi veljeni entiseen, mustaan koululaukkuun, joka oli joskus jäänyt Billiltä mökille. Vatsani huusi ruokaa, mutta kaappi oli tyhjennetty viimeistä murua myöten. Mitään ei kuitenkaan ollut varastettu, mikä tärkeintä. Olin valmis lähtemään takaisin veljeni luo.
****
Pysäköin autoni huolellisesti parkkipaikalle, mahdollisimman kauas muista autoista välttääkseni kolhiintumisriskin. Nappasin Billin laukun takapenkiltä ja lähdin pääovia kohti. Pysähdyin kahvioon ostamaan itselleni jotain syötävää ja koska parempaa ei ollut, tyydyin minikokoiseen karkkipussiin.
”Missähän se oli…”, mutisin kävellessäni pitkin käytäviä, karkkipussi oli tyhjentynyt ajat sitten.
Kysyin neuvoa vastaantulevalta hoitajalta, joka neuvoi minut veljeni huoneelle. Raotin ovea varovasti ja näin sisällä valkotakkisen lääkärin, joka seisoi Billin sängyn vierellä.
”Ja kuvista näkyi myös toistaiseksi hyvälaatuinen syöpä”, lääkäri totesi ja otteeni irtosi ovenkahvasta.
~*~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~*
OSA 7
Bill pov
”Mentäskö heittelemää sitä ääliö hoitajaa näillä kivikovilla toffeilla, joita Georg toi?” Tom ehdotti ja pyöritteli rapisevaa karkkipussia käsissään.
En jaksanut innostua enää juuri mistään. Lääkärit päättivät hoitaa syöpääni leikkausten avulla ja ensimmäinen oli jo parin päivän päästä. Olin käynyt sairaalassa säännöllisin väliajoin, mutta nyt jouduin jäämään ainakin viikoksi. Tom oli koko ajan kanssani, yritti piristää ja keksiä tekemistä ajankuluksi, mutta mikään ei kiinnostanut. Ajatukseni pyörivät vain yhdessä asiassa, siinä, mikä kasvoi sisälläni. Syöpä. Mutta Tomin vuoksi yritin esittää urheaa.
”Kuuleeko Bill? Tom kutsuu”, veljeni huhuili korvaani ja heilutteli kättään silmieni edessä.
”Kuulee kyllä, ehdotus hylätty. Noi on varmasti ihan syötäviä ja jos me niin tehtäis, ni sut heitettäis pihalle”, naurahdin ja osoitin värikästä karkkipussia.
”Testi”, Tom sanoi, repäisi pussin auki ja nappasi yhden toffeen suuhunsa.
Tom yritti välittömästi purra karkin rikki, joka olikin helpommin sanottu kuin tehty. Veli yritti upottaa hampaitaan siihen kaikilla leuoistaan irtoavilla voimilla, mutta ei saanut aikaan minkäänlaista tulosta. Tom nousi tuoliltaan, käveli ikkunan alla olevan roskakorin luo ja sylkäisi karkin täysin ehjänä ja kokonaisena siihen.
”Ei ees maistunu hyvältä, Georg saa vielä kuulla tästä”, se mutisi ja istahti takasin siniselle tuolilleen hymyillen. Se hymy sai omatkin suupieleni hieman kohoamaan, Tom oli kuin maanpinnalla tallustava aurinko.
”Haluutko sä testata?” Tom kysyi ja ojensi pussia.
”Ei kiitos, mähän en saa syödä mitään muuta ku sitä sairaalaruokaa”, huokaisin ja katselin nälkäisenä kaikkia pöydälle kasaantuneita karkkipusseja sekä hedelmiä, joita Gustav ja Georg toivat joka kerta tullessaan. Varsinkin karkit hupenivat kiitettävää vauhtia, Tom popsi niitä koko ajan.
”Mennäänkö ulos?” kysyin ja katsoin ikkunasta pihalle. Sisäpihalla kasvoi muutama havupuu, pari pienikokoista pensasta sekä kaikenlaisia kukkasia.
”Joo, tääl onki aika kuuma”, Tom vastasi ja juoksi ovelle.
”Kuljetuksenne, sir”, hän sanoi virallisesti ja työnsi pyörätuolia luokseni.
”En mä tarvi sitä, mä pystyn kävelemään ihan hyvin itsekin. Ja sä tiedät sen”, vastasin ja katsoin veljeäni tiukasti kulmieni alta. Vihasin sitä hökötystä yli kaiken.
”Säännöt on sääntöjä, ei tääl sairaalan puskissa oo paparazzeja nappaamassa susta kuvia nettiin”, Tom naurahti ja taputti tuolin istuinta.
”Paitsi se tantta, sekin ottaa musta varmaan aina tilaisuuden tullen kuvia ja tienaa hyvät rahat”, mutisin ja istahdin kädet puuskassa pyörätuoliin.
Vihasin hoitajaa, joka ravasi luonani välillä jopa vapaaehtoisesti tiedustelemassa oliko kaikki hyvin. Pitikö se meitä ihan tyhminä, Tomhan antaisi varmasti koko sairaalan tietää, jos sattuisin saamaan jonkinlaisen kohtauksen tai vastaavaa. Hoitaja oli esitellyt itsensä Miljaksi, mutta se oli aivan liian hieno nimi hänenlaiselleen ikääntymistään peittelevälle, tanakkarakenteiselle ja keski-ikää lähestyvälle naiselle. Tomin kanssa kutsuimme häntä yksinkertaisesti tantaksi, Gustav ja Georg puhuivat aina hoitajasta. Siellä se naikkonen hymyili meille nytkin kopistaan, kun me kuljimme siitä ohi. Aina niin tekopirteä.
”Haluatko sä tonne sisäpihalle vai kävelylle?” Tom kysyi ja pysähtyi keskelle käytävää. Harmaan käytävän toisesta päästä pääsi sisäpihalle, toinen vei aulaan, jonka kautta pääsisi pääovista ulos.
”Sisäpihalle, siel näytti olevan lämmintä ja rauhallista”, vastasin ja käännyin hymyilemään veljelleni olkani yli. Tom käänsi tuolin ympäri ja lähti työntämään minua kohti käytävän päätä.
Panssarilasista valmistetun oven läpi pystyi erottamaan suuren koivun, jonka pitkät ja raskaat oksat heiluivat kevyen tuulen mukana. Keskikesän läkähdyttävä kuumuus tulvi sisään Tomin avatessa oven, mutta kun pääsi ovesta ulos, tuuli sai lämpötilan tuntumaan juuri sopivalta. Olin solminut hiukseni hoitajalta saamallani ponnarilla, mutta päästin ne vapaiksi ja ne laskeutuivat siististi hartioilleni, yksittäiset hiustupsut leijailivat kasvoilleni tuulen mukana. Sipaisin ne korvieni taa ja nousin seisomaan. Tom liikahti ojentaakseen kätensä tueksi, muttei ehtinyt kuin hätkähtää, kun jo kohotin käteni merkiksi etten tarvitsisi apua. Tom vahti tarkasti jokaista askeltani, jonka otin kohti puista penkkiä ja kun viimein istahdin turvallisesti penkille, hän asetti pyörätuolin renkaisiin lukituksen päälle ja tuli istumaan viereeni.
”Kaunis ilma täällä”, Tom totesi ja solmi lettejään, tuijotellen samalla taivaalle.
”Täh?” kysyin, ei Tom koskaan puhunut säästä.
”Niin että kiva ilma.”
”Jaahas…” mutisin ja Tom kääntyi katsomaan minuun virnistäen.
”No ei mua oikeesti mitkää säät kiinnosta, oli vaan niin hiljasta”, veljeni vastasi naurahtaen.
”Tääl on kuuma”, Tom jatkoi valittaen ja asetuin istumaan kasvot häntä kohti.
”Sä voisit ihan hyvin riisua tän hupparin”, sanoin ja tartuin veljeni harmaan, suurella vihreällä koivunlehdellä koristellun paidan helmaan.
”Vai tällaista”, Tom sanoi virnistäen ja vinkkasi silmää. Hän nosti kätensä, jotta sain kiskottua hupparin pois.
”Ja jos vielä jäi kuuma, ni voithan sä toki tänkin riisua”, sanoin virnistäen ja tartuin veljeni mustan t-paidan helmaan.
”Se olis jo suuren luokan virhe! Jos se tantta näkis mut täällä hyppelemässä ilman paitaa, niin sehän alkais himoita mua entistä enemmän!” Tom vilkuili ikkunoita kohti, esittäen pelokasta.
”Mut onneks sun ei ois vaikee valita kumman otat”, sanoin ja silittelin sormellani Tomin oikeaa käsivartta.
”Riippuu vaihtoehdoista…” Tom pohdiskeli ja hieroi mietteliäänä leukaansa.
”Tää on yks”, sanoin ja käänsin Tomin päätä ylettyäkseni suukottamaan tämän huulia.
”Ja toinen vaanii tuolla sisällä, etsimässä syytää häätää sut pois”, jatkoin ja käänsin Tomin pään kohti ikkunaa.
”Odotas, mä mietin hetken…”
”Kaulitz! Se olisi ruoka-aika!” hoitajan ääni kajahti ilmassa, jonka jälkeen lyhyet ja nopeat askeleet kuuluivat lähestyvän.
Irrotin otteeni Tomin leuasta, jonka olin jälleen kääntänyt itseäni kohti ja käänsin katseeni koko ajan lähemmäs vaappuvan hoitajan suuntaan. Tantta oli värjäyttänyt ennen vaaleanruskeat hiuksensa tummanpunaisiksi ja ottanut niihin mummomaisen permanentin. Pidättelin nauruani ja tökkäsin Tomia kylkeen, tämän tirskahdellessa vieressäni. Jos uuden kampauksen tarkoitus oli nuorentaa, se toimi juuri päinvastoin. Nainen varmasti aavisti ilmeistämme ajatuksemme ja tuijotti meitä vuorotellen tiukasti.
”Kuten sanoin, ruoka-aika”, hän toisti ja lähti kävelemään edellä ovelle.
”Tullaan tullaan”, mutisin ja nousin seisomaan. Tom harppoi parilla askeleella pyörätuolin luo ja vapautti sen pyörien lukitukset.
”Mä voin kävellä itsekin, kyl mä jaksan”, totesin veljelleni, joka silti työnsi tuolia jalkojeni juureen.
”Mut varmuuden vuoks, istu nyt siihen”, Tom sanoi ja nyökkäsi tuolia kohti.
”Sä tiedät, että mä jaksan”, mutisin astellen veljeni eteen ja laskin käteni tämän hartioille.
”Se tanttahan tappaa meiät, jos näkee sut käppäilemäs täällä omin jaloin.”
”Tooo-oom…” mutisin ja katselin veljeäni kulmien alta anovasti, mutristaen samalla suutani.
”Sä se osaat tehä kaikesta hankalaa”, Tom naurahti ja kietoi käsivartensa ympärilleni.
”Kiitooos”, naurahdin ja suukotin veljeni poskea.
”Toi nyt ei riitä mihinkää”, Tom virnisti ja painoi lämpimät huulensa omilleni.
”Homojako te olette?” tuntematon ääni kysyi vieressämme ja irrottauduin Tomin huulista vilkaistakseni kuka kysyjä oli.
Vieressämme seisoi vanha mies kävelytukensa kanssa, aurinkolasit silmillään ja vanhanaikainen olkihattu päässään. Taas Tom tirskahteli vieressäni, mutta tällä kertaa veli tajusi itse lopettaa tirskumisen ja ryki ääntänsä auki.
”Anteeks?” Tom kysyi, yrittäen kuulostaa loukkaantuneelta.
”Vai oletko sä nainen?” vanhus kysyi katsoen minuun ja nosti tummat lasit silmiltään.
”Anteeks vaan, mutta en ole!” huudahdin ja mies perääntyi askeleen kauemmas.
”Kaikenlaista porukkaa sitä täälläkin näkee…” Vanhus mutisi ja lähti tallustamaan sisäpihaa kiertävää polkua eteenpäin.
”Sinäpä sen sanoit”, huusin miehen perään, joka oli jo kadonnut tiheän matalakasvuisen kuusen taakse.
”Mennään jo”, Tom sanoi virnuillen ja lähti työntämään tyhjää pyörätuolia kohti ovia.
**
”Haluutko sä syödä tän mun puolesta?” kysyin ja työnsin lautastani kohti Tomia.
”Bill, sun täytyy syödä”, veljeni jankutti uudestaan ja uudestaan.
”Ei mulla oo nälkä, mä voin syödä tollasen appelsiinin mieluummin…”
”Et sä mitään hedelmiä syö, ku näin hyvännäköistä keittoakin on tarjolla”, Tom sanoi ja sekoitteli minestronekeittoa inhoava ilme kasvoillaan.
”Mikset sä sit voi syödä sitä?” kysyin ja nappasin suurimman appelsiinin pöydältä.
”Syö!” Tom huudahti kärsimättömänä ja yritti väkisin työntää lusikkaa suuhuni.
Puristin huuleni tiukasti yhteen ja ne pysyivätkin hyvin yhdessä, vaikka Tom tökki niitä lusikalla. Keitto, jossa oli sekaisin perunaa, spagettia ja nakin paloja, ja jossa oli punainen liemi, ei voinut maistua hyvältä. Keittoa putoili jo lusikasta vaalealle peitolle ja paidalleni, mutta Tom ei siitä välittänyt vaan jatkoi yrittämistä. Raotin hieman suutani ehdottaakseni rauhaa, mutta silloin Tom onnistui työntämään lusikan suuhuni ja vastentahtoisesti jouduin nielemään jo jäähtyneen keiton.
”Mä tein sen!” Tom huudahti, laski lautasen pöydälle ja tuuletti kuin formulakisan voittaja.
”Mun oli tarkotus ehdottaa rauhaa, jotta mä saisin välissä hengitettyä kunnolla, mutta sä käytit törkeesti tilannetta hyväkses!” huudahdin puolustukseksi ja nostin käteni puuskaan rinnalleni.
”Vooi, älä nyt Bill suutu, sehän oli vaan yks lusikallinen keittoa…” veljeni mutisi suu mutrussa ja istahti viereeni sängylle.
”Sä tiedät, että mä vihaan minestronekeittoo.”
”Et sä siihen kuole ja ei sun tarvi enempää ottaa, jos et taho”, Tom sanoi hymyillen.
”Saisinks mä nyt syödä sen appelsiinin?” kysyin ja hetken hiljaisuuden jälkeen purskahdimme molemmat nauruun.
”Tuu tähän mun vieree ni jutellaa…” kuiskasin ja tein Tomille tilaa viereeni.
”Ai et voidaan kuiskailla salaisuuksia ihan hipi hiljaa?” Tom kuiski takaisin ja kömpi viereeni.
”Joo… Ihan hiljaa…” mutisin ja suukotin Tomin huulia.
**
”Jaksaisitko sä jo herätä?” tuttu ääni kuiskasi korvaani ja raotin varovasti silmiäni. Kyljelläni vaeltavat sormet saivat kylmät väreet juoksemaan selkääni pitkin.
”Hmm… No jos se lupailee yllätyksiä, niin siinä tapauksessa”, vastasin unesta käheällä äänellä ja venyttelin jokaista raajaani varovasti.
”Mut pidä silmät kii, muuten mikään ei tuu yllätyksenä”, Tom sanoi ja painoi raottuneet silmäni uudestaan umpeen.
”Mä odotan”, sanoin naurahtaen. Tominkin huulien välistä karkasi hermostunut naurahdus.
Äsken kyljelläni vaeltanut käsi eksyi piirtelemään spiraaleja vatsalleni, toinen siveli kasvojeni ääriviivoja. Kosteat ja kylmät huulet painautuivat omiani vasten, toisen kieli vaelsi pitkin huuliani, etsien kohtaa josta pääsisi läpi. Hymy kohosi huulilleni, kun toisen kieli pyöritteli omaani koristavaa korua ja käsi nousi poskeltani silittelemään hiuksiani. En ollut aiemmin tuntenut oloani turvalliseksi tässä kamalassa paikassa, tästä hetkestä sain taas voimia uskoa tulevaan. Olihan minulla kuitenkin ihan hyvät mahdollisuudet selvitä. Patja allani myötäili Tomin liikkeitä tämän noustessa kontilleen päälleni. Huulemme erkanivat toisistaan, pidin silti silmäni suljettuina odottaen tulevaa. Tom istahti varovasti vatsani päälle ja kädet laskeutuivat rintakehälleni.
”Kuules nyt nuorimies, jos sä et pysty pitämään näppejäs erossa nukkuvasta potilaasta, niin mun täytyy pyytää sua poistumaan”, hoitajan valittava ääni täytti huoneen ja me molemmat hätkähdimme. Avasin silmäni ja Tom tuijotti minua hämillään, itse käänsin katseeni vieressämme tuijottelevaan tanttaan.
”Ja hoitaja vois varmaan lähtee ja sulkee vielä ovenkin huolellisesti, jotta nuorimies vois jatkaa potilaalla huvittelua?” tiuskaisin ja nainen naurahti huvittuneena.
”Et oo tainnu vilkasta kelloa? Se on lääkkeiden otto aika, joten jos vanhempi Kaulitz voisi nousta nuoremman päältä.”
Se oli enemmänkin käsky, kuin ehdotus ja Tom nousi välittömästi vieressä odottavalle tuolille. Vilkaisin Tomia huolestuneena, hän ei ollut lainkaan oma itsensä. Veljeni ei vastannut katseeseeni, tuijotteli vain tuolin kangasta ja kiskoi siitä purkautuvia langanpätkiä. Tantta katosi hetkeksi käytävään hakemaan lääkkeitäni ja juuri kun yritin avata keskustelua Tomin kanssa, tämä jo palasi typerästi virnuillen.
”Ja suosittelisin nukkumaan menoa, aikainen herätys huomenna, poikaseni”, nainen vielä virnisti, samalla kun kokosi likaisia astioita käsiinsä.
”Mä mikään poikases ole ja oon siitä helvetin onnellinen”, mutisin ja vilkaisin hoitajaa, sen jälkeen käännyin tuijottamaan tiukasti ovea. Hän tajusi vinkin ja perääntyi ovelle astiat sylissään.
”Toivottavasti pudotat ne!” huusin vielä perään juuri ennen kuin ovi pamahti kiinni.
”Ootsä okei?” kysyin ja Tom nosti kostuneet silmänsä katsomaan tiukasti omiini.
”Voinks mä tulla sun viereen?” veljeni kuiskasi ja tein välittömästi tilaa viereeni.
Tom tuli aivan kylkeeni kiinni ja kietaisi vasemman kätensä omistavasti ympärilleni. Hetken ympärillämme leijui täysi hiljaisuus, jonka lopulta rikkoi Tomin äänekäs nyyhkäisy, jota seurasi toinen ja tunsin kuinka kyynelet alkoivat kastella paitaani yksi kerrallaan. Veljeni koko keho vapisi itkusta omaani vasten. Koko sairaala oli täysin hiljainen, lukuun ottamatta Tomin hillittömäksi muuttunutta nyyhkytystä ja välillä huulten välistä hallitsemattomina karkaavia ulahduksia. Tom oli tähän asti jaksanut esittää urheaa ja antanut olettaa, että oli jo hyväksynyt tosiasian, että en välttämättä parane. Luulin asioiden olevan oikeasti niin. Käsitykseni muuttui, nyt kun hän makasi siinä vieressäni, kyyneleensä kastelivat kaulaani ja hengitys poltteli solisluitani peittävää ohutta ihoa. Kyynel vierähti omastakin silmästäni, se vaelsi pitkän matkan alas poskeani ja laskeutui lopulta Tomin auringon päivettämällä otsalle. Silittelin rauhoittelevasti veljeni päätä, toisella rutistin tätä tiukasti itseäni vasten. Mielestäni oli todella hienoa, että Tom vihdoin uskalsi paljastaa aidot tunteensa niin vahvasti ja aidosti, mutta samalla se sai minut ahdistumaan. Hetki toi mieleeni vain synkkiä ajatuksia, pelkoja tulevasta. Yritin karistaa ajatuksia mielestäni ja keskityin ajattelemaan Tomia. Lettipään nyyhkytys alkoi rauhoittua ja lopulta se muuttuikin pelkäksi uniseksi tuhinaksi.
”Hyvää yötä, Tom”, kuiskasin, suukotin Tomin päälakea ja sammutin valot.
Tom pov
Heräsin, kun tyynyni kohoili epämukavasti allani. Katselin hetken ympärilleni, olin näemmä nukahtanut Billin viereen. Vilkaisin kelloa, olin nukkunut vain pari tuntia. Korvanikin alkoivat vihdoin palailla uniltaan ja kuulemani sai kulmani kurtistumaan. Pinnallista, rohisevaa hengitystä ja pihiseviä äännähdyksiä, hengittäjä yritti selvästi kiskoa happea keuhkoihinsa niin paljon kuin pystyi. Nousin nopeasti istumaan ja vilkaisin vieressäni maanneeseen Billiin. Tämän kasvot olivat valkoisemmat kuin koskaan ennen, toisella kädellä veljeni piteli rintaansa ja toisella yritti kurottaa hätä-nappia kohti. Kyyneleet kimalsivat veljeni silmissä, niistä pystyi myös näkemään järkytyksen ja pelon. Pomppasin automaattisesti seisomaan, peräännyin mitään sanomatta ovelle ja kyyneleet alkoivat virrata valtoimenaan poskilleni. Ovella riuhtaisin sen voimalla auki, kunnes jalkani pettivät alta ja lensin polvilleni käytävään. Tutut hoitajien kasvot ilmestyivät heidän työhuoneensa ovelle ja kaksi sinistä silmäparia tuijottivat minua tiukasti.
”Vittu tehkää jotain, mun veli kuolee!”
Sanani jäivät kaikumaan käytäville ja lyyhistyin vielä enemmän kasaan. Painoin päätäni polviani vasten ja oikealla nyrkillä hakkasin lattiaa. Ei näin voinut käydä, ei nyt! Kohotin hieman päätäni, katseeni osui hoitajaan joka juoksi ohitseni Billin huoneelle, nuorempi hoitajista juoksi hakemaan lääkäriä. Olin valmis luovuttamaan, ei Bill selviäisi. Hoitajia ja lääkäreitä juoksi ohitseni ja tuntui, kuin olisin ollut osana hidastettua elokuvaa, kaikki huudahdukset ja äänet tuntuivat kaikuvan venytettyinä. Kaikki tuntui tapahtuvan nopeasti, mutta silti todellisuus tuntui pysähtyneen. Vieläpä niin tuskalliseen ja tiedottomuutta täynnä olevaan hetkeen.
Bill pov
”Mentäskö heittelemää sitä ääliö hoitajaa näillä kivikovilla toffeilla, joita Georg toi?” Tom ehdotti ja pyöritteli rapisevaa karkkipussia käsissään.
En jaksanut innostua enää juuri mistään. Lääkärit päättivät hoitaa syöpääni leikkausten avulla ja ensimmäinen oli jo parin päivän päästä. Olin käynyt sairaalassa säännöllisin väliajoin, mutta nyt jouduin jäämään ainakin viikoksi. Tom oli koko ajan kanssani, yritti piristää ja keksiä tekemistä ajankuluksi, mutta mikään ei kiinnostanut. Ajatukseni pyörivät vain yhdessä asiassa, siinä, mikä kasvoi sisälläni. Syöpä. Mutta Tomin vuoksi yritin esittää urheaa.
”Kuuleeko Bill? Tom kutsuu”, veljeni huhuili korvaani ja heilutteli kättään silmieni edessä.
”Kuulee kyllä, ehdotus hylätty. Noi on varmasti ihan syötäviä ja jos me niin tehtäis, ni sut heitettäis pihalle”, naurahdin ja osoitin värikästä karkkipussia.
”Testi”, Tom sanoi, repäisi pussin auki ja nappasi yhden toffeen suuhunsa.
Tom yritti välittömästi purra karkin rikki, joka olikin helpommin sanottu kuin tehty. Veli yritti upottaa hampaitaan siihen kaikilla leuoistaan irtoavilla voimilla, mutta ei saanut aikaan minkäänlaista tulosta. Tom nousi tuoliltaan, käveli ikkunan alla olevan roskakorin luo ja sylkäisi karkin täysin ehjänä ja kokonaisena siihen.
”Ei ees maistunu hyvältä, Georg saa vielä kuulla tästä”, se mutisi ja istahti takasin siniselle tuolilleen hymyillen. Se hymy sai omatkin suupieleni hieman kohoamaan, Tom oli kuin maanpinnalla tallustava aurinko.
”Haluutko sä testata?” Tom kysyi ja ojensi pussia.
”Ei kiitos, mähän en saa syödä mitään muuta ku sitä sairaalaruokaa”, huokaisin ja katselin nälkäisenä kaikkia pöydälle kasaantuneita karkkipusseja sekä hedelmiä, joita Gustav ja Georg toivat joka kerta tullessaan. Varsinkin karkit hupenivat kiitettävää vauhtia, Tom popsi niitä koko ajan.
”Mennäänkö ulos?” kysyin ja katsoin ikkunasta pihalle. Sisäpihalla kasvoi muutama havupuu, pari pienikokoista pensasta sekä kaikenlaisia kukkasia.
”Joo, tääl onki aika kuuma”, Tom vastasi ja juoksi ovelle.
”Kuljetuksenne, sir”, hän sanoi virallisesti ja työnsi pyörätuolia luokseni.
”En mä tarvi sitä, mä pystyn kävelemään ihan hyvin itsekin. Ja sä tiedät sen”, vastasin ja katsoin veljeäni tiukasti kulmieni alta. Vihasin sitä hökötystä yli kaiken.
”Säännöt on sääntöjä, ei tääl sairaalan puskissa oo paparazzeja nappaamassa susta kuvia nettiin”, Tom naurahti ja taputti tuolin istuinta.
”Paitsi se tantta, sekin ottaa musta varmaan aina tilaisuuden tullen kuvia ja tienaa hyvät rahat”, mutisin ja istahdin kädet puuskassa pyörätuoliin.
Vihasin hoitajaa, joka ravasi luonani välillä jopa vapaaehtoisesti tiedustelemassa oliko kaikki hyvin. Pitikö se meitä ihan tyhminä, Tomhan antaisi varmasti koko sairaalan tietää, jos sattuisin saamaan jonkinlaisen kohtauksen tai vastaavaa. Hoitaja oli esitellyt itsensä Miljaksi, mutta se oli aivan liian hieno nimi hänenlaiselleen ikääntymistään peittelevälle, tanakkarakenteiselle ja keski-ikää lähestyvälle naiselle. Tomin kanssa kutsuimme häntä yksinkertaisesti tantaksi, Gustav ja Georg puhuivat aina hoitajasta. Siellä se naikkonen hymyili meille nytkin kopistaan, kun me kuljimme siitä ohi. Aina niin tekopirteä.
”Haluatko sä tonne sisäpihalle vai kävelylle?” Tom kysyi ja pysähtyi keskelle käytävää. Harmaan käytävän toisesta päästä pääsi sisäpihalle, toinen vei aulaan, jonka kautta pääsisi pääovista ulos.
”Sisäpihalle, siel näytti olevan lämmintä ja rauhallista”, vastasin ja käännyin hymyilemään veljelleni olkani yli. Tom käänsi tuolin ympäri ja lähti työntämään minua kohti käytävän päätä.
Panssarilasista valmistetun oven läpi pystyi erottamaan suuren koivun, jonka pitkät ja raskaat oksat heiluivat kevyen tuulen mukana. Keskikesän läkähdyttävä kuumuus tulvi sisään Tomin avatessa oven, mutta kun pääsi ovesta ulos, tuuli sai lämpötilan tuntumaan juuri sopivalta. Olin solminut hiukseni hoitajalta saamallani ponnarilla, mutta päästin ne vapaiksi ja ne laskeutuivat siististi hartioilleni, yksittäiset hiustupsut leijailivat kasvoilleni tuulen mukana. Sipaisin ne korvieni taa ja nousin seisomaan. Tom liikahti ojentaakseen kätensä tueksi, muttei ehtinyt kuin hätkähtää, kun jo kohotin käteni merkiksi etten tarvitsisi apua. Tom vahti tarkasti jokaista askeltani, jonka otin kohti puista penkkiä ja kun viimein istahdin turvallisesti penkille, hän asetti pyörätuolin renkaisiin lukituksen päälle ja tuli istumaan viereeni.
”Kaunis ilma täällä”, Tom totesi ja solmi lettejään, tuijotellen samalla taivaalle.
”Täh?” kysyin, ei Tom koskaan puhunut säästä.
”Niin että kiva ilma.”
”Jaahas…” mutisin ja Tom kääntyi katsomaan minuun virnistäen.
”No ei mua oikeesti mitkää säät kiinnosta, oli vaan niin hiljasta”, veljeni vastasi naurahtaen.
”Tääl on kuuma”, Tom jatkoi valittaen ja asetuin istumaan kasvot häntä kohti.
”Sä voisit ihan hyvin riisua tän hupparin”, sanoin ja tartuin veljeni harmaan, suurella vihreällä koivunlehdellä koristellun paidan helmaan.
”Vai tällaista”, Tom sanoi virnistäen ja vinkkasi silmää. Hän nosti kätensä, jotta sain kiskottua hupparin pois.
”Ja jos vielä jäi kuuma, ni voithan sä toki tänkin riisua”, sanoin virnistäen ja tartuin veljeni mustan t-paidan helmaan.
”Se olis jo suuren luokan virhe! Jos se tantta näkis mut täällä hyppelemässä ilman paitaa, niin sehän alkais himoita mua entistä enemmän!” Tom vilkuili ikkunoita kohti, esittäen pelokasta.
”Mut onneks sun ei ois vaikee valita kumman otat”, sanoin ja silittelin sormellani Tomin oikeaa käsivartta.
”Riippuu vaihtoehdoista…” Tom pohdiskeli ja hieroi mietteliäänä leukaansa.
”Tää on yks”, sanoin ja käänsin Tomin päätä ylettyäkseni suukottamaan tämän huulia.
”Ja toinen vaanii tuolla sisällä, etsimässä syytää häätää sut pois”, jatkoin ja käänsin Tomin pään kohti ikkunaa.
”Odotas, mä mietin hetken…”
”Kaulitz! Se olisi ruoka-aika!” hoitajan ääni kajahti ilmassa, jonka jälkeen lyhyet ja nopeat askeleet kuuluivat lähestyvän.
Irrotin otteeni Tomin leuasta, jonka olin jälleen kääntänyt itseäni kohti ja käänsin katseeni koko ajan lähemmäs vaappuvan hoitajan suuntaan. Tantta oli värjäyttänyt ennen vaaleanruskeat hiuksensa tummanpunaisiksi ja ottanut niihin mummomaisen permanentin. Pidättelin nauruani ja tökkäsin Tomia kylkeen, tämän tirskahdellessa vieressäni. Jos uuden kampauksen tarkoitus oli nuorentaa, se toimi juuri päinvastoin. Nainen varmasti aavisti ilmeistämme ajatuksemme ja tuijotti meitä vuorotellen tiukasti.
”Kuten sanoin, ruoka-aika”, hän toisti ja lähti kävelemään edellä ovelle.
”Tullaan tullaan”, mutisin ja nousin seisomaan. Tom harppoi parilla askeleella pyörätuolin luo ja vapautti sen pyörien lukitukset.
”Mä voin kävellä itsekin, kyl mä jaksan”, totesin veljelleni, joka silti työnsi tuolia jalkojeni juureen.
”Mut varmuuden vuoks, istu nyt siihen”, Tom sanoi ja nyökkäsi tuolia kohti.
”Sä tiedät, että mä jaksan”, mutisin astellen veljeni eteen ja laskin käteni tämän hartioille.
”Se tanttahan tappaa meiät, jos näkee sut käppäilemäs täällä omin jaloin.”
”Tooo-oom…” mutisin ja katselin veljeäni kulmien alta anovasti, mutristaen samalla suutani.
”Sä se osaat tehä kaikesta hankalaa”, Tom naurahti ja kietoi käsivartensa ympärilleni.
”Kiitooos”, naurahdin ja suukotin veljeni poskea.
”Toi nyt ei riitä mihinkää”, Tom virnisti ja painoi lämpimät huulensa omilleni.
”Homojako te olette?” tuntematon ääni kysyi vieressämme ja irrottauduin Tomin huulista vilkaistakseni kuka kysyjä oli.
Vieressämme seisoi vanha mies kävelytukensa kanssa, aurinkolasit silmillään ja vanhanaikainen olkihattu päässään. Taas Tom tirskahteli vieressäni, mutta tällä kertaa veli tajusi itse lopettaa tirskumisen ja ryki ääntänsä auki.
”Anteeks?” Tom kysyi, yrittäen kuulostaa loukkaantuneelta.
”Vai oletko sä nainen?” vanhus kysyi katsoen minuun ja nosti tummat lasit silmiltään.
”Anteeks vaan, mutta en ole!” huudahdin ja mies perääntyi askeleen kauemmas.
”Kaikenlaista porukkaa sitä täälläkin näkee…” Vanhus mutisi ja lähti tallustamaan sisäpihaa kiertävää polkua eteenpäin.
”Sinäpä sen sanoit”, huusin miehen perään, joka oli jo kadonnut tiheän matalakasvuisen kuusen taakse.
”Mennään jo”, Tom sanoi virnuillen ja lähti työntämään tyhjää pyörätuolia kohti ovia.
**
”Haluutko sä syödä tän mun puolesta?” kysyin ja työnsin lautastani kohti Tomia.
”Bill, sun täytyy syödä”, veljeni jankutti uudestaan ja uudestaan.
”Ei mulla oo nälkä, mä voin syödä tollasen appelsiinin mieluummin…”
”Et sä mitään hedelmiä syö, ku näin hyvännäköistä keittoakin on tarjolla”, Tom sanoi ja sekoitteli minestronekeittoa inhoava ilme kasvoillaan.
”Mikset sä sit voi syödä sitä?” kysyin ja nappasin suurimman appelsiinin pöydältä.
”Syö!” Tom huudahti kärsimättömänä ja yritti väkisin työntää lusikkaa suuhuni.
Puristin huuleni tiukasti yhteen ja ne pysyivätkin hyvin yhdessä, vaikka Tom tökki niitä lusikalla. Keitto, jossa oli sekaisin perunaa, spagettia ja nakin paloja, ja jossa oli punainen liemi, ei voinut maistua hyvältä. Keittoa putoili jo lusikasta vaalealle peitolle ja paidalleni, mutta Tom ei siitä välittänyt vaan jatkoi yrittämistä. Raotin hieman suutani ehdottaakseni rauhaa, mutta silloin Tom onnistui työntämään lusikan suuhuni ja vastentahtoisesti jouduin nielemään jo jäähtyneen keiton.
”Mä tein sen!” Tom huudahti, laski lautasen pöydälle ja tuuletti kuin formulakisan voittaja.
”Mun oli tarkotus ehdottaa rauhaa, jotta mä saisin välissä hengitettyä kunnolla, mutta sä käytit törkeesti tilannetta hyväkses!” huudahdin puolustukseksi ja nostin käteni puuskaan rinnalleni.
”Vooi, älä nyt Bill suutu, sehän oli vaan yks lusikallinen keittoa…” veljeni mutisi suu mutrussa ja istahti viereeni sängylle.
”Sä tiedät, että mä vihaan minestronekeittoo.”
”Et sä siihen kuole ja ei sun tarvi enempää ottaa, jos et taho”, Tom sanoi hymyillen.
”Saisinks mä nyt syödä sen appelsiinin?” kysyin ja hetken hiljaisuuden jälkeen purskahdimme molemmat nauruun.
”Tuu tähän mun vieree ni jutellaa…” kuiskasin ja tein Tomille tilaa viereeni.
”Ai et voidaan kuiskailla salaisuuksia ihan hipi hiljaa?” Tom kuiski takaisin ja kömpi viereeni.
”Joo… Ihan hiljaa…” mutisin ja suukotin Tomin huulia.
**
”Jaksaisitko sä jo herätä?” tuttu ääni kuiskasi korvaani ja raotin varovasti silmiäni. Kyljelläni vaeltavat sormet saivat kylmät väreet juoksemaan selkääni pitkin.
”Hmm… No jos se lupailee yllätyksiä, niin siinä tapauksessa”, vastasin unesta käheällä äänellä ja venyttelin jokaista raajaani varovasti.
”Mut pidä silmät kii, muuten mikään ei tuu yllätyksenä”, Tom sanoi ja painoi raottuneet silmäni uudestaan umpeen.
”Mä odotan”, sanoin naurahtaen. Tominkin huulien välistä karkasi hermostunut naurahdus.
Äsken kyljelläni vaeltanut käsi eksyi piirtelemään spiraaleja vatsalleni, toinen siveli kasvojeni ääriviivoja. Kosteat ja kylmät huulet painautuivat omiani vasten, toisen kieli vaelsi pitkin huuliani, etsien kohtaa josta pääsisi läpi. Hymy kohosi huulilleni, kun toisen kieli pyöritteli omaani koristavaa korua ja käsi nousi poskeltani silittelemään hiuksiani. En ollut aiemmin tuntenut oloani turvalliseksi tässä kamalassa paikassa, tästä hetkestä sain taas voimia uskoa tulevaan. Olihan minulla kuitenkin ihan hyvät mahdollisuudet selvitä. Patja allani myötäili Tomin liikkeitä tämän noustessa kontilleen päälleni. Huulemme erkanivat toisistaan, pidin silti silmäni suljettuina odottaen tulevaa. Tom istahti varovasti vatsani päälle ja kädet laskeutuivat rintakehälleni.
”Kuules nyt nuorimies, jos sä et pysty pitämään näppejäs erossa nukkuvasta potilaasta, niin mun täytyy pyytää sua poistumaan”, hoitajan valittava ääni täytti huoneen ja me molemmat hätkähdimme. Avasin silmäni ja Tom tuijotti minua hämillään, itse käänsin katseeni vieressämme tuijottelevaan tanttaan.
”Ja hoitaja vois varmaan lähtee ja sulkee vielä ovenkin huolellisesti, jotta nuorimies vois jatkaa potilaalla huvittelua?” tiuskaisin ja nainen naurahti huvittuneena.
”Et oo tainnu vilkasta kelloa? Se on lääkkeiden otto aika, joten jos vanhempi Kaulitz voisi nousta nuoremman päältä.”
Se oli enemmänkin käsky, kuin ehdotus ja Tom nousi välittömästi vieressä odottavalle tuolille. Vilkaisin Tomia huolestuneena, hän ei ollut lainkaan oma itsensä. Veljeni ei vastannut katseeseeni, tuijotteli vain tuolin kangasta ja kiskoi siitä purkautuvia langanpätkiä. Tantta katosi hetkeksi käytävään hakemaan lääkkeitäni ja juuri kun yritin avata keskustelua Tomin kanssa, tämä jo palasi typerästi virnuillen.
”Ja suosittelisin nukkumaan menoa, aikainen herätys huomenna, poikaseni”, nainen vielä virnisti, samalla kun kokosi likaisia astioita käsiinsä.
”Mä mikään poikases ole ja oon siitä helvetin onnellinen”, mutisin ja vilkaisin hoitajaa, sen jälkeen käännyin tuijottamaan tiukasti ovea. Hän tajusi vinkin ja perääntyi ovelle astiat sylissään.
”Toivottavasti pudotat ne!” huusin vielä perään juuri ennen kuin ovi pamahti kiinni.
”Ootsä okei?” kysyin ja Tom nosti kostuneet silmänsä katsomaan tiukasti omiini.
”Voinks mä tulla sun viereen?” veljeni kuiskasi ja tein välittömästi tilaa viereeni.
Tom tuli aivan kylkeeni kiinni ja kietaisi vasemman kätensä omistavasti ympärilleni. Hetken ympärillämme leijui täysi hiljaisuus, jonka lopulta rikkoi Tomin äänekäs nyyhkäisy, jota seurasi toinen ja tunsin kuinka kyynelet alkoivat kastella paitaani yksi kerrallaan. Veljeni koko keho vapisi itkusta omaani vasten. Koko sairaala oli täysin hiljainen, lukuun ottamatta Tomin hillittömäksi muuttunutta nyyhkytystä ja välillä huulten välistä hallitsemattomina karkaavia ulahduksia. Tom oli tähän asti jaksanut esittää urheaa ja antanut olettaa, että oli jo hyväksynyt tosiasian, että en välttämättä parane. Luulin asioiden olevan oikeasti niin. Käsitykseni muuttui, nyt kun hän makasi siinä vieressäni, kyyneleensä kastelivat kaulaani ja hengitys poltteli solisluitani peittävää ohutta ihoa. Kyynel vierähti omastakin silmästäni, se vaelsi pitkän matkan alas poskeani ja laskeutui lopulta Tomin auringon päivettämällä otsalle. Silittelin rauhoittelevasti veljeni päätä, toisella rutistin tätä tiukasti itseäni vasten. Mielestäni oli todella hienoa, että Tom vihdoin uskalsi paljastaa aidot tunteensa niin vahvasti ja aidosti, mutta samalla se sai minut ahdistumaan. Hetki toi mieleeni vain synkkiä ajatuksia, pelkoja tulevasta. Yritin karistaa ajatuksia mielestäni ja keskityin ajattelemaan Tomia. Lettipään nyyhkytys alkoi rauhoittua ja lopulta se muuttuikin pelkäksi uniseksi tuhinaksi.
”Hyvää yötä, Tom”, kuiskasin, suukotin Tomin päälakea ja sammutin valot.
Tom pov
Heräsin, kun tyynyni kohoili epämukavasti allani. Katselin hetken ympärilleni, olin näemmä nukahtanut Billin viereen. Vilkaisin kelloa, olin nukkunut vain pari tuntia. Korvanikin alkoivat vihdoin palailla uniltaan ja kuulemani sai kulmani kurtistumaan. Pinnallista, rohisevaa hengitystä ja pihiseviä äännähdyksiä, hengittäjä yritti selvästi kiskoa happea keuhkoihinsa niin paljon kuin pystyi. Nousin nopeasti istumaan ja vilkaisin vieressäni maanneeseen Billiin. Tämän kasvot olivat valkoisemmat kuin koskaan ennen, toisella kädellä veljeni piteli rintaansa ja toisella yritti kurottaa hätä-nappia kohti. Kyyneleet kimalsivat veljeni silmissä, niistä pystyi myös näkemään järkytyksen ja pelon. Pomppasin automaattisesti seisomaan, peräännyin mitään sanomatta ovelle ja kyyneleet alkoivat virrata valtoimenaan poskilleni. Ovella riuhtaisin sen voimalla auki, kunnes jalkani pettivät alta ja lensin polvilleni käytävään. Tutut hoitajien kasvot ilmestyivät heidän työhuoneensa ovelle ja kaksi sinistä silmäparia tuijottivat minua tiukasti.
”Vittu tehkää jotain, mun veli kuolee!”
Sanani jäivät kaikumaan käytäville ja lyyhistyin vielä enemmän kasaan. Painoin päätäni polviani vasten ja oikealla nyrkillä hakkasin lattiaa. Ei näin voinut käydä, ei nyt! Kohotin hieman päätäni, katseeni osui hoitajaan joka juoksi ohitseni Billin huoneelle, nuorempi hoitajista juoksi hakemaan lääkäriä. Olin valmis luovuttamaan, ei Bill selviäisi. Hoitajia ja lääkäreitä juoksi ohitseni ja tuntui, kuin olisin ollut osana hidastettua elokuvaa, kaikki huudahdukset ja äänet tuntuivat kaikuvan venytettyinä. Kaikki tuntui tapahtuvan nopeasti, mutta silti todellisuus tuntui pysähtyneen. Vieläpä niin tuskalliseen ja tiedottomuutta täynnä olevaan hetkeen.
~*~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~* ~*
EPILOGI
Tom pov
Istuskelin mökkimme laiturilla, lämmin järveltä puhaltava tuuli sai lettini pomppimaan selkääni vasten. Olin lähdössä ystävieni kanssa juhlimaan, mutta halusin sitä ennen käydä mökillä. Viime kerrasta oli jäänyt niin huonot muistot ja halusin unohtaa sen kaiken mikä tapahtui vuosi sitten.
”Hemmetti Bill, miks sulla seisoo?” kysyin ja Bill vilkaisi alaspäin.
”Öö… Tää metsä, tää tota, tuoksuu niin… Eroottiselta?” Bill sanoi, sulki housunsa ja hymyili nolona.
”Kas kun en huomannu”, sanoin ja aloin nuuhkia ilmaa samalla, kun suljin housujani.
Naurahdus karkasi huulieni välistä, vaikka kuinka yritin pidätellä. Oli mulla hyviäkin muistoja viime kesän mökkireissusta, vaikka se päättyikin vähän ikävästi.
”Tom! Oletko sä siellä rannassa vielä?” Georg huhuili jostain mökin suunnalta.
”Juu, olen”, vastasin ja pian Georg seisoi takanani.
”Meiän pitäis kohta ihan oikeesti lähtee, meil tulee kiire”, basisti jankutti samaa jälleen, eihän tämä ollutkaan kuin vasta kuudes kerta.
”Mä sanoin, että mä haluan olla hetken yksin, ei ne bileet mihinkään karkaa!” tiuskaisin ja Georg katosi tuhahtaen paikalta.
”Mennäänkö?” Bill kysyi ja astui huoneeseen.
”Ai minne?” kysyin ja kurtistin kulmiani .
”Uimaan, höpsö”, veljeni sanoi ja hymyili.
”Joo, otetaako kisa kumpi on eka vedessä?” kysyin virnistäen.
”Jos nyt eka vaihat uimahousut jalkaa”, Bill sanoi naurahtaen ja etsi omien vaatteidensa seasta uimahousujaan.
”Nähdään terassilla viiden minuutin kuluttua!” sanoin ja lähdin makuuhuoneesta.
Etsin sohvalla lojuvasta matkalaukustani uimahousuni ja pyyhkeen. Vaihdoin kuvioidut shortsit jalkaan ja heitin pyyhkeen harteilleni. Billiä ei vielä näkynyt, joten päätin viedä pyyhkeeni jo saunalle.
”Tom, sä taidat hävitä!” kuulin veljeni huutavan ja juoksin nopeasti terassille
Bill juoksi jo jonkun matkan päässä sinivalkoisissa uimashortseissaan ja pinkaisin perään. Mä sen kilpailun keksinkin, mun täytyi myös voittaa. Bill seisoi laiturin reunalla, kun pääsin itse rantaan.
”Taisin voittaa!” Bill huudahti leveä virne kasvoillaan ja nosti jo toisen jalkansa laiturin reunan yli. Oli keksittävä jotain.
”Bill, oota!” huudahdin ja Bill seisoi taas tukevasti molemmilla jaloillaan.
”No?” mustahiuksinen kysyi ja kääntyi katsomaan kädet lanteillaan.
”Tais tulla tasapeli!” huudahdin ja liikuttelin huulikoruani
”Miten niin?” Bill kysyi ja katsoi kulmat kurtussa.
Juoksin laituria pitkin veljeäni kohti, nappasin tätä vyötäröstä kiinni ja heittäydyin veteen. Bill kiljaisi korvani vieressä juuri ennen kuin sukelsimme veteen.
Nousin seisomaan laiturin reunalle ja katselin peilikuvaani veden pinnasta. Tummat letit valuivat harteillani, valkoinen paita ja siniset farkut peittivät hoikan vartaloni. Halusin hypätä veteen, aivan kuten olin hypännyt Billinkin kanssa. Mutta siitä oli aikaa ja nyt olin tässä yksin.
Veljeni piteli käsiään visusti piilossa selkänsä takana.
”Bill, mitä sulla on?” kysyin ja yritin kiertää veljeni selän taakse.
”Eei paljon mitään…” Bill mumisi ja pyöri kanssani samaan tahtiin ympyrää.
”Näytä”, tivasin ja veljeni pysäytti minut toisella kädellään.
”Okei!” Bill huudahti ja länttäsi kätensä naamaani, hieroen voimakkaasti.
”Hyi helvetti, miks sä noin teit!?” huudahdin ja pyyhin litistyneitä mustikoita kasvoiltani.
Bill vain nauroi ja lähti juoksemaan karkuun saunalle. Nappasin suuren, valkoisen t-paitani helmasta kiinni ja pyyhkäisin sillä kasvojani.
”Helvetti!” karjaisin tajutessani, että mustikka ei helpolla lähde vaatteista. Valkoinen suosikkipaitani oli siis pilalla.
Vilkaisin paidanhelmaani. Suuri mustikkatahra ei lähtenyt pesussa, pidin paitaa siitä syystä mökkipaitana. Täällä se oli lojunut vuoden, eikä kukaan sitä ollut huomannut tai sen tahroista välittänyt.
”Tom! Nyt kyllä mennään!” Gustav vuorostaan karjui.
”Antakaa mulle vielä 5 minuuttia!”
Pidin hiljaisuutta myöntymisen merkkinä. Hitaasti lähdin astelemaan polkua pitkin mökkiä kohti, kunnes pysähdyin istumaan kannolle. Siinä oli istuttu aina, se oli suosikkipaikkani täällä. Hymy levisi kasvoilleni, kun viime kesän muistot palasivat taas mieleeni. Tällä kertaa nauruni purkautui niin voimakkaana, että se sai vedet valumaan silmistäni.
”Mitähän sä teet?” kysyin ja istahdin matalan kannon päälle.
”Aion tehdä olisi parempi kysymys”, Bill sammalsi hekottaen.
”No mitä sä aiot tehdä?” esitin kysymykseni uudelleen.
”Mustikkapiirakkaa”, veljeni vastasi kikattaen ja heilutteli keräämiään mustikoita kämmenissään.
Katsoin niitä kymmentä mustikkaa, joita Bill piteli käsissään. Naurahdin kovaan ääneen ja sain veljeltäni murhaavan katseen.
”Näist tulee hyvä piirakka!”
”Niin tulee!” vastasin nauraen veljelleni, joka oli kuin pieni lapsi.
Kunnes se kaikki kauheus alkoi. Samoissa hemmetin juhlissa, joissa Bill lupasi tehdä mustikkapiirakan kymmenestä mustikasta. Niiden juhlien muistot sai mut itkemään ja nauramaan, samoin bileiden jälkeinen aika. Se oli vaikeinta mitä mun ikinä on täytynyt kestää, piti yrittää olla rohkea, vaikka teki mieli riehua ja itkeä.
Mulkoilimme molemmat hoitajaa, joka työnsi parhaillaan eteemme pyörätuolia. Veljeni vilkaisi tuolia kauhuissaan, kun hoitaja yritti auttaa häntä istumaan siihen.
”Ei! Mä en mene ton hökötyksen kyytiin! En mene!” Bill kiljui ja sen kuuli varmasti koko sairaala.
”Älä nyt ole hankala, niin tää on nopeammin ohikin!” hoitaja väitti vastaan ja yritti saada veljeäni tuoliin.
”Ei! Mä en mene siihen, Tom voi kantaa mut!”
”Veljesi ei tule mukaan.”
”Tuleehan!”
”Bill…” aloitin ja Bill katsoi minuun kyyneleet silmissä.
”Mee sä sinne kuvaukseen, niin mä haen nopeasti mökiltä sulle vähän tavaroita, niin saat aikaa kulumaan.”
Billin ilme kirkastui ja veljeni istahti kiltisti pyörätuoliin. Hoitajan ilme oli näkemisen arvoinen ja hän vilkaisi minua viestittäen katseellaan: olisit tehnyt tuon hetken aiemmin.
Sen hoitajan kasvot piirtyivät verkkokalvoilleni ja puistatus ravisteli kehoani. Kuitenkin se sai minut hymyilemäänkin, olihan sitä ollut mukava härnätä.
Pinnallista, rohisevaa hengitystä ja pihiseviä äännähdyksiä, hengittäjä yritti selvästi kiskoa happea keuhkoihinsa niin paljon kuin pystyi. Nousin nopeasti istumaan ja vilkaisin vieressäni maanneeseen Billiin. Tämän kasvot olivat valkoisemmat kuin koskaan ennen, toisella kädellä veljeni piteli rintaansa ja toisella yritti kurottaa hätä-nappia kohti. Kyyneleet kimalsivat veljeni silmissä, niistä pystyi myös näkemään järkytyksen ja pelon. Pomppasin automaattisesti seisomaan, peräännyin mitään sanomatta ovelle ja kyyneleet alkoivat virrata valtoimenaan poskilleni. Riuhtaisin oven voimalla auki, kunnes jalkani pettivät alta ja lensin polvilleni käytävään. Tutut hoitajien kasvot ilmestyivät heidän työhuoneensa ovelle ja kaksi sinistä silmäparia tuijottivat minua tiukasti.
”Vittu tehkää jotain, mun veli kuolee!”
Se oli kamalinta mitä olin elämäni aikana kokenut. Sitä ei hevillä unohda, vaikka kuinka haluaisin. Jälleen kuulin askeleiden lähestyvän. Nostin katseeni tulijaan ja onnellisuus paistoi varmasti koko kasvoistani.
”Mikäs nyt noin hymyilyttää?” Billin pehmeä ääni hyväili korviani ja nousin rutistamaan häntä.
”Sinä. Vain sinä.”
Tom pov
Istuskelin mökkimme laiturilla, lämmin järveltä puhaltava tuuli sai lettini pomppimaan selkääni vasten. Olin lähdössä ystävieni kanssa juhlimaan, mutta halusin sitä ennen käydä mökillä. Viime kerrasta oli jäänyt niin huonot muistot ja halusin unohtaa sen kaiken mikä tapahtui vuosi sitten.
”Hemmetti Bill, miks sulla seisoo?” kysyin ja Bill vilkaisi alaspäin.
”Öö… Tää metsä, tää tota, tuoksuu niin… Eroottiselta?” Bill sanoi, sulki housunsa ja hymyili nolona.
”Kas kun en huomannu”, sanoin ja aloin nuuhkia ilmaa samalla, kun suljin housujani.
Naurahdus karkasi huulieni välistä, vaikka kuinka yritin pidätellä. Oli mulla hyviäkin muistoja viime kesän mökkireissusta, vaikka se päättyikin vähän ikävästi.
”Tom! Oletko sä siellä rannassa vielä?” Georg huhuili jostain mökin suunnalta.
”Juu, olen”, vastasin ja pian Georg seisoi takanani.
”Meiän pitäis kohta ihan oikeesti lähtee, meil tulee kiire”, basisti jankutti samaa jälleen, eihän tämä ollutkaan kuin vasta kuudes kerta.
”Mä sanoin, että mä haluan olla hetken yksin, ei ne bileet mihinkään karkaa!” tiuskaisin ja Georg katosi tuhahtaen paikalta.
”Mennäänkö?” Bill kysyi ja astui huoneeseen.
”Ai minne?” kysyin ja kurtistin kulmiani .
”Uimaan, höpsö”, veljeni sanoi ja hymyili.
”Joo, otetaako kisa kumpi on eka vedessä?” kysyin virnistäen.
”Jos nyt eka vaihat uimahousut jalkaa”, Bill sanoi naurahtaen ja etsi omien vaatteidensa seasta uimahousujaan.
”Nähdään terassilla viiden minuutin kuluttua!” sanoin ja lähdin makuuhuoneesta.
Etsin sohvalla lojuvasta matkalaukustani uimahousuni ja pyyhkeen. Vaihdoin kuvioidut shortsit jalkaan ja heitin pyyhkeen harteilleni. Billiä ei vielä näkynyt, joten päätin viedä pyyhkeeni jo saunalle.
”Tom, sä taidat hävitä!” kuulin veljeni huutavan ja juoksin nopeasti terassille
Bill juoksi jo jonkun matkan päässä sinivalkoisissa uimashortseissaan ja pinkaisin perään. Mä sen kilpailun keksinkin, mun täytyi myös voittaa. Bill seisoi laiturin reunalla, kun pääsin itse rantaan.
”Taisin voittaa!” Bill huudahti leveä virne kasvoillaan ja nosti jo toisen jalkansa laiturin reunan yli. Oli keksittävä jotain.
”Bill, oota!” huudahdin ja Bill seisoi taas tukevasti molemmilla jaloillaan.
”No?” mustahiuksinen kysyi ja kääntyi katsomaan kädet lanteillaan.
”Tais tulla tasapeli!” huudahdin ja liikuttelin huulikoruani
”Miten niin?” Bill kysyi ja katsoi kulmat kurtussa.
Juoksin laituria pitkin veljeäni kohti, nappasin tätä vyötäröstä kiinni ja heittäydyin veteen. Bill kiljaisi korvani vieressä juuri ennen kuin sukelsimme veteen.
Nousin seisomaan laiturin reunalle ja katselin peilikuvaani veden pinnasta. Tummat letit valuivat harteillani, valkoinen paita ja siniset farkut peittivät hoikan vartaloni. Halusin hypätä veteen, aivan kuten olin hypännyt Billinkin kanssa. Mutta siitä oli aikaa ja nyt olin tässä yksin.
Veljeni piteli käsiään visusti piilossa selkänsä takana.
”Bill, mitä sulla on?” kysyin ja yritin kiertää veljeni selän taakse.
”Eei paljon mitään…” Bill mumisi ja pyöri kanssani samaan tahtiin ympyrää.
”Näytä”, tivasin ja veljeni pysäytti minut toisella kädellään.
”Okei!” Bill huudahti ja länttäsi kätensä naamaani, hieroen voimakkaasti.
”Hyi helvetti, miks sä noin teit!?” huudahdin ja pyyhin litistyneitä mustikoita kasvoiltani.
Bill vain nauroi ja lähti juoksemaan karkuun saunalle. Nappasin suuren, valkoisen t-paitani helmasta kiinni ja pyyhkäisin sillä kasvojani.
”Helvetti!” karjaisin tajutessani, että mustikka ei helpolla lähde vaatteista. Valkoinen suosikkipaitani oli siis pilalla.
Vilkaisin paidanhelmaani. Suuri mustikkatahra ei lähtenyt pesussa, pidin paitaa siitä syystä mökkipaitana. Täällä se oli lojunut vuoden, eikä kukaan sitä ollut huomannut tai sen tahroista välittänyt.
”Tom! Nyt kyllä mennään!” Gustav vuorostaan karjui.
”Antakaa mulle vielä 5 minuuttia!”
Pidin hiljaisuutta myöntymisen merkkinä. Hitaasti lähdin astelemaan polkua pitkin mökkiä kohti, kunnes pysähdyin istumaan kannolle. Siinä oli istuttu aina, se oli suosikkipaikkani täällä. Hymy levisi kasvoilleni, kun viime kesän muistot palasivat taas mieleeni. Tällä kertaa nauruni purkautui niin voimakkaana, että se sai vedet valumaan silmistäni.
”Mitähän sä teet?” kysyin ja istahdin matalan kannon päälle.
”Aion tehdä olisi parempi kysymys”, Bill sammalsi hekottaen.
”No mitä sä aiot tehdä?” esitin kysymykseni uudelleen.
”Mustikkapiirakkaa”, veljeni vastasi kikattaen ja heilutteli keräämiään mustikoita kämmenissään.
Katsoin niitä kymmentä mustikkaa, joita Bill piteli käsissään. Naurahdin kovaan ääneen ja sain veljeltäni murhaavan katseen.
”Näist tulee hyvä piirakka!”
”Niin tulee!” vastasin nauraen veljelleni, joka oli kuin pieni lapsi.
Kunnes se kaikki kauheus alkoi. Samoissa hemmetin juhlissa, joissa Bill lupasi tehdä mustikkapiirakan kymmenestä mustikasta. Niiden juhlien muistot sai mut itkemään ja nauramaan, samoin bileiden jälkeinen aika. Se oli vaikeinta mitä mun ikinä on täytynyt kestää, piti yrittää olla rohkea, vaikka teki mieli riehua ja itkeä.
Mulkoilimme molemmat hoitajaa, joka työnsi parhaillaan eteemme pyörätuolia. Veljeni vilkaisi tuolia kauhuissaan, kun hoitaja yritti auttaa häntä istumaan siihen.
”Ei! Mä en mene ton hökötyksen kyytiin! En mene!” Bill kiljui ja sen kuuli varmasti koko sairaala.
”Älä nyt ole hankala, niin tää on nopeammin ohikin!” hoitaja väitti vastaan ja yritti saada veljeäni tuoliin.
”Ei! Mä en mene siihen, Tom voi kantaa mut!”
”Veljesi ei tule mukaan.”
”Tuleehan!”
”Bill…” aloitin ja Bill katsoi minuun kyyneleet silmissä.
”Mee sä sinne kuvaukseen, niin mä haen nopeasti mökiltä sulle vähän tavaroita, niin saat aikaa kulumaan.”
Billin ilme kirkastui ja veljeni istahti kiltisti pyörätuoliin. Hoitajan ilme oli näkemisen arvoinen ja hän vilkaisi minua viestittäen katseellaan: olisit tehnyt tuon hetken aiemmin.
Sen hoitajan kasvot piirtyivät verkkokalvoilleni ja puistatus ravisteli kehoani. Kuitenkin se sai minut hymyilemäänkin, olihan sitä ollut mukava härnätä.
Pinnallista, rohisevaa hengitystä ja pihiseviä äännähdyksiä, hengittäjä yritti selvästi kiskoa happea keuhkoihinsa niin paljon kuin pystyi. Nousin nopeasti istumaan ja vilkaisin vieressäni maanneeseen Billiin. Tämän kasvot olivat valkoisemmat kuin koskaan ennen, toisella kädellä veljeni piteli rintaansa ja toisella yritti kurottaa hätä-nappia kohti. Kyyneleet kimalsivat veljeni silmissä, niistä pystyi myös näkemään järkytyksen ja pelon. Pomppasin automaattisesti seisomaan, peräännyin mitään sanomatta ovelle ja kyyneleet alkoivat virrata valtoimenaan poskilleni. Riuhtaisin oven voimalla auki, kunnes jalkani pettivät alta ja lensin polvilleni käytävään. Tutut hoitajien kasvot ilmestyivät heidän työhuoneensa ovelle ja kaksi sinistä silmäparia tuijottivat minua tiukasti.
”Vittu tehkää jotain, mun veli kuolee!”
Se oli kamalinta mitä olin elämäni aikana kokenut. Sitä ei hevillä unohda, vaikka kuinka haluaisin. Jälleen kuulin askeleiden lähestyvän. Nostin katseeni tulijaan ja onnellisuus paistoi varmasti koko kasvoistani.
”Mikäs nyt noin hymyilyttää?” Billin pehmeä ääni hyväili korviani ja nousin rutistamaan häntä.
”Sinä. Vain sinä.”
